TÄMÄ ON MUN ELÄMÄNI

Elämä on aika jännä juttu. Se osaa yllättää niin hyvässä kuin pahassakin, vaikka mielumminhan tuon ensimmäisen vaihtoehdon valitsisi.
Mulla on kaikki nyt jotenkin todella hyvin. Pari kertaa on ihan vatsan pohjalta kouraissut, kun on vain tuntunut hommien olevan todella kohdallaan. Aijai. Sateenkaaria, yksisarvisia, keijupölyä ja sen sellaisia. No ei nyt sentään, mutta tällä likalla on ollut jollain tavalla todella vapautunut olo. Feng shuit ja tähtikuviot tuntuvat olevan kohdallaan ihan huolella, ja elämä on tykittänyt sellaisia ylläreitä tulille viime aikoina, ettei meinaa pysyä enää menosta kärryillä. Pitäisi ehkä useammin pysähtyä ihan vain hengittelemään ja miettimään, mitä mulla juuri nyt on elämässäni, mitä viime aikoina on tapahtunut ja mitä olen saanut aikaiseksi. Moni huikeakin juttu menee ihan ohi, jos ei kaiken touhottamisen keskellä ehdi niistä nauttia, ja aina ne parhaat jutut eivät välttämättä ole kovinkaan valtavia.
Tavallaan mitään älyttömän mullistavaa ei ole kuitenkaan tapahtunut ja toisaalta on. Elämäni ei kuitenkaan ole muuttunut mihinkään, ja niinhän sen kuuluukin mennä. Meitä ja onneamme tällä planeetalla ei määritä mikään titteli, todistus, kilpailusijoitus, koulutus, onnistuminen, lompakon paksuus tai vähimpänä Instagramin seuraajamäärä. Osa näistä toki voi johdattaa meitä sattumalta oikeisiin paikkoihin, ja tuoda ohessa sivutuotteina pienen pieniä palasia onnen muodostumiseen, mutta niiden pohjalle omaa onnellisuuttaan ei voi rakentaa. Ja hei. Vähimpänä sen somen, joka viilaa meistä jokaista melkoisen rajusti linssiin.

 
Paljon on tullut parin viimeisen viikon ajan rötväiltyä ihan perusteiden ääressä, eli omalle lähipiirille on tullut annettua aikaa oikein olan takaa. Olen myös suosiolla heittänyt kännykän pitkiksikin ajoiksi syrjään ja päättänyt, ettei minua tarvitse tavoittaa joka hetki. On kyllä ollut jotenkin helppo hengittää.
On myös ihanaa, kun tänä vuonna olen oppinut hyväksymään tietynlaisen keskeneräisyyden tässä elämässä, ja ymmärtänyt, ettei elämästä koskaan tule valmista. Maailma muuttuu, ympäristö muuttuu, ihmiset muuttuvat ja niin sitä muuttuu itsekin. Kai se on sitä kuuluisaa aikuistumista ja kasvamista, vaikka toki perusarvot ovat ja pysyvät. Ainakin niiden pitäisi pysyä.
Olen kyllä saanut paljon taas aikaiseksi, mutta siinä ohessa on kyllä nautiskeltu ihan elämästä yleensä. Saunan kiuas on sihissyt, vilpoisessa järvivedessä on polskuteltu, kotia on ehostettu ja suorastaan järisyttävien lautapelisessioiden ääressä on tullut naurettua huutonaurua silmät vuotaen norona, ja on tullut todettua, että hitto mä olen aivan järkyttävän sairas ihminen. En itsekään pysty käsittämään, mistä mielen syövereistä riipaisen kaikki juttuni, eikä ihan heti uskoisi, että ikävuosia on takataskussa jo kohta 27. Sen olen kyllä tässä myös todennut, että tämä nainen ainakin vain paranee kypsyessään. Mieskin eräs päivä totesi, että olen kuin juusto. Haju on kuulemma voimakkaampi, mitä kauemmin on saanut muhia. 🙂

Elämä on aika jees. Eihän se sitä toki voi olla ihan joka hetki, ja välillä vastaan voi tulla aika raskaitakin ajanjaksoja, mutta kaikesta selviää. Se mikä ei tapa, niin siitä selviää hengissä. Ja onneksi selviää, sillä aina se kuitenkin jossain vaiheessa tarjoaa sitä hunaajaakin. Aijjettä. Kyllä ihmisen kelpaa.

Tsekkaa myös: Juosten kustu

Edellinen juttuni: Hyi hikoiletko treenatessa?!

♥  SEURAA MINUA  ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen