Ero lasten ollessa pieniä – surullisen yleinen, usein paheksuntaa herättävä ratkaisu

Avioeroja tapahtuu eniten pikkulapsiperheissä. Ero lasten ollessa pieniä herättää ulkopuolisissa surun ja säälin tunteita, mutta myös suuttumusta ja paheksuntaa. Sanotaan, että nykyajan vanhemmat luovuttavat liian helposti, ovat itsekkäitä eivätkä pysty sitoutumaan. Kaiken pitäisi olla koko ajan kivaa, tavallista arkea ei kestetä. Pikkulapsiperheen vanhempien kanssa parisuhdeasioissa työskentelevänä en juurikaan näe turhia eroja. Vanhemmat yleensä haluavat pysyä yhdessä juuri lasten vuoksi ja haluavat muutosta hankalaan tilanteeseen.

Kukaan ei suunnittele eroa perhettä perustaessa, se on usein yllättävä asia. Ero on vaikea ja pelottava elämänmuutos, johon usein joudutaan vain toisen tahdosta. Monet vanhemmat toteavat, että olisivat eronneet ilman lapsia. Lasten vuoksi yhdessä jatkaminen on hyvä asia, se kertoo sitoutuneisuudesta perheeseen ja uskosta erilaisiin vaiheisiin parisuhteessa. Lasten vuoksi yhdessä pysyminen voi kuitenkin kääntyä myös uhaksi lasten hyvinvoinnille.  

Joskus tilanne yksinkertaisesti on niin sietämätön ja haitallinen kaikille osapuolille, että ero on ainoa vaihtoehto. Ei voi antaa yleisohjetta ”älkää erotko lasten ollessa pieniä”, jokainen tilanne on ainutlaatuinen. Perinteisten ”painavien” syiden kuten väkivallan ja hoitamattoman päihdeongelman lisäksi on myös muita hyviä syitä eroon, joista tarkemmin artikkelissani. Ero ei aina ole katastrofi, se voi olla parasta kaikille osapuolille. Vanhemmuus voi onnistua parhaiten sitä erikseen toteuttaen. Palvelujärjestelmämme avulla eroaminen on nykyään onneksi henkisesti ja taloudellisesti mahdollista.

Parista perheeksi, vanhemmuudesta yhteinen projekti

Syyn pikkulapsiperheiden korkeisiin erolukuihin ei pitäisi olla parisuhdetiedon puutteessa. Lehti- ja nettikirjoituksia seuraavat tietävät, että pikkulapsivaiheessa on erityisen tärkeää pitää huolta perheajan lisäksi parisuhdeajasta ja omasta ajasta. Vauvan tarpeiden ensisijaiseksi asettaminen tapahtuu luonnollisesti kuitenkin omista ja puolison tarpeista tinkien. Se tarkoittaa kahdenkeskisen ajan vähentymistä, usein seksielämän hiipumista hetkeksi, harrastusten jäämistä vähemmälle ja kodin siisteyskriteerien höllentymistä.

Vauva tekee parista lapsiperheen, se on suurempi sitoumus kuin avioliitto.

Yleensä erotilanteisiin liittyy keskustelu- ja tunneyhteyden pidempiaikainen katkos. Joskus se alkaa jo vauvavuotena. Vaikka vauvan syntymä on ihana asia, vauva erottaa enemmän kuin yhdistää. Vaikka vauvan tarvitsevuus ymmärretään järjen tasolla, vauvan kanssa vähemmän aikaa viettävä tuntee itsensä usein ulkopuoliseksi ja jopa hylätyksi. Kotona lasta hoitava puoliso asettaa lapsen ykkössijalle, omistautuu täysin vauvalle. Hän tuntuu myös osaavan kaiken paremmin ja arvostelee puolisonsa tapaa hoitaa vauvaa. Vauvan hoidon on hyvä olla yhteinen, molempien vanhemmuutta tukeva projekti! Vauva tekee parista lapsiperheen, se on suurempi sitoumus kuin avioliitto. Ihanasta pienestä ja avuttomasta lapsesta huolehtiminen on huikean tärkeä tehtävä, johon tarvitaan molempia!

Kun parisuhteen tunneyhteys on riittävän kantava ja molemmat hyväksyvät vauvan tuoman muutoksen parisuhteeseen, haastava pikkulapsivaihe kestetään. Tunneyhteyttä hoidetaan järjestämällä kohtaamisia arjen keskelle. Hetkellinen yhteyskatkos ei saa ajattelemaan tai pelkäämään eroa. Tyytymättömyys parisuhteeseen kannattaa ottaa nopeasti puheeksi, jotta pitkäaikaista katkosta ei pääse syntymään! Puoliso ei usein omassa “lapsenhoitokuplassaan” tai “taloudesta huolehtimisen kuplassaan” tiedä ajatuksistasi! Jos asioita ei oteta esiin, juopa väillä kasvaa ja tulee tilaa paria erilleen ajaville asioille.  

Pikkulapsiajasta puhutaan usein kovin negatiivisesti kuormituksena ja väsymyksenä, mutta pikkulapsivaihe on myös iloa lapsista ja ihanaa parisuhdetta vahvistavaa pesänrakennusaikaa! Joskus perheen perustaminen on nimenomaan parisuhdetta voimistava sidos. Kuinka voisimme saada pikkulapsivaiheen yhä enemmän tuntumaan parisuhteen kehittymisen mahdollisuudelta kuin uhalta?

Vauva muuttaa elämäämme!

Minkä verran vaikutusta parisuhdeongelmiin ja eropohdintoihin on vauva- ja pikkulapsiajan suunnittelulla ja siihen asennoitumisella? Tuleva muutos on hyvä tiedostaa. Vauva tulee elämäämme jotain muuttaen. Muutosta tapahtuu heilläkin, jotka sanovat, että vauva tulee meidän elämäämme siihen sopeutuen. Vauvan unet, ruoka-ajat, ulkoilu ja hänen muu hoitonsa on ensiarvoisen tärkeää. Vauvan tahdissa eläminen on herkkyyttä vauvan tarpeille, se on välttämätöntä perusluottamuksen synnylle. Vauvan persoona on nähtävissä jo vauvavuoden aikana, ja ensimmäiset vuodet ovat hyvin tärkeitä aivojen kehitykselle. Arjen kiireen ja väsymyksen tasolla emme aina ymmärrä, kuinka tärkeää pohjaa pienen ihmisen kehitykselle rakennamme ensimmäisten vuosien aikana. Tämän vaiheen olisi luonnollisesti hyvä olla rauhallista, turvallista ja yhteisesti jaettua.

Vauva tulee elämäämme jotain muuttaen. Muutosta tapahtuu heilläkin, jotka sanovat, että vauva tulee osaksi meidän elämäämme siihen sopeutuen.

Vauva ei siis ole pieni olio, joka ei ymmärrä tai tunne mitään. Vauva elää mukana vanhempien toimissa ja tunteissa niissä olosuhteissa, jotka vauvalle tarjoamme. Kun olemme hermostuneita, surullisia tai levottomia, vauva aistii sen ja se vaikuttaa hänenkin mielialaansa. Toki kukaan ei ole vanhempana täydellinen. Meillä kaikilla on vaikeat hetkemme, joissa toivottavasti pystymme turvautumaan puolisoon apua saaden. Tasapainottelu vauvan ja aikuisten tarpeiden välillä sekä läheisyyden ja erillisyyden välillä on helpompaa, kun vanhemmilla on yhteisen arvopohjan mukainen toimintasuunnitelma uudessa tilanteessa. 

Vakavien parisuhdeongelmien (ja omien henkilökohtaisten ongelmien) keskellä herkistyminen täysipainoisesti pienen lapsen tarpeille luonnollisesti häiriintyy. Jos mietimme jatkuvasti erotako vai ei, onko puolisoni uskoton vapaa-iltanaan tai pelkäämme tuleeko hän hirveässä humalassa kotiin, vauva tuntee ja kokee ahdinkomme. Voimme ajatella, että pieni lapsi ei muista ikäviä tilanteita jälkeenpäin. Usein peilaamme tilanteita omiin elämän kokemuksiimme. Esimerkiksi traumaattiset lapsuudenkokemukset voivat johtaa oman lapsen tarkkaan suojaamiseen kaikelta kärsimykseltä. Joskus vaikean lapsuuden kokenut ajattelee ”hyvin minunkin on käynyt, vaikka elin perhehelvetissä” ja väheksyy turvallisen kasvuympäristön merkitystä. 

