Haluatko todella olla hyväksytty sellaisena kuin olet?
”Haluaisin, että minut hyväksytään juuri sellaisena kuin olen.” Moni toivoo kokevansa jotain tällaista parisuhteessaan: pyyteetöntä rakkautta ja hyväksyntää. Toivomme puolisomme katsovan meitä lempein silmin, vaikka edessä seisoisi Mr. Hyde.
Tosiasioiden valossa tämä toive näyttää olevan epärealistinen. Muuten on vaikeaa selittää, miksi niin moni parisuhde päättyy eroon. Lisäksi moni parisuhteessa elävä haaveilee vähintäänkin salaa puolisonsa muuttuvan toisenlaiseksi: ”Hän voisi huomioida minua enemmän, hän voisi olla vastuuntuntoisempi kodin asioista, hän voisi olla sivistyneempi, hän voisi käyttää rahaa järkevämmin, hän voisi olla kiinnostuneempi seksistä, hän voisi liikkua enemmän, valittaa ja juoda vähemmän jne.”
Vähemmästä vastuusta yleensä seuraa, että valtaa omaan elämään tavalla tai toisella rajoitetaan.
Ruotsalainen teologi Ann Heberlein toteaa kirjassaan ”Se ei ollut minun vikani”, että toive tulla hyväksytyksi ilman varauksia pitää sisällään oletuksia, joita harvemmin tulemme ajatelleeksi. Sillä yleensä ihmiset, joiden tekemisiin suhtauduttaan hyvin sallivasti ja hyväksyvästi eivät ole täysivaltaisia aikuisia. Muun muassa lasten ja holhouksessa olevien tai syyntakeettomien täysi-ikäisten elämää arvioidaan erilaisten odotusten perusteella kuin aikuisten. Emme odota lasten kantavan samalla tavalla vastuuta tekemisistään kuin vanhempien. Tästä vähemmästä vastuusta puolestaan yleensä seuraa, että valtaa omaan elämään tavalla tai toisella rajoitetaan: kaapin paikan näyttää joku toinen (tai puoliso ihan oikeutetusti). Heberleinin kiteyttää: jos odotamme toisten hyväksyvän meidät ehdoitta, hyväksymme samalla sen, ettemme ole vapaita ja tasavertaisia aikuisia suhteessa niihin, joiden varauksetonta hyväksyntää kaipaamme.
Heberleinin mukaan toisten toiveet ja odotukset meitä kohtaan kertovat siitä, että meihin suhtaudutaan ihmisinä vakavasti. Muut pitävät tärkeänä sitä, miten käyttäydymme ja toimimme. Parisuhteessa odotusten voisi ajatella merkitsevän sitä, että meistä välitetään aidosti. Yleensä parisuhde vetelee viimeisiään siinä vaiheessa, kun puoliso ei enää jaksa olla kiinnostunut siitä, mitä teemme tai jätämme tekemättä. Aiemmin nalkuttavan puolison hiljaisuus pitäisi kuulla varoittavana hälytyssireenin äänenä.
Ruotsalaisen teologin mukaan meidän pitäisi pyyteettömän hyväksymisen toiveen sijasta painottaa suhteissamme ennemmin vastuullista vastavuoroisuutta. Emme hyväksy toisiltamme mitä tahansa käyttäytymistä. Näemme oman arvomme suhteessa, odotamme kunnioittavaa ja arvostavaa käyttäytymistä toisiltamme. Tiedostamme, ettei rakkaus aina kestä kaikkea ja, siksi huomioimme toisen odotukset ja pidämme toisistamme huolta. Rakennamme turvallista ilmapiiriä, joka mahdollistaa luottamuksen ja toiseen tukeutumisen. Emme selittele asioista parhain päin tai syytä muita parisuhteen olosuhteista. Ennen muuta tiedostamme, että meillä on suuri valta vaikuttaa tekemisillämme NYT siihen, minkälainen suhteemme ilmapiiri on tulevaisuudessa. Siihen, saammeko kasvaa yhdessä keskeneräisinä ihmisinä kohti riittävän hyvää rakkautta.