PARISUHDE Q&A – Vinkit pitkään parisuhteeseen? Voimavarat?

vinkit pitkään parisuhteeseen

Siitä on jo jokunen tovi, kun pistin Instagramiin kysymysboksin, jonne sai neppailla menemään kysymyksiä aiheesta jos toisestakin. Meinasi kuitenkin käydä niin hönöillen, että parisuhteeseen liittyvät kysymykset meinasivat jäädä unholaan. Olin ne meinaan sen verran näppärästi lajitellut postausluonnoksiin omaksi osiokseen, ja perinteisesti unohdin koko postausluonnoksen olemassa olon välittömästi sen tallennettuani.

Eli eli. Tässä niitä nyt tulee. Teidän heittämiä kysymyksiä, ja mun iskemiä vastauksia!

Kauan olette olleet yhdessä? Entä naimisissa?

Ollaan oltu yhdessä vuodesta 2007, eli sellainen 12,5 vuotta. Naimisiin mentiin tammikuussa 2018, eli reilu pari vuotta nyt on ollut kaksi sormusta sormessa.

Näkökulmavinkit pitkään suhteeseen?

Tämä on sinänsä tosi vaikea kysymys, koska vaatiihan se pitkä suhde omalla tavallaan myös sitä, että on oikeasti lähtökohtaisesti toisilleen ”sopivat” henkilöt. Tai paskaakos minä tiedän, kun en ole mikään parisuhdeasiantuntija. 😀 Mutta koen kyllä, että meillä pitkän parisuhteen takana on vahvasti jo silkka onnenkantamoinen, että näin mätsäävä ihminen on löytynyt rinnalle jo keskenkasvuisena lukioikäisenä.

Kuitenkin ajattelen niin, että molemmilla täytyy olla halua työstää suhdetta matkan varrella. Koska elämäntilanteet ja elämät muuttuvat. Ihmiset kasvavat vuosien varrella, ja pitkässä parisuhteessa pitää antaa toiselle tilaa nimenomaan kasvaa ja muovautua myös yksilönä. Arvostaa toista sellaisena kuin se on, ja tukea toista myös hänen omissa haaveissaan ja päätöksissään, vaikkei niitä aina itse ihan täysin pohjia myöten ymmärtäisikään.

Ollaanhan me molemmat kasvettu lukioiäkäisistä ihan hirveästi (toisaalta huolestuttavaa olisi, jos ei oltaisi kasvettu), ja vaikka perusihminen taustalla ei olekaan muuttunut, niin maailmakatsomus, tavoitteet ja unelmat ovat muovautuneet aika hurjastikin matkan varrella. Tällaiselle pitää jättää pitkässä parisuhteessa varaa, sillä kukaan ei pysy täysin staattisena läpi vuosien ja vuosikymmenten.

Mitkä asiat koet teidän parisuhteen voimavaroiksi?

Ehdottomasti sen, että puhutaan todella paljon. Myös ihan tosi vaikeistakin asioista. Eihän se aina helppoa ole, ja välillä tulee niitä tilanteita, ettei osaa pukea sanoiksi kaikkea sitä, mitä pään sisällä liikkuu. Tai myöntää ääneen toiselle asioita, joiden myöntäminen jo itselleen on äärimmäisen hankalaa.

Voimavarana pidän myös sitä, että ollaan koettu yhdessä paljon ja todella isoja asioita. Tässä vuosien varrella on jouduttu käymään läpi yhdessä useampiakin todella raskaita asioita ja vaiheita. Välillä on tuntunut, etteivätkö ne koskaan helpota, kun aina meinaa lävähtää uutta märkää rättiä elämältä naamaan. Ja kulunut vuosi on kyllä ollut ehdottomasti hurjin lapsen menettämisen myötä.

Toisaalta kun alla on ollut tätäkin ennen aika monta ”jalat alta”-vetoa, ja kaikesta niistä on yhdessä selvitty, niin oli helppo luottaa, että toinen on siinä ja pysyy. Ja ettei tämäkään meitä kaada. Eikä se kaatanut, vaan hitsasi vielä syvemmin yhteen. Nykyään osataan puhua ja kommunikoida vieläkin syvemmin ja paremmin, ja toki opetellaan tätä jatkuvasti lisää edelleen.

Voimavaroina pidän myös sitä, että osataan molemmat tunnistaa omat tunteemme melko hyvin. Koska meidän molempien on viimeistään kuluneen vuoden aikana ollut pakko opetella kaivamaan itsestä asioita syvältä lähtien. Kun molemmat osaavat tunnistaa ja sanoittaa paremmin omia tunteitaan, niin niistä kommunikoiminen on hitosti helpompaa. Koska harvoinhan ketään v*tuttaa oikeasti ne eteisessä levälleen lojuvat kengät tai auki jäänyt leipäpussi, vaan taustalla tästä meuhkaamisesta on joku ihan muu asia, joka kaihertaa. 🙂

(Vastauksessa korostui nyt ehkä kulunut vuosi, mutta menkööt)

+ Ehdottomasti se, että osataan pitää yhdessä myös hauskaa ja nauraa toisillemme sekä itsellemme hyvässä hengessä. Vaikeinakin aikoina löytyy sitä naurua ja kieroutunutta huumoria, ja että osataan löytää myös niitä keveitä asioita, vaikka kuinka elämä tulittaisi vastaan. Ollaan myös todella paljon lähekkäin. Se on tärkeää ja tuo lämpöä.

