Saako eron jälkeen olla onnellisempi?

Kuva: Unsplash.

Onko ero sittenkään aina huono juttu? Mielestäni ei: ero voi joskus olla hyväkin ratkaisu. Jos tämä näkökulma asiaan kiinnostaa sinua, lue vaikkapa lisää kirjasta Onneksi erosimme (Maria Svedman ja Katarina Wennstam).

Ero itsessään ei tee ketään onnelliseksi, miten se voisikaan? Mutta kolikolla on eri puolia ja joskus eroaminen on ensi askel kohti omannäköistä elämää.

Avio- tai avoerotarinoissa korostuvat usein negatiiviset seikat: suuret kirpaisevat tunteet tai se, miten raskas erokriisi on eri vaiheineen ja niin edespäin. Totta tämäkin, mutta ei ainoa totuus. Joskus ero on hyväkin asia.

Ero vaikeasta ihmissuhteesta voi päättää pitkän kärsimyksen jakson elämässä ja siten siitä voi seurata myös hyviä asioita. Eronnut esimerkiksi alkaa ottaa uudenlaista vastuuta omasta hyvinvoinnistaan tai kokee huikaisevia vapauden hetkiä. Oma identiteetti kasvaa kohisten, kun rinnalla ei ole enää sitä toista ankeuttajaa kaventamassa ja kyseenalaistamassa. Vau, minulla onkin lupa omaan elämään, joku oivaltaa.

Traumatisoituvatko lapset?

Eroa pohtivat kysyvät usein, traumatisoituvatko lapset eron takia. No, harvemmin itse erosta – mutta jos itse eroprosessi hoidetaan kypsymättömästi, riidellään rikkovasti tai asetetaan lapset pelinappuloiksi vanhempien väliin – silloin traumatisoitumisen riski kasvaa.

Siitä ei pääse mihinkään, että vanhempien ero ja perheen rikkoutuminen satuttaa kaikkia, myös lapsia. Olennaista on kysyä, miten aikuiset huolehtivat siitä, ettei lapsiin satu kohtuuttomasti tai miten heidän turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnettaan tuetaan. Tärkeää on myös sanoa ääneen lapsille se, ettei se mitä tapahtuu, ole heidän vikansa. Yllättävän usein lapsen logiikka kääntyy nimittäin siihen ajatukseen, että vanhempien ero olisi hänen syynsä.

Mitkä olisivat lapsen 5 toivetta eroavalle vanhemmalle? Lue tästä linkistä lisää.

Osaanko olla erovanhempi?

Erovanhemmaksi kasvaminen vie oman aikansa. Uusiin rutiineihin ja tapoihin pitää totutella niin lasten kuin aikuisten. Jaettu vanhemmuus edellyttää asiallisia välejä, kun koulun Vilma-viesteihin pitää vastata tai sopia, kumpi ostaa kuopukselle luistimet.

Mutta – jotakin hyvää on myös löydettävissä erovanhemmuudesta: oma vanhemmuus saattaa ottaa uudenlaista tuulta siipiensä alle, kun puoliso ei enää olekaan joka tilanteessa mukana. Yhtäkkiä voikin olla voimia olla enemmän läsnä lapsille silloin, kun on lähivanhemmuuden aika. Tehdä se kauan vongattu lettutaikina tai vaihtaa 10 vuotta vanha lastenhuoneen puputapetti teinin värimaailmaan sopivaksi.

Eräät nuoret muistelivat oman isänsä eroprosessia ja erovanhemmaksi kasvamisen polkua. Aluksi isän oli hankalaa sopeutua tilanteeseen, mutta muutaman vuoden kuluttua hän löysi omia tapojaan olla isä. Kun isän oma ”iskäidentiteetti” kasvoi ja vahvistui, hän mm. alkoi opetella laittamaan ruokaa. Isän ja nuorten suhde kehittyi tiiviimmäksi kuin koskaan aiemmin ja isä löysi oman luontevan tavan olla iskänä.

Näkökuman takana: perheneuvoja Minna

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *