Kimpan tunne suojelee parisuhdetta arjen paineiden keskellä
Kuuden kuukauden ikäinen Sofia-vauva katsoo minuun luottavaisena lattialta. Hän ei vielä ymmärrä, että toinen hänen vanhemmistaan kertoi juuri, että ei enää jaksa parisuhteessa vaan haluaa erota. Olen oppinut, että perheneuvojan tehtävänä on auttaa asiakkaita keskustelemaan niistä asioista, joita he pitävät tärkeänä. Tässä tilanteessa joku sisälläni haraa kuitenkin vastaan.
Viime perjantaina vietetty vauvan päivä haluaa kääntää katseet vauvaan, ja hyvästä syystä. Itseäni on jo useita vuosia huolestuttanut vauvavaiheessa tapahtuvat erot, jotka näyttävät lisääntyvän nopeaa vauhtia. Lastenvalvojallakin tähän tilanteeseen on havahduttu: tuttu työntekijä kertoi, että neuvotteluaikoja varataan nykyisin jo ennen lapsen syntymää. On hyvin ymmärrettävää, että vauva- ja pikkulapsivaihe haastaa välillä vanhempien voimat äärimmilleen. Moni kuvaa tuota perhe-elämän jaksoa kaikkein vaativimmaksi elämässään. Elämän rytmit muuttuvat, yöuni on yhtäkkiä ylellisyyttä, entinen oma aika nyt lainaa lapselta ja toiselta vanhemmalta, puolisolta.
Ero puolisosta voi näyttäytyä helpotuksena äärimmäisen kuormittavassa tilanteessa.
Ero puolisosta voi näyttäytyä helpotuksena äärimmäisen kuormittavassa tilanteessa. Ero tarjoaa mahdollisuuden ottaa ohjakset omiin käsiin, vaikuttaa hetken omaan tilanteeseen. Totuus on kuitenkin usein toisenlainen, eron jälkeen valittavana on yksinhuoltajan entistä raskaampi arki tai tapaavan vanhemman yksinäisyys ja jatkuva lasten ikävöiminen. Yleensä ajattelen, että päätös erosta on puolisoiden asia, ja minun tehtäväni ammattilaisena on auttaa eron toteuttamisessa rakentavalla tavalla. Huomaan että pikkulapsivaiheen eroissa äänensävyni on muuttunut. Silloin kun perhe-elämää ei kuormita väkivalta tai ongelmat päihteiden kanssa, ja perheen aikuiset kantavat molemmat vanhempien vastuun, kysyn nyt aiempaa useammin vanhemmilta, voisitteko yrittää vielä pari vuotta. Tilanne voi helpottua huomattavasti muutamassa vuodessa. Vaikka pariskunta päätyisi lopulta eroon, on muutaman vuoden aikalisällä iso merkitys.
Pikkulapsivaiheen haasteista selviytyvät parhaiten vanhemmat, jotka pystyvät säilyttämään yhdessä tekemisen, kimpan tunteen arjen paineiden keskellä.
Tutkimusten mukaan pikkulapsivaiheen haasteista selviytyvät parhaiten vanhemmat, jotka pystyvät säilyttämään yhdessä tekemisen, kimpan tunteen arjen paineiden keskellä. Siinä auttavat reilu työnjako kotitöiden osalta, rakentavat riitelemisen tavat ja sopuisuutta etsivä asenne. Arkihuomaavaisuus, kiittäminen, huomioiminen ja hellittely on myös tärkeää.
Iso merkitys on myös perheen ulkopuolisella turvaverkolla, isovanhemmilla, tädeillä, sedillä ja enoilla ja ystävillä. Ajoittainenkin apu lastenhoidossa tai jonkun konkreettisen asian hoitamisessa on tärkeää. Apua pitää uskaltaa tarjota ja pyytää. Joskus nämä verkostot ovat jääneet syntymäpaikkakunnalle, pahimmillaan satojen kilometrien päähän. Silloin helpotusta elämään voi saada perhetyön ja esimerkiksi seurakunnan kerhotoiminnan kautta.
Vähättelemättä pikkulapsivaiheen haasteita moni muistaa tuon elämänvaiheen myös yhtenä palkitsevimmista. Lapsen kasvun ja kehityksen seuraaminen, lapsen välittömyys ja uteliaisuus ovat asioita, joita ei muualta elämässä kovin helposti saa.
Sofia-vauvan vanhemmille kuuluu tänään hyvää. Keskusteluissa on saatu keskeisiä solmuja avattua ja varovainen toivo yhteisestä tulevaisuudesta on herännyt.