Hei sinä puolisoni, jota ei enää ole

Kuulen sinun askeleesi välillä edelleen. Ne lohduttavat minua. Samaten muistikuva siitä, kun katsot minua silmiin ja puristat kättäni syvästi.  Sen kannatteli – ja edelleen kannattelee minua. Toivon, että edes viimeisinä viikkoinasi onnistuin vähäsen kannattelemaan sinua.

Muistan sen hetken, kun kuulin, että et enää parane. Olisinpa osannut silloin pysähtyä ja kuunnella sinua paremmin. Olin neuvoton. Yritin keskittyä elämään sitä hetkeä, selviytymään arjesta, joka ei ollut niin kuin ennen. Olin liian kaukana tunteistani ja ajatuksistani.

Vain sinä et kuihtunut vaan jotakin isoa ja tärkeää myös minusta kuihtui, leikattiin irti.

Olisin kyllä halunnut kuunnella jokaisen toiveesi, tahdon ilmaisusi ja pelkosi tulevasta. Jokaisen sanasi, joilla etsit merkitystä menneille. Sekä ajatuksesi ja tunteesi siitä, minkä koit elävänä ja totena meidän välillämme ja elämässämme sillä hetkellä.

Minäkin sairastuin

Olisitpa sinä puolestasi osannut nähdä, että minäkin sairastuin. Ei ollut vain sinun sairautesi vaan meidän. Ei vain sinun kipusi vaan myös minun tuskani läheisenä. Vain sinä et kuihtunut vaan jotakin isoa ja tärkeää myös minusta kuihtui, leikattiin irti.  Tuntui välillä siltä, että minulla ei ollut oikeutta mihinkään tunteisiin. Ei väsymykseen, ei turhautumiseen, ei vihaan, ei avuttomuuteen. Olinhan sentään terve. Olihan sentään minulla elämä edessä. Kummankaan osa ei ollut helppo. Sen löysimme onneksi viimein.

Sinä olisit tarvinnut ja ansainnut läheisyyttä, lämpöä ja lohduttavia sanoja.   Mutta mistä sellaista löytää ihminen toiselle tarjottavaksi, jos on itsestään etäällä, kylmä ja lohduton?

Kunpa olisin alusta asti osannut viestiä, että olet rakas ja arvokas – omana itsenäsi, riippumatta siitä, että sinua niin monin tavoin riisuttiin. Sinä olisit tarvinnut ja ansainnut läheisyyttä, lämpöä ja lohduttavia sanoja. Mutta mistä sellaista löytää ihminen toiselle tarjottavaksi, jos on itsestään etäällä, kylmä ja lohduton? Olisitko edes laskenut lähellesi? Menin siksi kauemmas. Sinä luulit kauan, etten välittänyt; että suunnittelin jo elämää ilman sinua. Miten sellaista voi suunnitella, mitä viimeisimmäksi elämässään haluaisi kokea?

Huonon soutajan kanssa

Meidän elämässämme sinä olit kai soutaja ja minä pidin perää. Työnjako toimi hyvin aiemmin. Sairaus muutti kaiken.  Sinä et enää jaksanut soutaa, minä en osannut. Sinä yritit pitää perää mutta se ei ollut helppoa. Jouduit paikalle, johon et halunnut. Joka ei ollut tuttu. Huonon soutajan kanssa. Isoon aallokkoon ja pimeälle lahdelle.

Sanotaan, että toivoa on niin kauan kuin on elämää. Entä, jos toivoa on kuitenkin kauemmin? Niin kauan, kun muistomme elävät? Niin kauan kuin toisen askeleet kuuluvat portaikossa? Niin kauan kuin villasukat kestävät käyttöä, tuttu esiliina roikkuu naulakossa ja radiossa soiva laulu muistuttaa toisesta?

Olisinpa osannut soutaa paremmin. Olla se, joka ottaa ohjat käsiinsä, järjestää, muistaa ja pitää huolta. Sitä sinä olisit ansainnut saada kokea. Välillä mietin, olisinko pystynyt parempaan. Olisitko sinä pystynyt parempaan? Oliko parisuhteemme vain liian lujilla kaiken keskellä? Pitäisikö siis mieluummin kysyä, olisiko elämä voinut tarjota meille parempaa? Onneksemme meillä oli paljon koettua hyvää, joka piti venettä pinnalla. Siitä hyvästä pidimme ja minä pidän edelleen kiinni.

Sanotaan, että toivoa on niin kauan kuin on elämää. Entä, jos toivoa on kuitenkin kauemmin? Niin kauan, kun muistomme elävät? Niin kauan kuin toisen askeleet kuuluvat portaikossa? Niin kauan kuin villasukat kestävät käyttöä, tuttu esiliina roikkuu naulakossa ja radiossa soiva laulu muistuttaa toisesta?

Millaisen kirjeen sinä edesmenneelle rakkaallesi kirjoittaisit?

Tämä kuvitteellinen kirje on tarina, joka samalla ei ole totta ja on kuitenkin totta. Se on yksi näkökulma siihen, miten sairaus voi parisuhteeseen vaikuttaa. Vakava sairaus haastaa parisuhdetta monin tavoin.  Jokainen tilanne on ainutlaatuinen ja osa pareista selviää toisia paremmin. Parisuhde voi myös vahvistua vaikeuksien keskellä. Tärkeää on se, miten vuorovaikutus toimii ja kuinka vaikeitakin tunteita voidaan käsitellä. Ulkopuolinen apu voi auttaa.

Oletko sinä menettänyt puolisosi vakavan sairauden myötä? Millaisen kirjeen sinä edesmenneelle rakkaallesi kirjoittaisit? Kirjoittamisen kautta on mahdollista käsitellä sellaista, minkä käsittely yhdessä toisen kanssa ei enää mahdollistu. Rohkaisen sinua tarttumaan kynään, vaikkapa tulevana pyhäinpäivänä.

Lämpimin terveisin Piia Nurhonen, perhe- ja paripsykoterapeutti Joensuusta.

Kun sinä kerroit,

ettet enää parane

Olisinpa osannut pysähtyä vielä paremmin

kuuntelemaan sinua. 

Taltioida muistiin jokaisen toiveesi ja pelkosi tulevasta.

Jokaisen sanasi menneestä.

Ja siitä, mikä on nyt ja tässä syvällä tasolla elävää ja totta meidän välillämme,  

eikä katoa vaikka elämä päättyy.

Ja vaikka kaikkea en muista, tärkeimmän muistan.

Sinun kädenpuristuksesi ja katseesi syvälle silmiin.

Se kannattelee vieläkin.

Mutta toisinaan mietin, osasinko puristaa kättäsi ja katsoa silmiisi niin,

että sinuakin kannateltiin?