Paris Hilton ei ole ainoa perijätär – mitä sinä olet perinyt?

Tyhjennän lapsuudenkotiani. Äiti on muuttanut palvelutaloon, ja huoneeseen siellä mahtuvat vain tärkeimmät kalusteet, muutamia tauluja ja rakkaimmat valokuvat. Raivaan nuorten kanssa tavarakasaa autiossa asunnossa, joka oli heidän mummulansa ja minun kotini. Sinne mahtui kymmenien vuosien ajan yhden perheen elämä: ilot, surut, innostumiset, nauru ja lämpö, Nyt seinät kaikuvat tyhjyyttään. Tuntuu kylmältä. Tästä on helppo kirjoittaa. Puhua siitä ei voi, koska ääni sortuu ja kyyneleet valuvat. Ruttuinen nenäliinapino lattialla kasvaa. 

Siivoaminen on hidasta. Vähän väliä joku nostaa esille kolhiintuneen lautasen, vauvanuken tai 1970-luvun karvalakin. “Mikä tää on?”,  “Hei, muistatteko?” “Mitä ihmettä varten tämäkin on säästetty?” Itkunaurua ja koko emojirivi tähän kohtaan, kiitos!

Tästä on helppo kirjoittaa. Puhua siitä ei voi, koska ääni sortuu ja kyyneleet valuvat. Ruttuinen nenäliinapino lattialla kasvaa. 

Kaiken tunnemylläkän keskellä kodin perintö alkaa jäsentyä mielessäni kolmella tavalla:

1) Geeniperimä

Nuorena kaikkea oli liikaa tai liian vähän. Liikaa pituutta, liian vähän tissejä. Liikaa tunnollisuutta ja koulussa pärjäämistä. Liikaa ujoutta – myöhemmin luin Liisa Keltikangas-Järvisen kirjan temperamentista ja opin, että elämä tällä planeetalla tarvitsee niin ujoa kuin ulospäinsuuntautuvaa voimaa. Muutenkin minäkuva tasoittui riittävän hyväksi. Tässä kehossa ja tämän mielen kanssa on hyvä elää. Riittävä on  armollinen sana. 

Olipa kyse olympiakisoista, ylioppilaskirjoituksista tai näyttöjen antamisesta tutkintoa suoritettaessa, aina löytyy joku, jolle  kyseisten tehtävien oppiminen on helpompaa kuin muille. Luontainen lahjakkuus antaa etua, mutta sillä ei ratkaista mitalisijoja.

Liikaa pituutta, liian vähän tissejä. Liikaa tunnollisuutta ja koulussa pärjäämistä. 

2) Ympäristön vaikutus

Lapsuudessani tavattiin  vähätellä sitä, että lapsi vain “istuu nenä kirjassa eikä tee jotakin hyödyllistä”. Onneksi olin perinyt lukuinnostukseni isältä. Meillä sai rauhassa uppoutua mielikuvitusmaailmoihin. Olihan meitä kotona kaksi istumassa aina kirja käteen kasvaneena. Äitiä hymyilytti. Joskus hän huokasi turhautuneena, että keskustele täällä nyt yhtään mitään, kun kumpikin vain kommentoi kirjansa takaa hajamielisesti “joojoo” kuulematta oikeasti sanaakaan.

Nuorten lukemista pidettiin tulloin yhtä epäilyttävänä kuin netin käyttöä nykyään. Molemmissa ollaan tekemisissä virtuaalitodellisuuksien kanssa. Dekkarikirjailija Leena Lehtolainen kuvasi kerran haastattelussaan  viihtyvänsä paljon paremmin mielensisäisissä maailmoissa kuin tässä todellisessa. Mahdollisuus mielikuvituksen käyttöön taiteiden, tieteiden ja kehollisuuden kautta on muheva kasvualusta. 