Voimavaroihin lukisin myös sen, että ymmärretään sekä oman että toistemme kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin merkitys. Liikkuminen, uni, hyvä ravitsemus, stressinhallinta ja fyysinen hyvinvointi on meillä molemmilla korkealla prioriteeteissä niin omalla osalla kuin toisenkin osalla. Jo ihan se, että laitetaan hyvää ruokaa, tehdään samalla välipaloja toisillemme sekä järjestetään myös toiselle aikaa treenata ja levätä, on ihan hurjan iso voimavara. Katsotaan siis toisemme perään.

Eikö koskaan tunnu siltä, että kumppania näkee liikaakin kun jakaa työt ja vapaa-ajan?

Ei itseasiassa ollenkaan. 😀 Vaikka me tehdään töitä yhdessä kotoa käsin ympäri vuoden, niin se tapahtuu hyvin paljon myös erikseen omissa oloissamme, eli paljon istutaan läppäreillä täysin eri puolella asuntoa.

Ollaan oltu neljässä samassa työpaikassa aiemminkin, käyty samaa lukiota ja opiskeltu samassa yliopistossa (eri linjoilla mutta osittain samoja aineita ja kursseja). Ollaan urheiltu samassa lajissa, mies on joskus jopa valmentanut mua, ollaan jaettu samat tiiviit urheilupiirit ja mitähän vielä. Mikään ei tavallaan näistä ole suunniteltua, vaan aina ollaan jotenkin ajauduttu samoihin juttuihin, kun toisen tekeminen on alkanut herättämään kiinnostusta. Tai esimerkiksi toisen kautta on saanut vihiä avoimena olevista kiinnostavista ja sopivista työpaikoista.

Eikä me kaikkea tehdä yhdessä. Meillä on myös yhteisten kavereiden lisäksi omia kavereita. Tykätään myös puuhata omia juttujamme ja esimerkiksi treenailla myös erikseen. Osataan myös kunnioittaa ja tunnistaa toisen tarvetta olla rauhassa. Aika monesti itsekin pyydän, että saanko tehdä tämän rauhassa työhuoneessa loppuun. Kommunikointi helpottaa kummasti.

Miten miehesi on suhtautunut lapsen menetykseen?

En ole halunnut puhua täällä blogissa tästä toisen näkökulmasta, koska blogi on ensisijaisesti minun, ja haluan kunnioittaa myös puolisoni yksityisyyttä näissä asioissa. En myöskään ole halunnut edes lähtökohtaisesti asettaa häntä paineen alle, että ”voisitko julkisesti tästä puhua”. Koska ihan tarpeeksi tässä on ollut itsellekin käsiteltävää, ja vaatii omalla tavallaan itseltäänkin jo paljon syvimmistä tunteistaan näin isolle yleisölle avata. Kun blogissakin käy kuukaudessa yli 70 000 erillistä silmäparia ja IG nyt tavoittaa jengiä hurjasti enemmän.

Mutta onhan se ollut todella raskasta meille molemmille. Ja tuo poika oli ja on edelleen tärkeä myös isälle. Täysin näin äidin näkökulmasta (ei millään tavalla isän sanoista bongattu) täytyy kyllä sellainen sanoa, että joskus tosiaan unohdetaan, että isäkin on olemassa näin menetysten kohdalla. Vaikka unohdetaan sekin, että koko lapsi ylipäätään on ollut olemassa, ja että sen menettäminen ei ole koskaan taputeltu ja unohdettu kummaltakaan vanhemmalta.

Ja juu. Eihän meidän parisuhde täydellinen ole. Aika vuoristorataa on välillä ollut, ja etenkin tuo lähimenneisyys vaikuttaa moneen edelleen, mutta onneksi myös vahvistaen ja lujittaen. Mutta sitähän se elämä on. Täydellistä epätäydellisenä. Ja joka ikinen päivä huomaan ajattelevani, että olen maailmassa eniten kiitollinen siitä, että vierelläni on näin upea puoliso. Joka kunnioittaa ja arvostaa minua juuri sellaisena kuin olen. Ja jolle mä itse haluan olla mahdollisimman hyvä puoliso, ja jota kohta saan katsoa kantavan pienen pientä ihmisolentoa sylissä. Tuhisemassa toisilleen. <3

Säpinää lauantaihin!

TSEKKAA MYÖS:
33 parisuhdekysymystä – Mies vastaa!

EDELLINEN JUTTUNI:
Moi Piia. Mitä sulle kuuluu?

VALMENNUKSET:
Prove-valmennukset

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *