Jos ukilla tai mummilla on alkoholiongelma, mitä tapahtuu isovanhemmuudelle?

Kun isovanhempi ilmestyy päihtyneenä lapsenlapsensa ristiäisiin tai leikkaa synttäreillä kakkua tärisevin krapulakäsin, vanhempien mielessä voi olla melkoinen myrsky. Eikö lapsenlapsen, jos minkä pitäisi saada ukin tai mummin ymmärtämään, mikä elämässä on tärkeää? Kuinka hän kehtaa? Mitä vielä on tulossa? Olisiko parempi vain laittaa välit poikki?

Olisitko yhtä vihainen, jos ukki peruisi yökyläilyn selkäkivun vuoksi kuin sen vuoksi, että korkki ei pysynytkään kiinni?

Loukkaantumisen keskellä saattaa unohtua se, että päihdeongelma on sairaus. Olisitko yhtä vihainen, jos ukki peruisi yökyläilyn selkäkivun vuoksi kuin sen vuoksi, että korkki ei pysynytkään kiinni? Vertaus on toki vähän epäreilu; eihän korkki itsestään aukea.   Loputon ymmärtäminenkään ei auta. Mikä sitten auttaisi? Eniten voi vaikuttaa omaan suhtautumistapaan.

Välien katkaiseminen vai muutos tavassa ylläpitää yhteyttä?

Välien katkaiseminen on äärimmäinen keino. Sitä harkittaessa on paikallaan pohtia sitä, mistä silloin halutaan eroon. Pettymyksestä, häpeästä, turvattomuudesta vai jostakin muusta?  Mikä teille tärkeä tulee loukatuksi? Tuletko sinä tai muut lähelläsi satutetuksi? Mikä satuttaa ja voitteko vaikuttaa siihen muutoin, kun tekemällä täydellisen irtioton? Millainen kuormitus  välien katkaisemisesta puolin ja toisin seuraisi?

Voisiko tilannetta helpottaa esimerkiksi ottamatta välimatkaa, sopeuttamalla odotuksia tai asettamalla uudenlaisia rajoja? Monin tavoin vajavainenkin suhde isovanhempaan voi olla parempi kuin ei suhdetta lainkaan.

Mikä on sopiva välimatka?

Minkä tahansa vahvan, ihmissuhteessa näkyväksi tulevan ilmiön äärellä välimatkan ottaminen voi auttaa. Se alkaa omasta mielestä – tunnistan sen, että en ole vastuussa toisen ongelmasta, se ei määrittele minua, ei tee tyhjäksi eikä vaaranna omia arvojani eikä omaa tapaani elää. Ongelmasta johtuva käytös ei ole ensisijaisesti minua vastaan suunnattua, enkä voi toisen ongelmaa myöskään ratkaista. Hyväksyminen voi vapauttaa energiaa, jota kuluu valtavasti vastaan taistelussa.

Vaikka isovanhempaan ei voisi luottaa lasten hoitajana, voisiko jonkinlainen yhteys häneen tuoda kuitenkin molemminpuolista hyvää?

Välimatkaa voi ottaa myös arjessa kuulostellen sitä, mitä elämä on, kun ollaan vähemmän tekemisissä. Asiasta sopiminen voi tuoda molemmin puolin turvallisuuden tunnetta. Etäisyyden ei tarvitse tarkoittaa sitä, etteikö puolin ja toisin välitettäisi ja kannettaisi toisia mielessä.  Etäisyys voi antaa mahdollisuuden omien rajojen vahvistamiseen.

Voiko odotuksia sopeuttaa?

Erityisesti vauva- ja pikkulapsiperheissä isovanhemmuuden tuoma tuki on monesti tarpeellinen. Parisuhde ja perhe voivat paremmin, kun vanhemmat saavat välillä huokaista. Huokaisun voi toki tuoda myöskin muiden läheisten, ystävien tai yhteiskunnan tarjoama apu.

Jos isovanhemmalla on päihdeongelma, omia odotuksia on lähes välttämätöntä sopeuttaa. Vaikka isovanhempaan ei voisi luottaa lasten hoitajana, voisiko jonkinlainen yhteys häneen tuoda kuitenkin molemminpuolista hyvää? Onko mahdollista ajatella niin, että isovanhempi on osallisena perheen elämässä silloin, kun se perheelle sopii ja isovanhemman vointi sen sallii? Mitä isovanhemmuus voi kuitenkin antaa ja merkitä lapsenlapsille?

Mille sanotaan ei?

Yhteyden ylläpitäminen voi olla helpompaa, jos sille on riittävän selkeät yhteiset pelisäännöt. Mikä on ok ja mikä ei? Mille ette halua itseänne tai lapsianne altistaa? Miten toimitte silloin, kun sovittu ei pidä? Näitä kysymyksiä on hyvä pohtia yhdessä oman kumppanin kanssa ja viestiä ne ystävällisesti mutta selkeästi myös isovanhemmalle.

Lapsi ei mene rikki siitä, jos hän joskus näkee vaikkapa ukkinsa vähän huppelissa – jos tilanne säilyy turvallisena.

Mikäli isovanhempi on valmis keskusteluun, myös hänen näkemyksiään kannattaa kuunnella. Mitä hän teiltä toivoo vaikkapa silloin, jos hän sattuu olemaan huonossa voinnissa lapsenlapsen syntymäpäivänä? Entä mitä te häneltä toivotte?

Kun pohtii lasten suojelemista, on paikallaan pohtia suojelemisen ja ylisuojelemisen rajaa.  Lapsi ei mene rikki siitä, jos hän joskus näkee vaikkapa ukkinsa vähän huppelissa – jos tilanne säilyy turvallisena. Lapsi kestää myös sen, jos hän kuulee, että isovanhemmalla on päihdeongelma. Olennaista on, miten vanhemmat ja muut lähellä olevat ihmiset ovat suhteessa asiaan. Säilyykö näissäkin tilanteissa lapsen turvan kokemus ja näkeekö hän, että kaikkien ihmisyyttä kunnioitetaan – ongelmista huolimatta?

Terveisin Piia Nurhonen, perheneuvoja, perhe- ja paripsykoterapeutti Joensuusta