Onko parisuhdesopimuksen tekeminen tarpeellista?

Olen törmännyt joitakin kertoja ajatukseen parisuhdesopimuksesta. Tai rakkaussopimuksen nimelläkin se kuuluu joskus kulkevan. Aluksi ajatus on tuntunut oudolta. Mutta ehkä siinä on jotakin ajattelemisen arvoista.

Parisuhdesopimukseen kirjataan suhteen pelisäännöt

Parisuhdesopimuksella tarkoitetaan sitä, että kirjataan oman parisuhteen pelisäännöt yhteen dokumenttiin. Sovittavia teemoja ovat ainakin kotityön ja muu käytännön asioiden vastuunjako, raha-asiat, parisuhteen rajat, seksi ja läheisyys sekä parisuhteeseen liittyvät erityistoiveet.

Parisuhdesopimuksen ajatukseen kuuluu myös, että kumpikin vahvistaa allekirjoituksellaan sovitut asiat. Näin pyritään varmistamaan sitä, että kummallakin on samanlainen käsitys parisuhteen yhteistä hyvää ja kummankin henkilökohtaista hyvinvointia rakentavista tekijöistä.  

Parisuhde on aina lähtökohdaltaan sopimus, kahden ihmisen vapaaehtoinen sitoutuminen yhteen. Yhdessä elettäessä täytyy yrittää löytää keinoja mahdollisimman hyvän yhteiselon saavuttamiseksi. Neuvottelu ja sopiminen ovat siihen varmaankin paras ajateltavissa oleva tie. Oletuksiin perustuvien tulkintojen kautta tyydyttävään parisuhteeseen on hyvin vaikea päästä.  Mutta onko erillisen parisuhdesopimuksen tekeminen tarpeellista?

Me muutumme, joten suhteemmekin muuttuu

Voiko parisuhdesopimuksen tekeminen kääntää huomiota liikaa esimerkiksi käytännön asioihin, siis taloudenhoitoon, työnjakoon ja muihin sellaisiin? Tai voiko sopimus saada liian suuren painoarvon parisuhteen hoitamisessa? Saattaako syntyä käsitys, että sopimus on tarkka käsikirja, jota kirjaimellisesti toteuttamalla saa automaattisesti hyvän parisuhteen? Tai onko sopimusrikkomus, jos jompikumpi on tyytymätön johonkin, vaikka sopimusta onkin noudatettu tarkalleen?

Parisuhde on kuitenkin aina elävä tunnesuhde. Me ihmiset muutumme, joten suhteemmekin muuttuvat ajan myötä. Erilaiset mieltymyksemme, käsityksemme, ajattelumme ja asenteemme saattavat muuttua huomattavastikin ajan kuluessa. Voimme jopa oppia jotakin uutta itsestämme elämän varrella.

Parisuhdesopimus ei siten voikaan olla mikään kiveen kirjoitettu iankaikkinen totuus, vaan elämän mukana muuttuva ja muokkautuva yhteinen visio hyvästä parisuhteesta. Ikään kuin jatkuvasti muuttuva kartta jatkuvasti muuttuvasta maisemasta.

Parisuhdesopimus voi siis olla hyvä väline siihen, että erilaiset parisuhteeseen vaikuttavat asiat tulevat tietoisuuteen ja puhutuiksi. Mutta haitaksi se on, jos se kangistaa ja jämähdyttää suhdetta johonkin, mihin sen ei tarvitsisi jämähtää. Eikä sillä varsinkaan saa sitoa toista johonkin sellaiseen, johon hän ei ole enää valmis sitoutumaan. Eli jos kirjatun sopimuksen tielle lähtee, täytyy huolehtia myös jatkuvasta päivittämisestä. Ihminen kuitenkin tietää ja tuntee itsensä aina paremmin kuin jokin paperi, vaikka siinä olisikin puumerkki alla.

Anssi Tietäväinen