Mies, älä jättäydy syrjään eron jälkeen – lapsesi tarvitsevat sinua!
Ero on monesti suurempi katastrofi miehelle kuin naiselle. Ero tulee miehelle usein yllättäen. Se tulee yllättäen, vaikka vaimo olisi puhunut asiasta pitkään ja pariterapiassakin on käyty. Mies havahtuu siihen, että vaimo on ihan oikeasti tosissaan, kun hän ilmoittaa muuttavansa. Mies hätääntyy ja on valmis tekemään kaikkensa saadakseen vaimon jäämään. Nämä sanat vaimo olisi halunnut kuulla jo vuosia sitten. Vaimolle on liian myöhäistä, hän on jo luovuttanut, mikä on kovin surullista.
Miehet jäävät erossa usein yksin tunteidensa kanssa. He myös jättäytyvät yksin, vetäytyvät yksinäisyyteen vailla kontaktia ystäviin tai ammattiapuun. Pahimmillaan itsetuhoiset ajatukset valtaavat mielen. Tavallista, tutkimuskielellä mieserityistä, on tarttua pulloon tai lähteä heti uuteen suhteeseen, koska yksin oleminen on liian tuskallista. Jotkut lähtevät innolla elämään uutta sinkkukautta vaihtuvine valloituksineen itsehoitona tai jopa kostona ex-vaimolle. Valitettavasti näistä selviytymiskeinoista kärsivät eniten lapset. Lapsi jää ihmettelemään miksi viikonlopputapaamiset eivät toteudu tai miksi isän vaihtuvat naisystävät ovat aina mukana tapaamisissa.
Miksi perheen arkeen tasapuolisesti osallistuvat isät tekevät yhä minimisopimuksen tapaamisista vain joka toinen viikonloppu?
Suurin osa lapsista asuu eron jälkeen äidin luona. Tilastokeskuksen vuoden 2017 perhetilaston mukaan äidin ja lasten muodostamia perheitä oli 19 % kun taas isän ja lasten 3 % lapsiperheistä. Tilastosta ei käy ilmi vuoroviikkoasuminen, sillä lapset voivat asua virallisesti vain toisen vanhemman luona. Joskus lukuja tulkitaan niin, että naispuoliset viranomaiset suosivat erossa äitejä. Lastenvalvojalla kuitenkin tehdään täysin vapaaehtoisia sopimuksia, vain pieni osa päätyy huoltoriidoiksi oikeuteen. Miksi perheen arkeen tasapuolisesti osallistuvat isät yhä tekevät minimisopimuksen tapaamisista vain joka toinen viikonloppu? Lasten näkökulmasta isä katoaa arjesta ja hänestä tulee henkilö, jonka luona vieraillaan.
Onko niin, että isät yhä pitävät yhä itseään toissijaisena vanhempana? Onko lapsuudenperheen parisuhdemallin vaikutus todella niin vahva nykyäänkin? Ovatko naisen ”luontaiset hoivageenit” ja maitoa tuottava rinta määrääviä vanhemmuudessa koko lapsen kasvun ajan? Vanhemmuuden taidot kuten turvan antaminen, tasapainoisen kehityksen mahdollistaminen sekä terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen eivät ole sukupuolisidonnaisia vaan sidoksissa vanhemman kykyyn hoitaa ne. Tätä kykyä arvioidaan tehtäessä olosuhdeselvityksiä huoltoriidoissa. Sen perusteella myös tuomarit tekevät päätöksensä oikeudessa.
Suurin osa naisista ei yritä estää isän ja lasten välistä yhteyttä
En väitä, etteivät miehet tulisi koskaan väärinkohdelluiksi päätettäessä lasten asumisesta ja huoltajuudesta. Varmasti tulevat ja kokevat tulleensa. On olemassa järkyttävän surullisia tarinoita vieraannuttamisesta. Suurin osa naisista ei kuitenkaan yritä estää isän ja lasten välistä yhteyttä. On myös tarinoita äideistä, jotka yrittävät kynsin ja hampain ylläpitää lasten yhteyttä isäänsä. He suostuttelevat ex-miestä ottamaan lapset luokseen, järjestävät tapaamisia omassa kodissaan ja isovanhempien luona sekä keksivät kivaa tekemistä puistoihin ja uimahalleihin. Jotkut äidit yrittävät motivoida lastensa isää jopa niin pitkään, että lapsi saa kestettäväkseen liian suuren määrän pettymyksiä.
Vuoroviikkoasumisen kiistanalaisuudesta huolimatta sen yleistyminen on suuri edistysaskel siihen, että vanhemmat voivat oikeasti säilyä lasten arjessa eron jälkeen. Aina vanhemmat eivät valitettavasti hae vuoroviikkoasumista ensisijaisesti lapsen parasta ajatellen. On vanhempia, jotka vaativat hanakasti ”puolta” lapsistaan tasapuolisuuden nimissä, vaikka se ei esimerkiksi jatkuvan matkatyön vuoksi ole mahdollista. On isiä, jotka eivät pidä kiinni sovitusta asumissysteemistä, vaan ajattelevat äidin hoitavan lasta aina esteen sattuessa. Monet äidit uupuvat taakkansa alla ilman “varmaa” vapaa-aikaa. On miehiä, jotka eivät puutu lastensa hyvinvointiin päihdeongelmaisen äidin luona. On äitejä, jotka antavat väsymyksessään tai sopimuksen rikkomisen pelossa lapsensa tavata viikonloppuisin humalaista tai krapulaisen kireää isäänsä.
Uusperhekuviot voivat olla myös haaste tiiviille yhteydenpidolle. Melko tavallisessa tarinassa isät tapaavat alkuun lapsiaan säännöllisesti, mutta vähentävät tai muuttavat tapaamisrytmiä löytäessään uuden kumppanin. Käytännössä he asettavat etusijalle uuden kumppanin ja hänen systeeminsä. Luonnollisesti lapset tarvitsevat myös omaa aikaa vanhemman kanssa. Asuminen uuden puolison ja tämän lasten kanssa aiheuttaa usein kärsimystä, jos side omiin lapsiin on hatara ja harvatahtinen.
Erilaisia asumissysteemejä voidaan kokeilla lapsen näkökulmasta arvioiden, lähteä jostain ja päätyä toiseen systeemiin
Kuten tiedämme, vuoroviikkoasuminen sopii osalle lapsista ja osalle ei. Tiedämme myös, että kahden kodin systeemissä on hyvä asua lähekkäin, olla yhteistyöväleissä entiseen puolisoon ja että hyvin pienille lapsille viikko erossa toisesta vanhemmasta on liikaa. Kun lapset kasvavat, he monesti jatkavat asumista vain toisen vanhemman luona käytännön syistä tai lapsen toivomuksesta. Erilaisia asumissysteemejä voidaan kokeilla lapsen näkökulmasta arvioiden, lähteä jostain ja päätyä toiseen systeemiin. Vaihtoehtoja on monia, kaikille löytyy oma räätälöity tapansa!
Onko mikään riittävän hyvä syy olla pitämättä yhteyttä omaan lapseen?
Joskus kipeät erotilanteet ja vanhempien huonovointisuus aiheuttavat lapsen ja isän välien katkeamisen kokonaan tai hetkeksi. Tutkimuksissa välien katkeaminen on todettu lapselle haitalliseksi. Syitä katkokseen on monia, mutta onko mikään riittävän hyvä syy olla pitämättä tiivistä yhteyttä omaan lapseen? Voiko mikään olla tärkeämpää kuin oma lapsi? Mikä estää taistelun kaikin voimin sen eteen, ettei yhteys katkea? Yksi yritys ei riitä, jo omaa syyllisyyttä helpottaakseen on hyvä tuntea, että on todella yrittänyt kaiken voitavansa. Se, ettet kestä entistä puolisoa ja halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä ei ole hyvä syy. Lapsi on syytön siihen, millainen hänen äitinsä, sinulle ennen tärkeä ihminen, nykyään on sinua kohtaan. Voiko uusi rakkaus oikeasti mennä lastesi edelle? Eikö omien lasten turvana pysyminen ole riittävä syy hakea hoitoa psyykkisiin ongelmiin tai päihteidenkäyttöön?
