Kenen tahdissa kuljet parisuhteessasi?

He olivat lenkkeilleet lukuisia kertoja yhdessä. Nainen oli aina mukautunut miehen tahtiin ja reittiin. Vauhti oli ollut naiselle aavistuksen liian kova. Miehen askeleet olivat pidemmät ja askellus tiheämpi. Oikeastaan naisen olisi pitänyt ottaa juoksuaskelia pysyäkseen paremmin miehen vauhdissa.

Nainen olisi halunnut metsäpolulle, pururadalle tai rannan penkereelle. Hän olisi halunnut pysähtyä ihmettelemään, katselemaan ja kuuntelemaan. Kerta toisensa jälkeen hän kuitenkin löysi itsensä asfaltilta, pitämässä yllä vauhtia, jolle toinen antoi tahdin.

Kun nainen päätti hidastaa

Vähitellen nainen huomasi, ettei enää halunnut pysyä toisen tahdissa. Hän ei myöskään halunnut asfaltille, jossa liikenteen melu esti kuulemasta omia ajatuksia ja askellus teki kipeää kehossa. Eräällä lenkillä hän sitten vain päätti äkisti hidastaa.

Entisetkin reitit alkoivat tuntua ihan hyviltä, kun oli mahdollisuus kulkea moneen suuntaan.

Hän ei jäänytkään jälkeen. Toinenkin hidasti tahtiaan. Löytyi yhteinen rytmi. Seuraavalla lenkillä nainen sanoi haluavansa metsäpolulle. Se sopi toiselle. He menivät metsään ja metsästä rantaan. Löytyi uusia reittejä. Entisetkin reitit alkoivat tuntua ihan hyviltä, kun oli mahdollisuus kulkea moneen suuntaan. Välillä he myös kurvasivat eri poluille, palatakseen kuitenkin samaan päämäärään. Sekin sopi molemmille.

Toisinkin olisi voinut käydä. Mies olisi voinut jatkaa omassa rytmissään ja tutulla reitillään. Jossakin vaiheessa välimatka olisi ehkä kasvanut liian suureksi. Mies olisi voinut vaatia naista tihentämään jälleen askeleitaan. Ehkäpä nainen olisi silloin kääntynyt ympäri ja etsinyt omat reittinsä muualta.

Omassa elämässä matkustajana

Yhteinen rytmi ja suunta voi olla parisuhteessa kadoksissa laajemminkin kuin vain yhteisillä lenkkipoluilla. Toinen mukautuu huomaamatta toisen askeleisiin. Vuosien päästä elämä voi tuntua toisen ehdoilla elämiseltä ja matkustajana olemiselta omassa elämässä.

On voinut tuntua hyvältä ja turvalliselta kulkea aluksi toisen vanavedessä.

Vika ei välttämättä ole kenenkään, vaikka helposti tällaisessa tilanteessa syyttää puolisoa. Voi olla, että oma rytmi ja suunta löytyvät vasta vuosien jälkeen. On voinut tuntua hyvältä ja turvalliselta kulkea aluksi toisen vanavedessä. Voi olla, että puolisolla ei ole aavistustakaan siitä, että rytmi ja suunta eivät olekaan yhteisiä. Etkö sinäkin aina halunnut asua maalla? Yksinkö minä sitten paljon lapsia halusin? Molemmat kokevat ehkä tulleensa huijatuksi mukaan yhteiseen, joka ei tunnukaan enää yhteiseltä. Ymmärryksen löytäminen omaan ja toisen kokemaan voi edellyttää ulkopuolista apua.

Parisuhdelautta epätasapainossa?

Parhaimmillaan parisuhteessa on tilaa molempien kasvulle ja muutokselle. Yhteistä rytmiä ja suuntaa voi tällöin tarkentaa koko matkan ajan. Tämä on mahdollista silloin, kun molemmat kuuntelevat itseänsä ja toinen toisiansa.

 Jos on juostu yhdessä vuosia metsäpolkuja, voi olla liikaa vaadittu pyytää toista juoksemaan vuoren rinteitä.

Parisuhdetta voi kuvata vedessä kelluvana lauttana. Kun toinen muuttuu, vaihtaa paikkaa, toisenkin on liikuttava, että lautan tasapaino säilyy. Millaisiin muutoksiin sinä olet elämässäsi valmis? Muutos parisuhteen sisällä vaatii rohkeutta ja pelottaa joskus jopa enemmän kuin ero. Osaammeko me olla eri tavalla kuin olemme tähän asti olleet? Mitä yhteistä ja omaa me voimme rakentaa, jos entinen ei enää tyydytä molempia?

 Jos on juostu yhdessä vuosia metsäpolkuja, voi olla liikaa vaadittu pyytää toista juoksemaan vuoren rinteitä. Osaatko sinä, joka ehkä vasta nyt olet löytänyt oman suuntasi, ottaa myös toisen ja mahdollisen muun perheen huomioon? Itsensä kuunteleminen ei tarkoita itsekkyyttä, jossa ei ole tilaa muiden kuuntelemiselle. Muutoksen tekeminen ei tarkoita sitä, etteikö myös riittävää pysyvyyttä tarvittaisi. Entäpä sinä, joka huomaat toisen muuttuneen. Mistä olet valmis elämässä ja arjessa neuvottelemaan, jos se ei enää tyydytä molempia? Miten tärkeää sinulle on, että myös toinen voi olla onnellinen?

Kuinka rohkea sinä olet?

Hekin olivat lenkkeilleet yhdessä monia kertoja. Toinen työnsi rollaattoria, toinen otti tukea sauvoista. He kannustivat toisiaan matkanteossa. Vauhti ei ollut kova, ja välillä he pysähtyivät lepäämään toinen toisiansa kuunnellen.

He olivat lenkkeilleet myös toisilla tavoilla pitkän yhteisen matkansa aikana. Juosseet eri suuntiin. Kävelleet perätysten, toinen kaukana edessä, toinen perässä. Toinen hoputtanut toiselle vauhtia. Toinen jarruttanut toista. Nyt rytmi oli yhteisempi kuin ehkä koskaan aiemmin. Molemmat olivat yhtä mieltä siitä, että tämän eteen kannatti olla rohkea. Kuinka rohkea sinä olet?

Terveisin Piia Nurhonen, perheneuvoja Joensuusta