lahjavoimaa
Puolisolla on syntymäpäivä ja mietin, miten sitä muistaisin. On jo vähän kiire, päivä on pian puolessa välissä. Aamulla kyllä halasin ja onnittelin, lupasin imuroida töiden jälkeen, mutta se ei ollut lahja – kissanhiekka pisteli omiin jalkoihini. En siis ole kovin ennakoiva ihminen. Silti juuri tänään haluaisin pysähtyä hetkeksi ilahduttamaan.
Lahjoissa on jotakin hyvin herkkää. Vaikka ne olisivat yksinkertaisia, niihin sisältyy vahva lataus, ja lahjan antajana mittaan helposti onnistumista vastaanottajan reaktioista ja lahjan käyttämisestä. Ikään kuin toivoisin osaavani lukea hänen salaisen toiveensa ja vastaavani siihen. Mieleen nousevat satujen taianomaiset lahjat, jotka nostivat saajansa elämän ihan toiselle tasolle: elämänsä loppuun onnelliseksi prinssiksi tai prinsessaksi. Voinko siis kääriä lahjapaperiin tai sulkea kuoren sisälle omia toiveitani tai uskoa tietäväni, mikä on läheiselleni parasta? Pyrinkö lahjalla omaan haaveeseen, johon toivon toisen sulautuvan?
Lahjan luonne hukkuu, jos siitä katoaa kahden ihmisen välinen matka.
Läpi historian lahjat ovat olleet hyvän tahdon osoituksia ja vaihdon välineitä jopa parisuhteiden solmimisessa. Entä kun arki on vuosien mittaan tullut niin jaetuksi, että puoliso voi nähdä onnitteluruusun ostamisen tilitapahtumista jo ennen kuin ehdin sen kanssa kotiin? Tai kun yllätysillallista on hankala järjestää, koska ruoka nostettiin yhteistuumin aamulla pakastimesta sulamaan? Oikeastaan näin on ihan hyvä, ei tarvetta vaikuttaa toiseen, ei lieventää tai lepytellä. Ei tarvitse lahjalla houkutella toista vaikkapa kaveriksi elokuviin. Siitä huolimatta haluaisin löytää ympäriltäni jotain tuoretta ja sopivasti yllättävää, onnelliseksi tekevää. Tai entä jos voinkin onnitella näkemällä tuttua uudella tavalla? Kehystän kuvan, kirjoitan muiston tai hankin kirpputorilta vanhan levyn?
Lahjan luonne hukkuu, jos siitä katoaa kahden ihmisen välinen matka: sinä saat jotain, minkä eteen olen omalla tavallani nähnyt vaivaa. Lahjassa on mukana, miten minä näen sinut, ja se on eri asia millainen olet tai millaiseksi itsesi tunnet. Niin sen kuuluu ollakin, vaikka juuri siitä syystä lahjani ei aina kohtaa toiveitasi – tai toisinpäin.
Lahjassa on mukana, miten minä näen sinut, ja se on eri asia millainen olet tai millaiseksi itsesi tunnet. Niin sen kuuluu ollakin.
Kun antamassani on mukana ajatuksiani ja tunteitani, se ei ole pelkkä suoritus. Pieneen kätkeytyy iso viesti: olet tärkeä. Ennen kaikkea haluaisin, että lahjan antamisessa ja saamisessa olisi lämpöä, hellyyttä ja intohimoa. Samalla mietin, että kalenterissa toistuvat lahjojen antamisen päivät ovat hyvä rutiini. Ne ovat sopiva haaste viimetipassa elävälle ja mahdollisuus romantiikalle vuoden ja vuosien kiitäessä ohitse. Olen iloinen mahdollisuudesta muistaa sinua. Niin, kiitos erilaisuudesta yhteisellä matkalla, saat lahjaksi ainakin yhteisen iltahetken. Mitäpä siltä toivot?