Vaikka tiivis yhteydenpito lapsiisi olisi kärsinyt eron jälkeen, muutos ei ole liian myöhäistä! Älä jää epätoivon tai syyllisyyden lamauttamaksi! Lapsilta ja ex-puolisoltakin voi pyytää anteeksi, jos olet toiminut väärin. Hae prosessiin apua läheisiltäsi ja tarvittaessa ammattiauttajilta. Lastenvalvojalla tai lakisääteisessä perheasiain sovittelussa voit ehdottaa jaetumpaa aikaa ja vastuuta lapsista. Usein alussa hankala ex-puoliso muuttuu vuosien myötä vähemmän hankalaksi. Olen kuullut onnellisia tarinoita isistä, jotka lapsen tultua täysikäiseksi korjaavat täysin katkenneen suhteen lapsiinsa. On surullisia tarinoita, joissa yhteydenpito ei enää kiinnosta lapsia monien pettymysten jälkeen ja tarinoita, joissa suhdetta omaan isään mietitään ja kaivataan perhettä perustettaessa.
Olet lapsellesi ainoa ja korvaamaton!
Toivon täydestä sydämestäni, että te isät lähdette erotilanteessa rohkeasti vaatimaan lapsen parasta eli riittävän tiivistä ja turvallista yhteyttä molempiin vanhempiin. Luota vanhemmuuden kykyihisi, ne voivat jopa parantua uudessa tilanteessa! Eronjälkeisessä vanhemmuudessa voit toimia omalla tavallasi lasten parhaaksi ilman parisuhteen ahdistavaa ilmapiiriä. Erosta toipuu paremmin, kun tiivis yhteys lapsiin säilyy. Lapset siis tarvitsevat ja ansaitsevat molempien vanhempien läsnäolon elämässään, älä vie sitä lapseltasi vetäytymällä syrjään! Olet lapsellesi ainoa ja korvaamaton! <3
Lämmollä haastaen,
Meillä juurikin näin mennyt. Eli isä oli hyvä isä koko yhdessäolon ajan ja on edelleenkin sillon, kun lapsen ottaa. Lapsi on alusta asti ollut ns. isin poika ja on suunnattoman pahoillaan, kun ei saa olla isän kanssa niin paljon kuin haluaisi. Meidän tilanteessa toki hankaloittaa asuminen eri kaupungeissa, mutta esimerkiksi vaikka isällä on aina lähes koko kesä lomaa, ei lapsi pääse isän luo kuin sen joka toinen viikonloppu ja kerran ehkä sen lisäksi viikolla. Tapaamista on sovittu, että saa ottaa niin paljon kuin vain haluaa, mutta ei vain jostain syystä ota.
Voi se äitikin olla se jättävä. Silloin kun meidän aiti ja isä eros niin jäimme isälle, vanhemmilla oli yhteishuoltajuus ja piti nähdä äitiä joka toinen viikonloppu, mutta silti näimme harvemmin. Pikkuveljeni oli 6 ja minä 9. Nykyisin pikkuveljeni ei ole missään tekemisissä äitimme kanssa, ei edes muista millainen äiti oli. Pikkuveli ja äiti ei ole nähneet yli 20vuoteen. Minä jonkun verran tekemisissä. Nyt meillä molemmilla omia lapsia ja ei kyllä tulis mieleenkään jättää lapsia. Silloin eron aikoihin äiti muutti usein.