Loma-askeleet

Juho oli luvannut, että hänen lomansa aikana Emmi saa nukkua pitkään. Niinpä hän oli ensimmäisenä lomapäivänä röyhtäyttänyt Jerkon varhaisaamiaisen jälkeen ja hiipinyt tämän kanssa mahdollisimman vähin äänin lenkille vielä unessa olevan kaupungin kaduille. Se tuntui olevan kuin heitä kahta varten. Pikkuäijä jaksoi hihkua rattaissaan ja tavoitella käsillään puistikon sorsien perään, kunnes uni vei voiton.

Riita oli kuin vuoristorata heidän välissään.

Juho oli odottanut ja jännittänyt lomaa. Hän tiesi tarvitsevansa sitä. Työtehtävät olivat kevään aikana kulkeneet mukana myös vapaa-ajalle, nyt työpöytä siivottu ja työpuhelin jätetty sijaiselle, enää se ei hälyttäisi kesken Jerkon nukuttamisen ja myös Emmi saisi enemmän omaa aikaa. Kevään aikana Emmin ja hänen väliin oli alkanut tulla kummallisia riitoja. Monesti he ajautuivat vastakkain arjen yhteisissä haasteissa. Juho tunsi suurta riittämättömyyttä, kun ei osannut auttaa enemmän tai auttoi väärin, kun hän ei ollut herkkä heräämään yöllä tai ehdotti Emmille lenkille lähtöä rutiineihin sopimattomalla ajalla. Välillä tuntui helpottavalta lähteä töihin ja sekin kalvoi mieltä. Entä jos lomasta tulisi pitkä riita tai hän tekisi koko ajan Emmin mielestä vääriä asioita? 

Entä jos lomasta tulisi pitkä riita?

Emmi oli kuitenkin yllättänyt Juhon. Hän oli ottanut puheeksi oman kokemuksensa riidoista, puhkaissut jonkin kuplan heidän väliltään ja tullut vastaan. Kummankin kokemus oli, että he eivät halunneet vaivata toisiaan vaan olivat hiljaa omista toiveitaan, tarpeistaan ja odotuksistaan. Samalla he yrittivät ottaa toisen huomioon ja pettyivät epäonnistuessaan. Riita oli kuin vuoristorata heidän välissään: se syntyi vaikka täydestä hiljaisuudesta, pyöri ratansa ja palautti heidät uupuneina arkeen. Sen jälkeen oli hetki suvantoa, kun kumpikin yritti entistä lujemmin.

Mitä he halusivat ja mihin kummankin oli helppo suostua?

Jotenkin he olivat päätyneet miettimään Jerkon tarpeita: ravintoa, lepoa, puhtautta ja huomatuksi tulemista. Entä jos ne olisivat ainoat luovuttamattomat asiat ja kaiken muun he kaksi saisivat suunnitella vapaasti? Mitä he halusivat ja mihin kummankin oli helppo suostua? Mitkä olivat heidän tarpeitaan ja miten paljon toiveita tuli myös muilta, esimerkiksi tuoreilta isovanhemmilta tai kavereilta, joiden kanssa oli tietyt kesärutiinit? Heidän kolmen hyvinvointi nousi tärkeimmäksi. Äkkiä tuntuikin mahdolliselta ja jopa hyvältä kertoa omista toiveista ja tarpeista. Emmi oli nimennyt ensimmäiseksi tarpeekseen myöhäisemmät herätykset. Juho huomasi, että sen antaessaan hän oli saanut yhden omista toiveistaan: hetken, jolloin ei tarvitse miettiä, mitä pitäisi tehdä. Tai oikeastaan kaksi muutakin: itsevarmuuden kokemuksen oman lapsen kanssa ja kevyet askeleet kulkea kotiin.

Terveisin Anna-Riitta Pellikka