”Kuinka sä voit olla tollanen?!” – ärsyyntymisen kautta voi oppia uutta itsestä ja puolisosta
Tulen töistä rättiväsyneenä. Eteinen on täynnä vaatekasoja ja leluja. Kumppani makaa sohvalla kännykän kanssa. Ärsytys nousee pitkin kroppaa. Miksei se tee mitään järkevää?
Ollaan oltu vuorotellen kipeinä. Vihdoin alkaa ruoka pysyä sisällä mahataudin jälkeen. Puoliso lähtee kavereiden kanssa konserttiin. Kiukuttaa. Eikö se huomaa, että me tarvitaan apua täällä kotona?
Itsekästä ja ajattelematonta. Miten se voi olla noin törkeä?
Käännyn ärsytykseni kanssa sisäänpäin, suojaudun. Työnnän piikit ulos. Rähisen kuin turvaton siili. Väsymys purkautuu valituksena ja jankkaamisena.
Olen painanut yli voimien töissä ja kotona.
Oikeastaan olen aika kateellinen. Olen painanut yli voimien töissä ja kotona. Jaksanut ja jaksanut, vaikka voimat on loppu. Miten toi puoliso osaa rentoutua? Eikö sen mielestä tekemättömät kotityöt hypi silmille?
Jos oikein tsemppaan, huomaan kateuden rinnalla jopa ihailua. Kumppani ei anna arjen talloa omia tarpeitaan. Hitsi vie, se osaa huolehtia itsestään ja kaverisuhteistaan ilman syyllisyyttä, nauttien.
Hei sä siinä, jeesaatko vähän? Yritän saada kiinni jostain, jota kohti haluaisin mennä, jostain kevyemmästä, vapaasta.
Voitko opettaa mulle jotain tosta rentoudesta?
Ei ole helppo pyytää apua. Mieluummin kiukuttelen kuin kerron, mitä haluan. Olisi ihana loikoilla töiden jälkeen sohvalla, mutta en osaa pysähtyä. Voitko opettaa mulle jotain tosta rentoudesta?
Ärsytys saa mut räjähtämään, vaikka oikeasti olen arka kuin pieni siili. Haluaisin, että saisin hetken omaa aikaa. En vain osaa ottaa sitä niin hyvin kuin sä. Anna mullekin ripaus sun rohkeutta.
Terkuin,