Montako yötä vielä? Ikävissään odottaminen on vaikeaa, mutta vahvistaa rakkauden tunnetta

 

Vaikka aikaa ei voi nopeuttaa, sen ymmärtäminen helpottaa

Joskus tuntuu, että elämä on iso odotustila toisilleen tärkeiden ihmisten välillä. Omat muistikuvani odottamisesta alkavat nelivuotiaana, kun äiti opiskeli toisella paikkakunnalla. Mummolla oli mainio tapa auttaa ikävääni. Hän laski joka ilta  kanssani, montako yötä äidin kotiin tulemiseen oli. Viimeiseksi yön laskemiseen säästin aina pikkurillin, koska silloin oltiin jo niin lähellä. Vaikka aikaa ei voinut nopeuttaa, sitä pystyi ymmärtämään ja odottamaan seuraavaa päivää. 

Mielikuva tärkeästä ihmisestä on aina mukana

Odottaminen on helpompaa, jos voi puhua ikävästä. Minä pystyin puhumaan äidistä aina, kun halusin Muistan ajatelleeni häntä ja haaveilin, millaista olisi asua hänen kanssaan koko ajan. Tiesin, että hän on minulle tärkeä. Sen lisäksi minulla oli kokemuksesta syntynyt luottamus siihen, että kyllä hän tulee. Yhden kerran hän oli tosin väsyneenä noussut väärään bussiin ja tuli sovittua myöhemmin. Silloin auttoi ukki, joka sanoi äidin tulevan varmasti seuraavalla bussilla ja me yhdessä odotimme sitä. 

Yhteydenpito vahvistaa sidettä

Kun joku soittaa, laittaa viestin tai lähettää terveisiä, hän kertoo muistavansa. Vastaanottajan sisäinen kuva hänestä vahvistuu. Äidillä oli tapana lähettää postikortteja. Kortit talletettiin tarkkaan ja oman postin saaminen nosti itsearvoa. Silloin tällöin tuoduilla tuliaisilla oli vähän samankaltainen rooli: punainen keppihevonen ja Peppi Pitkätossu -nukke toivat leikkien lisäksi äidin mieleen.

Pidänkö itseäni arvokkaana?

Kun läheinen ihminen tulee luokseni, hän vahvistaa sen, että minä olen hänelle tärkeä. Myös hän muistaa minut ja pitää mielessä, kun olemme erossa. Tuosta kaikesta syntyy minä-kuvaan säie, että olen rakastettu. Odottaminen on kaipausta kahden tärkeän ihmisen välillä. Samalla se on odottajan puhetta itselleen: mitä sinä minulle merkitset, kuka minä sinulle olen ja miten me kuulumme yhteen.

Terveisin perheneuvoja Anna-Riitta Pellikka