Parisuhteelle tekevät hyvää rehelliset tunteet, mutta harkitut sanat.

Marraskuun harmaina aamuina olen raitiovaunupysäkillä katsellut mainoskampanjaa “Sanat jättävät jäljen”: mustavalkoisia kuvia, erilaisia ihmisiä, joilla on jossakin kohtaa ihoaan kirjoitettuna heitä satuttaneet sanat. Kampanja ymmärtääkseni haluaa vastuuttaa ihmisiä netissä käytetyistä sanoista, vihapuheesta. Kuinka totta myös perheissä, ajattelen. Oikeastaan varsinkin perheissä! Sanat jättävät jäljen, niin pahat kuin hyvätkin.

Parisuhdeneuvolassa Anssi vastasi hiljattain kysymykseen, jossa äiti ihmetteli miehensä kylmää ja ankaraa käytöstä heidän pientä lastaan kohtaan. Vastauksesta käy hyvin ilmi, kuinka vakavaa henkistä väkivaltaa lapsen sanallinen nujertaminen ja sanoilla häpäisy ovat. Onneksi myös hyvät sanat ovat voimakkaita. Ne ohjaavat ja ravitsevat lapsen kaikenlaista kasvua ja siten vaikuttavat niin itsetunnon vahvistumiseen,  omanarvontunnon kehittymiseen kuin itsensä hyväksymisen ja rakastamisen oppimiseenkin.

Sanojen jälki on vahva myös parisuhteessa, kumppanien toisilleen sanomissa tai kirjoittamissa sanoissa. Usein joudun vastaanottohuoneessani ihmettelemään pariskunnan puhetyyliä: monet puhuvat toisilleen niin rumasti, että kuunteleminen tuntuu kiusalliselta, enkä mielestäni kuitenkaan vähästä säikähdä!  Ja samalla tiedän, että yleensä ihmiset vielä kaunistelevat puhetyyliään terapeutin huoneessa. Kun puhetyylistä sitten yhdessä keskustellaan, käy  ilmi, että ihmisillä on ajatus vapaasta ja rehellisestä puhumisesta. Täytyyhän ainakin parisuhteessaan saada sanoa, mitä oikeasti ajattelee, ilman suodattamista! Täytyykö? Voiko kumppanilleen puhua paljon rumemmin kuin muille ystävilleen? Usein malli karuun puheeseen on opittu jo lähtöperheessä eikä sitä ole koskaan pysähtynyt ajattelemaan, jolloin jatkaa oppimallaan tyylillä. Onneksi silloin yleensä havahtuminen auttaa ja muutos voi alkaa.

 Rehellinen puhe on tunteiden rehellistä sanoittamista,  ei halveksuvien sanojen käyttöä.

Sanojen voima on suuri myös ajatuksissa. Millaisia sanoja ruokin ajatellessani kumppaniani?  Kun puhun pahasti, niin puhunko silloin todellakin niitä totuudellisia ja rehellisiä sanoja? Vai jääkö kuitenkin toinen puoli sanomatta, ne hyvät ja rakkaat ajatukset ja sanat? Ja silloin sanat jättävät vain ruman jäljen.

Mitä oikeastaan on rehellinen puhe? Minusta se ei ole kaikkien rumimpien sanojen käyttämistä vaan rehellinen puhe on tunteiden rehellistä sanoittamista, ei halveksuvien sanojen käyttöä.  “Oon sulle vihainen” on eriasia kuin “v**** idiootti”. Ainakin kuultuna. Tunteena se ehkä voi olla sama, myönnän. Mutta ei ole kovin taitavaa tunteiden sanottamista rakkaimmalleen. Monien toista loukkaavien sanojen takana on oma satutetuksi tulemisen tunne. Tai tunne, että tuo toinen ei arvosta minua. Sanon pahasti, koska minusta tuntuu pahalta. Ja sitten kuvittelemme olevamme rehellisiä, vaikka oikeastaan olemme vain tunteidemme sanoittamisessa kehittymättömiä.

Halveksivat sanat vaikuttavat lämpimiin tunteisiin tappavasti ja etäännyttäviin tunteisiin lisäävästi. 

Eikä asia kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen. Myös sanat muokkaavat tunteitamme. Niin sanotut ja ajatellut kuin kuullut ja luetut sanat. Jos kumppanilleen vuosia sanoittaa omaa vihaisuuttaan vain halventavilla sanoilla käy oikeasti niin, että rakkaus kuolee. Molemmilta. Niin siltä joka puhuu kuin siltä joka kuulee. Halveksivat sanat vaikuttavat lämpimiin tunteisiin tappavasti ja etäännyttäviin tunteisiin lisäävästi. Mikään tunne sinänsä ei ole huono tai hyvä parisuhteessa, kaikki ovat tärkeitä tulla kerrotuksi. Niin suuttumus, vihaisuus, etääntymisen tunne kuin rakkaus, hellyys ja välittäminen. Ja ne kaikki muutkin tunteet.  

Hyvät, välittävät ja rakastavat sanat jättävät parisuhteessakin hyviä jälkiä. Vahvistavat me-henkeä, toisesta välittämistä, yhteenkuulumisen tunnetta ja rakkautta.

Rehellisten tunteiden, mutta harkittujen sanojen puolesta, Mari