Olen liian ehdoton perheen ruutuajasta ja se vie voimat

Nykyajan vanhempien yhteinen haaste on säännöstellä sähköisessa todellisuudessa elämistä.

Ruutuajoista puhuminen tuntuu välillä hurskastelulta, koska puhelimet ovat kasvaneet kiinni lasten ja aikuisten käsiin.

Olin Ikeassa syömässä. Naapuripöydässä oli äiti neljän lapsensa kanssa. Jokaisella oli kännykkä kädessään. He söivät, juttelivat ja näyttelivät puhelimiltaan juttuja toisilleen. Yhdessäolo näytti hauskalta. Erityisesti äidin lempeä ja stressitön olemus puhutteli minua. 

Oho, voiko noinkin olla tyytyväinen elämäänsä, pohdin hämmästyneenä.

 

Ehdoton ihannekuva

Joskus luomme mielessämme ihannekuvan omasta perhe-elämästämme. Sellaisesta kuin Sinkkosen viisaissa ohjeissa tai kavereiden idyllisissä somepäivityksissä. 

Sitten oma väsymys tai keinottomuus sotkee kauniin kuvan.

Tuska lisääntyy, jos kumppani ottaa liian rennosti. Hän antaa lisää peliaikaa, ei komenna lapsia tai marssii itse ruokapöytään kännykän kanssa.

Yksinäisyys vyöryy päälle. Ei tästä meidän arjesta tule mitään. Mikään ei pysy hallinnassa ja saan ehdottomuudellani kaikki muut pahalle päälle.

 

Toiveet ja todellisuus 

Jos toiveet ja todellisuus ovat liian kaukana toisistaan, elämä on yhtä pettymystä.

Ei ole järkeä yrittää tehdä omasta perheestä jotain, mitä se ei ole. Joskus meidän ammattilaisten tekstejä lukiessa tulee olo, että eihän kukaan pysty ylittämään rimaa. Huippuvalmennus sopii joillekin, mutta useimmat meistä ovat tavallisia penkkiurheilijoita.

Perheillä on erilaisia vahvuuksia. Toiset ovat säntillisiä ja järjestelmällisiä. Toisissa perheissä voimavarana on kyky hyvään vuorovaikutukseen kaaoksenkin keskellä.

 

Pieni hyvä alku

Ehkä on tehokkaampaa lisätä sitä, mikä toimii, kuin yrittää karsia kaikkea huonoa pois. Jos keskityn arjessa vain rikkaruohojen kitkemiseen (kännykkä pois, siivoa sotkut, älä pelaa, lopeta riehuminen, huppu pois päästä), negatiivinen vuorovaikutus kukoistaa. Mitä jos pistäisin enemmän energiaa nupuillaan olevien  kukkien hoitamiseen?

Mitä ovat ne kukkaset, pikkuruiset taimet, joita näet teidän arjessa? Ne eivät ehkä hyppää silmille kuten epäkohdat. Mutta kun katsot tarkkaan, voit nähdä pieniä hyviä alkuja. Mitä sinä haluat kasvattaa lisää?

Mietin vielä äitiä ja lapsia ruokailemassa kännyköineen. Heidän kauttaan annan itselleni muutaman ohjeen tulevaan vuoteen:

• Suhtaudun asioihin ensisijaisesti rennosti ja lempeästi – myös perheenjäseneen, jonka kädessä on kännykkä.
• Kestän paremmin keskeneräisyyttä, sitä etten täytä kasvatusoppaiden valioluokkaa.
• Kiinnitän katseeni siihen, mikä on hyvää.
   

Kännykkäterkuin,

Anja Nwose