Jos haluut sotilaan, mä varustaudun – voiko suhteen myrskyisyys olla myös hyvä asia?

 Harva kappale tekee suuren vaikutuksen ensimmäisellä kuulemiskerralla. Reino Nordinin esittämä ja sanoittama Antaudun onnistui siinä. Tulkinnan intensiivisyys ja sanat ”jos haluut sotilaan, mä varustaudun, jos haluut rauhaa, mä antaudun” erottautuivat aamuruuhkassa raikkaalla tavalla muusta radiosoittotarjonnasta. Kappale puhuttelee lisäkseni myös monia muita, sillä se oli vuoden 2017 striimatuin biisi yli 11 miljoonalla suoratoistollaan. Lisäksi se valittiin ihanassa Suomi Love -ohjelmassa kauden parhaimmaksi kappaleeksi.

Luin jostain, että juuri tämän biisin sanat ovat Nordinille henkilökohtaisimmat. Niitä kuunnellessani ja tätä tekstiä kirjoittaessani yritän pitää ajatukseni poissa lööpeistä liittyen sanoittajan elämään. Sanoituksen jokainen tulkitsee tavallaan. Minulle, parisuhdetyöläiselle ja pitkässä parisuhteessa elävälle, tämä on laulu myrskyisästä parisuhteesta ja sitoutumisen voimasta. Se virittää minut rakkauden ideaalitarinoiden äärelle miettimään voiko suhteen myrskyisyys olla myös hyvä asia. Myrskyisyydellä tarkoitan tunteiden kuohuntaa ja rajua riitelyä, en toisen alistamista, väkivaltaa tai jatkuvaa uskottomuutta, eroamista ja yhteen palaamista.  

Parisuhteen syvimpiä pohjamutia ei välttämättä jaeta edes parhaalle ystävälle tai terapeutille.   

Ideaalirakkaustarinoissa kaikki on ihanaa. Suhde on sopivasti intohimoinen, täynnä hellyyttä, huomionosoituksia, rakkaudentunnustuksia ja yllätyksiä. Ollessamme eri mieltä kerromme avoimesti ja rauhallisesti tunteemme ja tarpeemme, myös syvimmät sellaiset. Emme koskaan riitele lasten kuullen. Sovimme asiat heti, pyydämme ja annamme anteeksi.

Harva parisuhde on kuvauksenkaltainen ideaalitarina, edes se ulospäin täydellinen suhde. On tavallista, että kodin ulkopuolella annat parastasi eli olet henkisesti läsnä, joustava ja muut ihmiset huomioiva. Työpäivän jälkeen puolisosi ja lapset näkevät sinut väsyneenä, ärtyneenä ja poissaolevana. Parisuhteen syvimpiä pohjamutia ei välttämättä jaeta edes parhaalle ystävälle tai terapeutille.   

Pariterapiassa tapaan usein pareja, joiden vuorovaikutustyyli on kiihkeän kuohuva. Tunnekuohuissa sanotaan asioita, joita ei pitäisi sanoa. Suorat erouhkauksetkaan eivät kuitenkaan tarkoita oikeasti eroa. Myrskyn jälkiä siivotaan eri tavoin, jotkut lakaisevat ne nopeasti pois ja jotkut eivät pysty peittämään jälkiä. Mielessä pyörii voinko luottaa läheisimpään ihmiseen, joka on satuttanut, loukannut ja iskenyt kaikkein arimpaan kohtaani? Tavallista on, että toinen osapuoli kestää riidan aikana lauotut sanat ja toipuu niistä nopeasti, kun taas toiselle osapuolelle ne jäävät mieleen kummittelemaan.

”Jos haluut sotilaan mä varustaudun, jos haluut rauhaa mä antaudun.” Lauseesta saa käsityksen, että tilanne on toisen osapuolen hallinnassa ja hän vain tekee mitä toinen haluaa. Eli jos haluat riidellä, käydään taistelu, mutta olen valmis myös rauhaan jos haluat. Molempien ollessa kiihtyneitä rauhanlippua on vaikea heiluttaa saati pystyttää mastoon. Tällöin kierimme jo hurjan aallokon pyörteessä, välillä pinnalla ja välillä upoksissa.

Jos haluut -alkuisista lauseista tulee myös mieleen, että kiihkeän riidan kuohunta on oleellinen ja tärkeä osa suhdetta. Intohimoisen myrskyisessä suhteessa ikään kuin tarvitaan tyrskyjä, kuohuja ja upotusta, hyökkäyksiä, vastahyökkäyksiä ja yksinjäämisen tuskaa. ”Joskus me eksytään yksin pimeään, huudetaan kunnes itketään. Sanat on turhia eikä ne tuu riittämään” Riidellessämme olemme upoksissa toisistamme, täysin yksin, jopa hukkumassa. Emme itse löydä pelastusköyden päätä eikä toinen ei pysty tarjoamaan pelastusrengasta. Kun yhteyskatko korjaantuu, se on erittäin palkitsevaa. Rauhanteko on tärkeä rituaali, prosessin huipennus. Sovintoa tehdessä ehkä vannotaan rakkautta ja rakastellaan kiihkeästi erouhan tunteiden pelästyttäminä ja lähentäminä.   

