”Minulle jää kertomus joka muistuttaa elämääni
Minulle jää ylleni satanut puiden pöly
Minulle jää salaisuus jota en kertonut kenellekään
Minulle jää unet joissa peurat puhuvat
Ketään ei voi tuntea kokonaan, ketään ei voi viedä mukanaan
Lopulta olemme kuitenkin yksin, lopulta olemme kuitenkin yksin”

Skandinavian Music Groupin biisissä kuvataan hyvin suurta yksinäisyyden tunnetta. Lähes jokainen ihminen kokee olevansa jonkun arkaluonteisen asian kanssa täysin yksin. Vaikka ympärillä olisi ystäviä ja muita läheisiä, emme uskalla paljastaa syvimpiä ajatuksia ja tunteitamme kenellekään. Et ehkä kerro kenellekään, että parisuhteesi on kaikkea muuta kuin miltä se näyttää ulospäin. Et kerro olevasi sairauslomalla masennuksen vuoksi tai sitä, että isäsi ei kuollut sairauteen. Et pysty paljastamaan kenellekään, että iloisen ja itsevarman kuoresi alla olet surullinen, herkkä ja epävarma. Vaiettu, arka asia saa meidät tuntemaan itsemme vajavaiseksi. Omassa harhassamme luulemme, että olemme ainoita näin tuntevia.

Riittämättömyyden ja huonommuuden tunteet estävät meitä olemaan täysin paljaana edes puolisolle.

Voimme ajatella, että salaisuudet kuuluvat elämään ja niiden kanssa on vain opittava elämään. Yritämme työntää ne pois mielestä usein tuloksetta. Salaisuudet vaikuttavat taustalla halusimme tai emme. Ne ovat kantajalleen raskaita, joskus pelkäämme kokoajan niiden paljastumista. Salaisuudet tulevat uniin, niitä emme voi kontrolloida. Pahimmillaan vaietut asiat valtaavat tilaa aidolta läsnäololta ihmissuhteissa.

Miksi emme turvaudu läheisimpiimme vaikeissa asioissa? ”Ystävillä on omat kiireensä” ja ”en voi kuormittaa häntä ongelmillani tässä tilanteessa” ovat tavallisia ajatuksia. Turvattomuuden, riittämättömyyden ja huonommuuden tunteet estävät meitä olemaan täysin paljaana edes puolisolle. Pelkäämme, emme uskalla ottaa riskiä. ”En voi luottaa kenenkään”, ”kukaan ei ymmärrä minua”, ja ”puolisoni ei kestä heikkouttani” ovat tavallisia lauseita ammattiauttajien luona. Terapeutti on usein ensimmäinen, jolle monesta arasta asiasta uskoudutaan, mutta terapiassakin voimme pysyä turvallisella maaperällä pitäen salaisuuspaketin osittain suljettuna.   

 Jos heikkona hetkenä paljastan jotain, käytetäänkö sitä minua vastaan seuraavassa rajussa riidassa?

Parisuhteessa tunteemme ovat usein ristiriitaisia. Toinen on se läheisin ihminen, mutta samalla usein ymmärtämätön ja etäinen. On luonnollista pohtia onko oloni tarpeeksi turvallinen, jotta voisin olla täysin avoinna toiselle. Mielessä pyörii kysymyksiä. Jos heikkona hetkenä paljastan jotain, käytetäänkö sitä minua vastaan seuraavassa rajussa riidassa? Ajatteleeko puoliso minun tulleen hulluksi, jos puhun tällaisia? Mitä jos toinen näkee ”todellisen minäni”, haluaako hän yhä olla kanssani? Loukkaantuuko hän siitä, että en ole kertonut aiemmin?

Tukeutumiseen liittyvän pelon taustalla on yleensä hylkäämisen ja yksin jäämisen kokemuksia elämän varrelta. Kaikesta taustalla vaikuttavasta emme saa kiinni, tunnemme ehkä vain selittämätöntä ahdistusta ja fyysisiä tuntemuksia kehossa. Monella on kokemuksia kohtaamattomuudesta. Joskus läheinen ei ole kyennyt kuuntelemaan, ehkä hetki tai viritys keskusteluun on ollut vääränlainen. Joskus joku on vähätellyt asiaa tyyliin ”kyllä se ohi menee”, omaa kyvyttömyyttään vaihtanut kiusaantuneena puheenaihetta tai kertonut salaisuutta eteenpäin. Raskas epäluottamuksen ja yksin jäämisen tunne on vahvistunut. Toisaalta muistamme ehkä muutaman hyvän hetken, jolloin riskinotto on kannattanut ja tuonut helpotuksen. Saatko kiinni näistä arvokkaista hetkistä?

Se, että on läsnä, ei lähde pois, on siinä kanssani, on enemmän kuin tarpeeksi.

Olemme ihmissuhteissa eri aikoina eri lailla tarvitsevia. Toisen tarvitsevuus voi pelottaa, osaanko ja pystynkö auttamaan? Vaadimme usein itseltämme liikaa kuuntelijana. Meidän ei tarvitse keksiä pikaratkaisua ongelmaan. Meidän ei tarvitse välttämättä sanoa mitään. Jo se, että toinen saa asiansa kerrottua, yleensä helpottaa. Usein kuuntelu, lempeä katse ja kosketus riittävät. Se, että on läsnä, ei lähde pois, on siinä kanssani, on enemmän kuin tarpeeksi. Sanoja alkaa löytyä pikkuhiljaa. Arkaluonteisten asioiden kertominen lähentää. Se antaa kuulijalle olon, että olen tärkeä ja luottamuksen arvoinen. Yhteys välillänne vahvistuu ja voit vastavuoroisesti kuulla hänen salaisuuksistaan ja tuntea saman merkityksellisyyden hetkessä. Äkkiä huomaatkin, että et ole enää yksin!   

Uskaltaisitko sinä raottaa salaisuuspakettiasi läheisimmällesi? Uskaltaisitko auttaa häntä avaamaan oman pakettinsa jumiutuneita naruja? 

 

Läheisiä hetkiä toivoen,

 

Nina Kauppinen, Perheneuvoja