Mittaatko sinäkin itseäsi mittarilla, jonka mukaan et koskaan riitä?

Tarina kertoo nuoresta miehestä, joka muutti lapsuuden kodistaan ja alkoi rakentaa elämäänsä omillaan. Hän opiskeli ja hankki työpaikankin, rakensi uusia ihmissuhteita. Etsi paikkaansa uudella paikkakunnalla ja maailmassa. Välillä illan hämärtyessä hän pohti elämäänsä: miten tämä mahtaa sujua.

Poika oli saanut kotoa mukaansa perintömitan. Sillä poika mittasi sitä, miten hän onnistui ja pärjäili. Hän mittasi opintojaan ja harmistui, sillä mitta sanoi: EI RIITÄ. Poika mittasi työssä pärjäilemistään. Taas mitta sanoi: EI RIITÄ. Hän mittasi ihmissuhteitaan ja muita elämän alueitaan, omaa arvoaankin. Ja mitta vastasi joka kerta: EI RIITÄ. Poika oli ahdistunut ja surullinen, mutta uskoi mittaan. Olihan se kotoa saatu.

Poika oli ahdistunut ja surullinen, mutta uskoi mittaan. Olihan se kotoa saatu.

Sitten tämä nuori mies tapasi nuoren naisen, tulevan vaimonsa. Hän mittasi suhdettaan ihastuksensa kohteeseen – ja taas mitta sanoi: EI RIITÄ. Nuorukainen ahdistui, mutta uskalsi puhua asiasta kumppanilleen. Nuori nainen hämmästyi ja kertoi: Hänelläkin oli perintömitta. Kokeillaanpa tällä!

Niinpä nuorukainen mittasi itseään ja elämänsä osia tällä tytön kotoa saadulla perintömitalla ja mitä ihmettä! Mitta vastasi joka kysymykseen: RIITTÄÄ AIVAN HYVIN.

Riittää aivan hyvin! Poika helpottui valtavasti. Ehkä sittenkin hän pärjäisi elämässä. Poika arveli, että kotoa saatu mitta saattoikin olla jotenkin rikki. Siinä lukee ihan aina EI RIITÄ, vaikka miten yrittäisi.

Poika lähti vierailulle lapsuudenkotiinsa ja otti perintömitan mukaan. Kun kuulumisia oli vaihdettu, poika otti mitan puheeksi vanhempien kanssa. Poika kertoi, että mitassa oli varmaankin jotain vikaa, sillä se vastasi aina ”EI RIITÄ”. Silloin äiti hämmästyi ja sanoi: ”Ei siinä ole mitään vikaa. Se on perintömitta ja se on aina toiminut noin.”

Kotoa saatu mitta saattoikin olla jotenkin rikki. Siinä lukee ihan aina EI RIITÄ, vaikka miten yrittäisi.

Poika ymmärsi jotakin tärkeää. Hän ymmärsi, että äiti oli saanut tuon perintömitan omasta lapsuudenkodistaan, ja isä oli saanut samanlaisen. Nyt hänen piti päättää, mitä tehdä perintömitan kanssa. Jättääkö se nyt lapsuudenkotiin vai viedäkö se yhä mukana omaan elämään, ja perinnöksi omille lapsille?

—————————————————-

Meistä jokaisella on oma perintömitta. Sitä sanotaan joskus myös sisäiseksi puheeksi tai itsetunnoksi. Moni on oppinut olemaan vaativa, kriittinen ja ankara itseään kohtaan. Silloin ihminen voi jatkuvasti huonosti.

Millaisella mitalla sinua on mitattu lapsena ja nuorena? Miten se vaikuttaa sinun elämääsi? Millaisella mitalla mittaat itseäsi? Entä kumppaniasi? Lapsiasi?

Kun opit antamaan itsellesi sitä mitä tarvitset, voit huonosti voidessasikin vähän paremmin.

On tärkeää pohtia omaa taustaansa mutta myös sitä, mitä ei halua jatkaa eteenpäin. Hyvinvointisi lisääntyy valtavasti, jos tietoisesti opettelet katselemaan itseäsi myötätunnolla. Ota joka päivä hetki tai muutama vain itsellesi, sulje silmät ja keskity kuulostelemaan. “Mitä minä tunnen? Mitä minä tarvitsen?”

Kun opit antamaan itsellesi sitä mitä tarvitset, voit huonosti voidessasikin vähän paremmin. Ei ole syytä olla itselleen ankara. Mutta on tarpeen olla itselleen ystävä, huolenpitäjä, kannustaja.

Ja sama koskee muita ihmisiä. Toisinaan mittaamme kumppaniamme, lapsiamme ja muita ihmisiä aivan kohtuuttoman ankaralla mitalla.

Onneksi elämästä ja ihmissuhteista voi oppia lisää joka päivä. Voi harjoitella olemaan ihminen, jonka lähellä sekä itse että toinen ihminen voi olla turvassa ja hyvinvoiva. Ihminen, jonka mitta sanoo: RIITTÄÄ AIVAN HYVIN.

 

Lämmöllä, Heli Pruuki

Egotripin Mestaripiirros vangitsee sanoihin ja säveliin jotakin siitä, miten voisimme katsella toisiamme ja itseämmekin. Enjoy <3

Blogissa käytetty tarina on julkaistu kirjassa Heli Pruuki ja Markku Orsila: Hoitavan tarinan helmiä, Kirjapaja 2014.