Aika ei paranna haavoja – älä jätä ketään yksin
Ystäväni pienen lapsen äkillisestä kuolemasta on kulunut kohta vuosi. Se on kestämättömän pitkä aika pohjatonta kaipausta ja pieni hetki toipumista. Monet ihmiset ystäväni lähellä olisivat toivoneet hänen voivan jo paremmin.
Lukuisat elämän haavoittamat ihmiset ovat tulleet ohitetuiksi samoilla saatesanoilla: ”Aika parantaa haavat.” Aika ei paranna ketään. Aika ei tuo kuollutta läheistä takaisin, se ei paranna traumaattisesta kokemuksesta eikä peruuta läheisen loukkaavaa tekoa tai sanaa.
Sanonta palvelee silloin, kun näkee toisen ihmisen kärsivän eikä pysty häntä kohtaamaan
Miksi tuo sanonta on niin suosittu? Sanonta palvelee silloin, kun näkee toisen ihmisen kärsivän eikä pysty häntä kohtaamaan. Kasvottomalle ajalle annetaan vastuu parantamisesta, ettei itse tarvitse tulla toisen hädän koskettamaksi. Se lohduttaa luultavasti enemmän sanonnan sanojaa kuin sen kuulijaa.
Parisuhteessa tämä sanonta voi auttaa loukkaavasti käyttäytynyttä väistämään vastuuta omasta toiminnastaan. Eihän vaikeaan asiaan kannata palata sen käsittelemiseksi tai anteeksipyytämiseksi, koska aika parantaa koko jutun. Samalla tavalla ajatteleva loukattukin koittaa vaientaa itsensä ja painaa kipunsa pinnan alle.
Kukaan ei voi tietää, mitä edessä oleva uusi on
Kukaan ei varmaan tarkoita pahaa sanoessaan, että aika parantaa. Päinvastoin, sitä käytetään usein silloin, kun koitetaan lohduttaa ja luoda toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Miksi se sitten satuttaa?
Kun ihminen on menettänyt luottamuksensa elämään, itseensä tai läheiseen ihmiseen, hän ei kaipaa katteettomia lupauksia. Ihminen on aina uuden äärellä, vanhaan paluuta ei ole. Kukaan ei voi tietää, mitä edessä oleva uusi on.
Silloin, kun ihmiseen sattuu, hän tarvitsee toista ihmistä
Mennyttä ei voi muuttaa. Sen kanssa voi oppia elämään. Joskus anteeksianto on mahdollista. Toisinaan voi katsoa taaksepäin ja huomata, miten haava on mahdollistanut jotain tärkeää. Mutta silti voi vielä sattua, jos joku koskettaa haavaasi ja sanoo sen olevan parantunut.
Kun ihmiseen sattuu, hän tarvitsee toista ihmistä. Toisen ihmisen läsnäolo lohduttaa. Kuulluksi tuleminen helpottaa. Vaikeita tunteita voi sietää yhdessä. Rehellinen keskustelu ja tarvittaessa anteeksipyytäminen auttavat. Ja monessa tilanteessa, johon ei ole sanoja, yhteinen hiljaisuus kannattelee.
Kiitos. Haava voi revetä vasta vuosikymmentenkin jälkeen. Kukaan ulkopuolinen ei voi sanoa, että olet aivan kunnossa, äläkä turhasta vikise. Ihminen haluaa tulla nähdyksi, eikä vain katsotuksi.