Kaikki tietävät, että riidat lähtevät usein pienistä kerääntyneistä asioista, jotka ärsyttävät ja turhauttavat. Parhaimmillaan ymmärrämme, että riidellessämme näistä samalla sisäisesti huudamme, että näe minut, huomioi minut, arvosta minua ja pysy vierelläni, vaikka olen välillä hankala. On ihmisiä, jotka eivät riitele, koska riitely on ollut täysin vierasta lapsuudenperheessä. Toiset ovat kärsineet vanhempien riitelystä niin, että he välttävät sitä täysin omassa liitossaan. Se, että voidaan olla eri mieltä ja riidellä, kertoo suhteen turvallisuudesta. On ihmisiä, jotka kokevat riidan vaarallisena. On helpompaa tukahduttaa omat tarpeet, mukautua toisen tahtoon tyyntä tavoitellen. Emme kuitenkaan pysty ennustamaan myrskyn tuloa, emme näe punaista varoituslippua. Kun tilannetta on pidetty paineen alla tyynenä pitkään, voi vastassa olla äkillinen hirmumyrsky. 

Kuohuihin liittyy paljon tunteita. Kun on tunteita, on toivoa!

Onko myrskyisä tapa riidellä pelkästään huono asia? Myrskyisä suhde ei ole tylsä, siinä tapahtuu. Riidat pitävät suhteen liikkeessä ja elossa. Kuohuihin liittyy paljon tunteita. Kun on tunteita, on toivoa! Suhde ei ole kuollut ja viileä, ei neutraali ja välinpitämätön. Jos tunteet ovat kuolleet, ero voi olla todennäköisempi. Riidellessämme saamme aikaan reaktion toisessa, emme tunne itseämme yhdentekeväksi. Suhteemme ei ole itsestäänselvyys. Riitelemällä tarpeet tulevat ilmaistuksi. Ei tarvitse miettiä mitä toinen ajattelee asioista verrattuna tilanteeseen, jossa toisella on taipumus vetäytyä ja vaieta. Toki pinnalla olevien kuohujen alta, myrskyn aallonpohjasta, löytyy aina syvempiä tunteita ja merkityksiä.

Myrsky laantuu jossain kohtaa, kuohuva temperamentti voi iän mittaan tyyntyä. Toisin kuin luonnonvoimien kanssa, ihminen on kykenevä hallitsemaan omaa sisäistä myrskyään. On hyvä oppia rauhoittamaan itsensä, haukata happea upoksissa ollessa ja tasapainoilla myrskyn kielekkeellä. Kun oma kuohunta tyyntyy,vältämme hirmumyrskyn, jyrinä hiljenee ja salamoi vähemmän. Syväsukellus pohjamutiin ja niiden tutkiminen keskustelemalla lähentää meitä. Jos ei osaa tai uskalla sukeltaa ja myrskyt ovat toiselle sietämättömiä, on hyvä ottaa pariterapeutti mukaan sukellusretkelle. Yhdessä laaditun pohjakartan avulla on helpompi navigoida jatkossa.  

En varmasti koskaan lakkaa ihmettelemästä sitoutumisen voimaa pitkään jatkuneen myrskyisyyden jälkeen. ”En oo unohtanu sitä mitä sanoin, en oo luovuttanu siitä minkä vannoin. Ja jos sanoinkin sen ääneen liian harvoin, niin sua jatkuvasti mielessäni kannoin.” Ilman taistelua ei kannata luovuttaa. Jotkut sanovat rakastan sinua joka päivä, vaikka ei aina tuntuisikaan siltä. Toiset ilmaisevat rakkautensa vain kun toinen tuntuu erityisen läheiseltä ja rakkaalta. Puolison kantaminen mielessä, hänen ajattelemisensa päivän mittaan, on ensiarvoisen tärkeää. Ikävöiminen on ensihuuman aikana tuskallista ja ihanaa. Myöhemmin se muuntuu, mutta yhä erossa ollessa ajatus toisesta, joka myös ajattelee sinua, lämmittää, antaa voimaa ja turvaa. Näitä on hyvä sanoittaa, koska vanha tuttu kumppanikaan ei ole ajatustesi lukija.

Puolisosi on nähnyt sinut parhaimmillasi ja pahimmillasi, rumimmillasi, heikoimmillasi ja hulluimmillasi. Hirmumyrskyjen jälkeenkin hän on yhä vierelläsi.

”Täällä mä oon, vieläkin sun, nousen pystyyn jos kaadun, haluun saada syttyy sun soihdun, sun hymystä mä voimaannun. Ja täällä mä oon niin kauan kun viimeisen kerran kaadun.” Puolisosi on nähnyt sinut parhaimmillasi ja pahimmillasi, rumimmillasi, heikoimmillasi ja hulluimmillasi. Hirmumyrskyjen jälkeenkin hän on yhä vierelläsi. Kumppanisi, joka on parhaimmillaan ihana ja paikoin sietämättömän ärsyttävä, mutta rakas ja oma. Hän voimaantuu vieläkin hymystäsi, yhteisistä hyvistä hetkistä ja pienistä kohtaamisista. Hän haluaa yhä sytyttää soihtusi ja uskoo parempiin aikoihin. Hän aikoo olla kanssasi loppuun asti. Se ei ole merkityksetöntä. Se on ehkä sitä Rakkautta. 

Terveisin Nina Kauppinen, perheneuvoja