Aina ei ole vaihtoehtoja, vaan on kestettävä elämän mukanaan tuomat vaikeudet: onneksi juuri silloin oma kumppani voi olla paras kannattelija

 

Elämässä on kestämistä. Arki voi olla helpottavaa loman jälkeen, mutta arki on myös raskasta ja tylsää. Eikä aina ole vaihtoehtoja, vaan eteen tulevat vaikeudet on kestettävä, elettävä läpi. Huolia ei millään myönteisellä ajattelulla tai arjen järjestelemisellä saa katomaan, vaan ne on kestettävä. Parisuhteeseen ja perhe-elämään kuuluu paljon toinen toisensa tukemista ja kannustamista.  

Loman jälkeen omien voimien jakaminen kotiarjen ja työarjen välillä alkaa taas. Riittämättömyyden tunne lisääntyy. Muistinko kaiken? Kumman pitikään tänään vastata kaverisynttäreiden lahjasta? Millä kentällä treenit nyt ovat? Lukemattomia muistamista vaativia asioita suorastaan tulvii arkeen leppoisan loman jälkeen. Tai sitten päiväkoti- ja koulukauden alettua monessa perheessä aloitetaan flunssakierre heti ensimmäisillä viikoilla. Kuka nyt jää kotiin sairaan kanssa? Joko pitää mennä lääkäriin? Onko jo korvatulehdus vai ei? Puhumattakaan niistä inhottavista, kihomadoista tai täistä. Mikä rumba niiden myötä arkeen tuleekaan!

Huolia ei millään myönteisellä ajattelulla tai arjen järjestelemisellä saa katomaan, vaan ne on kestettävä.

Elämässä on kestämistä. Joskus tulee myös suurempia suruja: läheisen yllättävä sairastuminen tai  jopa kuolema avaa arkeen suuren tunteiden syöverin, jolle tarvitsisi löytää oma aikansa. Aika itkulle ja suremiselle, huolille ja peloille. Elämään kuuluvien suurien surujen käsittelyyn ei nykyelämässämme ole oikein enää traditioitakaan, jotka ennen helpottivat tunteiden käsittelyä ja antoivat suremiselle tilaa. Hidastaminen ja hiljentäminen suruaikana alkaa olla unohdettu tapa, vaikka ihmisinä emme ole muuttuneet, vaan juuri rauhaa tarvitsisimme surun tullessa kohdalle. 

Ota mut syliin, lohdutatko, auta mua kestämään.

Elämässä on kestämistä, mutta onneksi on kumppani. Parasta lohdutusta niin suureen suruun kuin arjen ahtauteen on monesti syliin pääseminen, aikuisellekin. Toisen ihmisen läheisyys, lämpö, sydämen syke rauhoittaa, auttaa kestämään. Hyvässä parisuhteessa tätä voi toiselta pyytää: ota mut syliin, lohdutatko, auta mua kestämään. Toki lapsikin voi lohduttaa olemassaolollaan ja halauksellaan, mutta lapsen on hyvä antaa lohduttaa omista tarpeistaan käsin. Lapsi ei voi olla aikuisen tukipylväs, hän nääntyy sellaisen alle. Aikuinen tarvitsee aikuisen tuekseen.

Elämässä on kestämistä.

Kumppanille voi myös puhua typerimmätkin huolet ja mokat sekä suurimmatkin pelot. Kumppanin kanssa yleensä myös pohditaan vaikeuksia: mitä nyt pitäisi tehdä. Tämä on suuri helpotus, yhteinen pohtiminen. Monet erovanhemmat kaipaavat juuri tätä, yhteistä pohtimista ja erityisesti lapsiin liittyvien huolien jakamista.

Elämässä on kestämistä. Vanhempina meidän on tärkeää opettaa lapsillemme myös taitoa kestää elämän tylsyyttä, puuduttavuutta, vaikeuksien kanssa olemista ja suremista. Näissä asioissa joutuu itse kukin kyllä oppimaan koko ikänsä. Jokaisen elämään toivoisin kuitenkin kuuluvan kannattelijoita: ystäviä,  ja lähimpänä se oma kumppani.

Jaksamista elämän hankaluuksien ja surujen keskellä toivottaa Mari Kinnunen