Jos pieni Wolfgang Amadeus olisi kohtalon oikusta adoptoitu kasvamaan jossain ihan muussa ympäristössä kuin Mozartin perheessä, jossa kaikki soittivat ja sävelsivät, hänestä tuskin olisi kehittynyt sitä säveltäjäneroa, jonka koko maailma tuntee. Onnellinen pelimanni hänestä olisi silti voinut tulla. Perimä määrittää lahjakkuuksiemme rajat, mutta ympäristötekijät sen, missä määrin voimme tavoitella näitä rajoja. Millä tavoin sinä olet voinut kehittää perimäsi sinulle antamia lahjakkuuksia? Lapsuudessa oppimiskyky on parhaimmillaan, mutta löytyy niitäkin, jotka ovat aloittaneet baletin tai pianonsoiton alkeet nelikymppisinä. Elämässä ehtii kyllä, kun malttaa asettaa tavoitteet realistisesti. 

3)Oma suuntautuminen ja ohjautuvuus

Ennen kuin vien lapsuudenkodin kirjahyllyn kierrätykseen, kannan sieltä kotiini kolme muovikassillista isän Päätaloja. Kalle Päätalon Iijoki-sarja oli nuoruudessani ehtymätön häpeän lähde. Siihen kiteytyi kaikki maailman nolous. Täyttäisivätpä vanhemmat hyllynsä tietokirjasarjoilla kuten normaalit ihmiset! Eiväthän kulttuurin arvostajat tällaisia lue. Kriitikkojen ylenkatsoma ja kansan rakastama Päätalo kirjoitti ahkerasti ja joka vuosi isä sai joululahjaksi uusimman hänen romaaneistaan. Näyttävä kirjarivi kasvoi kasvamistaan täyttäen kirjahyllyn ja mielessäni koko olohuoneen. Nyt näen häpeän aiheen arvokkaana kulttuurihistoriana.

Kalle Päätalon Iijoki-sarja oli nuoruudessani ehtymätön häpeän lähde.

Koirankorville luetut paperikantiset seikkailukirjat säilytän myös. Isättömäksi sodan jälkeen jäänyt isäni myi koulupoikana joululehtiä ja tilasi koko saamallaan palkkiolla kirjoja. Kirjastot olivat kaukana ja pojan mieli paloi kirjojen jännittäviin maailmoihin. Siihen, mikä on itselle tärkeintä, yrittää löytää keinot. 

Olet saanut runsaan perinnön. Huippu-urheilija voi päästä lähelle geneettisen perimänsä rajoja yhdellä osa-alueella, mutta kukaan ei kykene hyödyntämään sataprosenttisesti kaikkea sitä rikkautta, joka häneen on kylvetty. Niin on hyvä, sillä geeniperimä antaa mahdollisuuden joustaviin valintoihin. Jokaisella syntyvällä lapsella voisi olla monta hyvää, erilaista tulevaisuutta edessään. Kukin niistä nostaisi esiin erilaisia puolia hänen lahjakkuusprofiilistaan. 

On myös mahdollista vaihtaa suuntaa. Voit nelikymppisenä haluta tehdä elämässäsi korjausliikkeen. Jotakin aiemmin valitsemaasi jää taakse, jotakin uutta on idulla. Tavallaan tulee eletyksi kaksi tai kolmekin erilaista ja silti omaa elämää.

4. Perinnöstä voi myös kieltäytyä

Suvuissamme kulkee niitäkin asioita, joita ei tee mieli ajatella: puhumattomuutta, välttelevyyttä ja etäisyyttä ihmisten välillä, riitoja, välirikkoja, riippuvuuksia. Mitä asioita ja toimintamalleja omasta suvustasi haluat vahvistaa ja kuljettaa etenpäin elämässäsi? Mitä haluat katkaista ja olla jatkamatta? Voit itse päättää, minkä osan perinnöstäsi otat vastaan.

Nyt hymyile ja katso ylpeästi itseäsi peilistä.Tässä seisoo kaunis ihminen, perijä tai perijätär. Tämä ihminen voi muuttaa maailmaa hiukan paremmaksi! 

Minä lähden laittamaan Päätalon tuotannon keskelle kirjahyllyä, ihan parraatipaikalle, kuten äitini sanoisi.

Lämpimin terveisin,

Päivi Stelin-Valkama