En tahdo enää sietää erilaisuutta – I lived in a village full of diversity

Mitä tapahtuu, kun samassa kylässä asuu, tekee työtä, käy koulua ja viettää vapaa-aikaa ihmisiä lähes sadasta eri maasta?

Please read in English below the Finnish text

Yhteisten käytöstapojen, kulttuurin, perinteiden, uskonnon ja jopa kielen puuttuessa voisi luulla väärinkäsitysten ja ristiriitojen olevan arkipäivää. Mutta ei. Juuri tällaisessa kylässä olen elänyt yhden elämäni antoisimmista vuosista.

Olimme englantilaiskylän ainoa suomalaisperhe. Olin hyvin tietoinen heikoista small talk -taidoistani. Pelkäsin, että joudun keskustelemaan koko vuoden turhanpäiväisyyksistä saadakseni edes joitain sosiaalisia kontakteja. Pelkäsin, etten saisi yhtään ystävää.

Pelkäsin, etten saisi yhtään ystävää

Jo muuttopäivänämme naapurit tulivat ovella tutustumaan ja toivottamaan tervetulleeksi. Kadulla monet tervehtivät. Lapsia kouluun viedessäni ja harrastuksissa kuulumisiani kysyttiin monia kertoja päivittäin. Small talk, jonka olin pelännyt olevan minulle raskasta suorittamista, kannatteli minua päivästä toiseen.

Tässä kylässä erilaisuus ei ollut este, vaan silta toisen luo. Kun kukaan ei kuvitellutkaan tietävänsä toisesta mitään, oli luontevaa kysyä enemmän ja tutustua syvemmin. Kiinnostus toisen taustaa, tapoja ja arvoja kohtaan oli vilpitöntä, ilman samankaltaisuuden löytämisen painetta.

Tässä kylässä erilaisuus ei ollut este, vaan silta toisen luo

Jokaisen ainutlaatuisuutta ei tyydytty vain sietämään, vaan kaikkia rohkaistiin tuomaan omaa erilaisuuttaan esille. Kylässä järjestettiin lukuisia juhlia, työpajoja ja lounaskutsuja, joissa pääsimme nauttimaan toistemme lahjakkuudesta.

Meidän samanlaisuutemme paljastui, kun puolisoni joutui yllättäen sairaalaan. Kaikki tiesivät, mitä nyt tarvitsemme. Pyytämättä saimme kyydityksiä sairaalaan, valmista ruokaa kotiovelle, rukousta ja paljon myötätuntoista kuuntelua. Tulin syvältä hoidetuksi.

Kaikki tiesivät, mitä nyt tarvitsemme

Ehkä meidän samanlaisuutemme olikin läsnä koko ajan, alusta alkaen. Me kaikki tässä kylässä kaipasimme yhteyttä. Täällä yhteys ei perustunutkaan oletettuun samanlaisuuteen, vaan erilaisuuteen. Mutta eivätkö ne aina ole molemmat yhtä totta, samanlaisuus ja erilaisuus?

Maailma, jonka joka puolella on tällaisia ihmisiä, on hyvä paikka elää

Suomeen palattuamme olen osannut luottaa rupattelun kannattelevaan voimaan. Ystäväperheen kriisissä en jäänyt odottamaan avunpyyntöä, sillä tiesin, että he tarvitsevat läsnäoloa ja ruokaa. Vuosi tuossa kylässä vahvisti minut esiin pelkojeni takaa. Maailma, jonka joka puolella on tällaisia ihmisiä, on hyvä paikka elää.

Näin rasismin vastaisena päivänä ajattelen, että en tahdo enää vain sietää erilaisuutta. Tahdon säilyttää kiinnostukseni erilaisuutta kohtaan ja juhlia sitä aina tilaisuuden tullen, niin kuin kylän koulussa tehdään!

Terveisin,

Sini Rantakari

PS. Tällaista juhlaa voit maistaa katsomalla alla olevan videon koulun vuosittaisesta muotinäytöksestä.

 

What happens when there are people from almost hundred nationalities living and working in one small village?

Lack of common culture, tradition, religion and even language could easily be a source of daily misunderstandings and conflicts. Actually, this is the kind of village in which I have lived one of the best years of my life.

This is the kind of village in which I have lived one of the best years of my life

We were the only Finnish family around. I was quite conscious of my poor skills in having a small talk. I was afraid of being left alone without friends for the whole year because of not being able to talk according to the international social rules.

The day we moved in our neighbours came to our door to welcome us. Many people in the village greeted us. Furthermore, every time I took children to school I was asked how I was. I had never experienced such a caring atmosphere created by small talk. We Finns have a lot to learn.

I had never experienced such a caring atmosphere created by small talk

Being unique and different from others was not stopping people but helping them in communicating and making friends. It was very natural to ask more and get closer, when you really didn’t know anything about the other . There was no pressure of being similar to each other, but only sincere interest to get to know and to learn more.

Diversity was not only tolerated, but also celebrated. Everybody was encouraged to introduce their culture and show their talents in numerous get-together-parties and workshops.

Diversity was not only tolerated, but also celebrated

My husband had an accident and was hospitalized. Then I realized how similar we all are in the end. Everybody knew exactly what we needed. Without even asking we were taken to the hospital, ready meal was brought to our door, we were prayed for and listened with compassion. I was deeply touched by all the care.

Then I realized how similar we all are in the end. Everybody knew exactly what we needed.

Perhaps we were quite similar from the beginning after all? We all wanted to get connected, be accepted and make friends. This time the communion was not based on assumed similarity, but diversity. But aren’t both always there, sameness and difference?

After returning to Finland I have continued believing in the loving power of chatting. I have helped our friends in crisis without asking, because I know that they need comfort and food. The year in the village transformed my fears into self-confidence and admiration. The Earth having this kind of people all around makes it a wonderful place to live.

The Earth having this kind of people all around makes it a wonderful place to live

It is International Day for the Elimination of Racial Discrimination today. I don’t want to tolerate diversity anymore. Instead I want to keep on being interested in diversity and celebrate it like they do in the village school! You can have a taste of celebrating diversity by watching this video of the annual fashion show of the school below.

Best wishes,

Sini Rantakari