Osaanko olla rakastettu?
Monella ihmisellä on eräänlainen sisäinen tutka, jonka avulla heidän on helppo tunnistaa muiden tarpeita, toiveita ja odotuksia. Tällainen henkilö on tottunut kantamaan vastuuta ja tukemaan muita. Usein muista huolehtiminen on tullut tutuksi jo lapsuudessa. Turvallisia aikuisia ei ehkä ole ollut ympärillä, joten turvallisuuden tunne on täytynyt rakentaa itse, omaan varaan. Läheiset ihmiset ympärillä ovat tuntuneet haurailta ja avuttomilta. Tällainen ihminen on varhain oppinut, ettei muilta ihmisiltä kannata odottaa suojaa ja huolenpitoa.
Ystäväpiirissään yllä kuvatun kaltainen ihminen huomaa usein olevansa muiden uskottu ja olkapää, johon nojata. Hänelle avaudutaan elämän vaikeista asioista, koska hän osaa kuunnella ja osoittaa myötätuntoa. Ikävä kyllä hän ei halua tai koe tarvetta puolestaan avautua samalla tavalla asioistaan. Sillä on tärkeämpää, moraalisesti oikein ja velvoittavaa kuunnella muita ennemmin kuin löpistä omista huolistaan. Jos ei tue muita, saa kannettavakseen piinaavia syyllisyyden tunteita. Siksi toisia on huomioitava, vaikka omat voimavarat olisivat vähissä, on uhrauduttava.
Kun puoliso vilpittömästi kysyy, mitä uhrautuja kaipaisi, hän saa vastaukseksi närkästyneitä kommentteja: ”käytä mielikuvitustasi ja yllätä minut joskus.”
Uhrivalmis kokee, ettei hänen vastuunsa muista rajoitu vain ystäviin ja tuttaviin, ja siksi hän hakeutuu monesti hoitoalalle töihin kantamaan muiden kärsimyksiä. Muiden auttajana hän voi toteuttaa vielä paremmin ja kokonaisvaltaisemmin sisäistä kutsumustaan maailmanpelastajana. Ongelmaksi muodostuu, että apua tarvitsevien ihmisten virta on loppumaton ja työpäivät pitenevät. Uhrautujalle toisten tuska on kuitenkin tärkeämpää kuin omasta hyvinvoinnista huolehtiminen. Työssä rajat tulevat usein vastaan fyysisen sairastumisen kautta, koska se on hyväksyttävä syy jättää muiden kuormat vähemmälle huomiolle.
Rakkaussuhteissaan uhrautuja pohtii, miten hän voisi tehdä puolisonsa onnelliseksi. Uhrautujalla on uskomus, että hän on merkityksellinen ja rakkauden arvoinen vain silloin, jos hän onnistuu auttamaan ja tukemaan kumppaniaan. Tällainen parisuhde ei kuitenkaan tunnu vastavuoroiselta, ja se alkaa ärsyttää uhrautujaa. Hän saattaa tuoda esille tyytymättömyyttään ja kertoa, kuinka hän jää suhteessa vaille kaipaamiansa asioita. Kun puoliso vilpittömästi kysyy, mitä uhrautuja kaipaisi, hän saa vastaukseksi närkästyneitä kommentteja: ”käytä mielikuvitustasi ja yllätä minut joskus.” Totuus on, ettei uhrautuja osaa vastata hänen tarpeitaan kartoittavaan kysymykseen. Hän on koko elämänsä niin ahkerasti keskittynyt muihin, ettei tiedä, mitä kaipaa ja odottaa.
Uhrautuja ei tiedä, mistä itse pitää ja mikä voisi tuntua hyvältä. Hän ei tiedä, miltä tuntuisi heittäytyä muiden rakkauden ja tuen varaan, koska sellainen ei vain ole kuulunut asiaan. Jotta uhrautuja voisi tutustua omiin tarpeisiinsa hänen pitäisi myöntää oma avuttomuutensa ja keskeneräisyytensä, kestää aitoa pelkoa, jopa kauhua, tuntemattoman edessä. Monesti tämä ei onnistu ja uhrautuja palaa auttamisrutiineihinsa sekä -rooleihinsa alistuneena ja tyytymättömänä.
Uhrautujan sisäinen maailma voi helpommin avautua, jos hän pohtii, minkälaisia ihmisiä hän ihailee ja mitä hänen ihailemansa ihmiset tekevät. Uhrautuja saattaa silloin huomata, että hänen arvostamansa ihmiset osaavat keskittyä itseensä vailla tunnontuskia, uppoutua harrastuksiinsa tuntikausiksi sekä vaatia muilta hemmotteluja ja rakkauden osoituksia täysin itsestään selvänä asiana.