Läheisten suhtautuminen parisuhteen vaikeuksiin voi aiheuttaa lisäkuormaa

Läheisten suhtautuminen lapsiperheen ongelmiin ei valitettavasti ole aina tukea antavaa. Usein kunnioitetaan liikaa ”älä puutu muiden yksityisasioihin”-periaatetta, silloinkin kun välittävä puuttuminen olisi välttämätöntä. Isovanhemmat eivät aina aktiivisesti tarjoa konkreettista apuaan. Voidaan ajatella, että kyllä mekin joskus selvittiin ilman pitkiä äitiyslomia ja hoitovapaita, tiskikonetta ja parisuhdeaikaa. Jotkut joutuvat kokemaan vähättelyä, esimerkiksi uskottomuus voidaan kuitata ”miehillä on tarpeensa” tai ”parisuhteessa kuuluu kestää kaikenlaista.” Joskus taas puututaan liikaakin esimerkiksi viestittämällä suoraan, että erota ei voi kun on niin pieniä lapsia. Eropäätökseen liittyy usein häpeää, erojen tavallisuus ei ole sitä poistanut. Ero on vaikea päätös ilman syyllistäviä vaatimuksia ja asenteita, osaamme kyllä asettaa niitä tarpeeksi itsekin.

Hiljaisuus on surullisen tavallinen keino suhtautua vaikeisiin asioihin. Jotkut vanhemmat hiljenevät täysin tai vaihtavat jopa puheenaihetta. Joskus kuunnellaan voivotellen, mutta ei kysytä kuulumisia jälkeenpäin. Ongelma on poissa, kun siitä ei puhuta. Monet oppivat, että omaan vanhempaan ei voi tukeutua, koska silloin joutuu rauhoittelemaan häntäkin. Jos ystävyyssuhteet ovat jääneet eikä ole ketään kenen kanssa peilata tilannetta, ihmiset jäävät kovin yksin tuskaansa. Kuinka voisimme oikeasti olla enemmän nuorten perheiden tukena?

 

Erilaiset tunteet ja niiden vaihtelu ruuhkavuosissa on tavallista. Jos mietit toistuvasti eroa, on hyvä pohtia seuraavia asioita:
 

Onko tämä väsymyksen sumentama vaihe, joka helpottuu tukeutumalla puolisoon, ystäviin ja läheisiin? Olenko nykyisessä kuormituksen tilassani kykenevä eropäätökseen? Kenen kanssa voisin peilata tilannetta?

Kuinka parisuhdetilanne vaikuttaa lapsiin ja omaan hyvinvointiin? Vaarantuuko lapsemme hyvinvointi suoraan tai välillisesti meidän vanhempien pahoinvoinnin kautta? Pystynkö suojaamaan lastani pelottavilta riidoilta? Jaksanko huolehtia lapsesta riittävän hyvin tässä tilanteessa, entä puolisoni?

Mitä perheellemme kuuluu vuoden päästä, jos emme tee mitään? Kuinka kauan kestämme esimerkiksi jatkuvia rajuja riitoja, pahaa oloa, halveksuvaa, epäkunnioittavaa tai alistavaa vuorovaikutusta? Omasta ja lasten hyvinvoinnista huolehtiminen näiden seikkojen valossa ei ole itsekkyyttä vaan tervettä lasten ja itsensä suojelua! 

Mitä lapsemme kertovat joskus lapsuudestaan ja vanhempien parisuhteesta? Onko tarinassa riittävästi hyviä hetkiä? Teetkö lapsille palveluksen pysymällä yhdessä vain heidän vuokseen, kiittääkö hän teitä vanhempia siitä joskus? Olisiko lapselle parasta luoda rauhallinen ja turvallinen kahden kodin systeemi?

Olemmeko tehneet tarpeeksi parisuhteen parantamiseksi? Jos keskustelut kotona eivät onnistu ja sopimukset raukeavat, olisiko aika hakea ulkopuolista apua tilanteeseen? Riittävän aikaisessa vaiheessa apua hakeneet voivat saada tarvittavan avun jo muutamalla käynnillä! Myös lapselle mahdollisimman pehmeän eron toteuttamiseen ja erosta toipumiseen saa apua.

Onko pitkään jatkunut kriisitilanne mahdollista rauhoittaa asumalla erikseen yhdessä sovitun ajan? Tauon yhdessä asumisesta ei tarvitse tarkoittaa lopullista eroa, vaan se antaa tilaa pohtia tilannetta ja parhaimmassa tapauksessa mahdollisuuden palata uudenlaiseen parisuhteeseen.
 

Näitä tärkeitä kysymyksiä on hyvä pohtia yhdessä tai yksin ja tarvittaessa ammattiauttajan kanssa hyvin matalalla kynnyksellä! 

 

Terveisin

 

Nina Kauppinen, perheneuvoja