RAKENTEET CHECK & KASUAALISTI PAKSUNA – RV 19

20. raskausviikko lähti käyntiin, ja puoliväli lähenee niin että helisee! Kumpu vaan kasvaa kasvamistaan, ja tuon kaverin mylläys ja rummutus on alkanut tuntumaan jo ihan päivittäin useampaan otteeseen päivän aikana. Parhaimmat yksittäiset jysäykset on voinut tuntea vatsan päältä aivan erehtymättömästi, ja useana aamuna olenkin vain fiilistellyt pienten raajojen mukellusta pötköllään vielä sängyssä köllötellessäni. Sweet.

• RV 19 •

Rakenteet mintissä

Viime viikolla päästiin käymään yksityisellä uuden ultramasiinan koekaniineina (ja mikä parasta: ilmaiseksi), ja voi video, mikä harppaus eteenpäin se taas oli. Ottihan se tosissaan aikaa, hurjaa tunteiden vuoristorataa ja nähtävästi kuudennen ultraäänitutkimuksen, että oikeasti alkoi tuntua ihan älyttömän kevyeltä. Tai oikeastaan. Noh, normaalilta.

Ensimmäistä kertaa myös pystyttiin ihan aikuisten oikeasti keskittymään ultrassa “mitä sieltä seuraavaksi löytyy”-fiilisten sijaan siihen, että millainen pikku-Leivo(s) siellä kummun uumenissa möyrii. Siellä se näytteli peukkua ja 3D:ssä yritti kovaa piilottaa naamatauluaan nyrkkiensä tai istukan taakse. Isi-miehen mukaan näytti jo naamasta etäisesti minulta natiaisena, mutta tähän en nyt mitään menisi sanomaan.

Positiivinen loppuylläri oli, että lääkäri totesi rakenteiden olevan nyt tarkastettu (viikot 18+2), eikä hänen mukaansa pitäisi kovinkaan suurella todennäköisyydellä yllätyksiä tulla tästä kolmen viikon päästä odottavassa kunnallisessa rakenneultrassa. Ai saateri. Hunajaa korville. Kun ajateltiin lähtökohtaisesti, että tässä ollaan vain ultralaitteen koeajolla.

Nyt mukaan lähteneellä paperilla päästäisiin jo hankkimaan vakuutuksiakin tuolle parasiitille. Joka muuten pitäisi laittaa sadan muun asian lisäksi to do-listalta toteutukseen. Kyllä tässä on aikuisuushommia taas kerrakseen.

Kasuaalisti paksuna

Ultran tuottamasta olosta kertoo myös se, että vihdoin iski sellainen fiilis, että tuntui luonnolliselta ajatukselta mennä hiplaamaan kauppoihin mini-ihmisten kuteita. Samaisena ultran jälkeisenä iltana jo pyöriteltiin nimivaihtoehtoja sängyssä yöllä kahteen asti. Menihän se levottomaksi repeilyksi, mutta se siinä olikin parasta. Että pystyi pyörittelemään pikkukaverin tulevaisuuteen liittyviä asioita ilman minkäänlaista puristusta, ristiriitaa tai pelkoa. Vaan pystyi naiivisti olettaa, että kaikki tulee menemään oikeasti hyvin. Ja niin mä nyt oikeasti luita ja ytimiä myöten uskonkin.

On myös ollut mahtava huomata, ettei se raskaus väritä enää niin paljon omia ajatuksia. Niin, että maanantaina taas aamuyön pikkutunteina yrittäessäni keksiä tekemistä, avaan ohimennen raskausaplikaation, ja oikein hämmennyn, että ohhoh. Taas oli tullut uusi viikko täyteen. Ilman, että edes muistin koko asiaa. Tai että pidin sitä erityisenä selviytymisetappina. Aikaa oli vain mennyt.

On ihanaa vaan elää tätä elämää. Tavallisesti. Ja olla siinä sivussa vain kasuaalisti raskaana. Sellaisessa ajatusmaailmassa ja tilanteessa, mihin viimeksi tuntui homma jääneen, ennen kuin pahin mahdollinen lävähti naamalle. Niin, että fokus voi olla taas selkeämmin siellä oman elämän mieltä polttelevissa intresseissä, kuten valmentamisessa ja yritysjuttujen kehittämisessä. Ja siinä sivussa tuskailla tyylillemme uskollisena, että kuinkakohan pitkälle onnistutaan venkuilemaan ja viivyttelemään lastenhuoneen toteutuksen kanssa. 😀

Voihan vitalis, kuinka mulle maistuu, koska tämä on taas sitä meidän näköistä elämää. Perushönöilyä toteuttavalla otteella ilman suurempaa hössötystä.

Harmaa villakangastakki: *TÄÄLTÄ

Treenien huumaa ja muutoksia

Omat treenit ovat kulkeneet edelleen suoraan sanottuna oikein mallikkaasti ja hirveän hyvällä draivilla. Edelleenkin paineinen olkapääpumppi lämmittää mieltä suhteettoman paljon, ja spinnitunneilla pärrääminen soijaa valuttaen on kyllä todella jees kamaa. Toki onhan tuo salitreeni nyt aika eri näköistä kuin mitä ennen, mutta varioimalla siitäkin on saanut yllättävän tyydyttävää touhua.

Treenit ovat vaan pidentyneet ihan sen takia, että kehonhuollon lisääminen ronskilla kädellä on vaatinut kellosta osansa. Sen se kuitenkin vaatii, ja ei mua kiinnosta olla “tikissä”, vaan oikeasti monipuolisesti hyvässä kunnossa ja hyvinvoiva. Ihan sama olinko paksuna vai en. Kyllähän sitä kehoa on valmisteltava ihan uudenlaiseen urheilusuoritukseen, joka odottaa heinäkuun puolella, ja siksi tällainen tavoitteellisuus myös “pehmeällä puolella” on ihan hiton motivoivaa.

Viime viikolla kävin riipaisemassa iltahuuruissani vielä 40 minuutin juoksulenkin, mutta seuraavana päivänä liitoksissa kyllä oli ilmoittelua, että vikaksi juoksulenkiksi sai jäädä tuo mun osalta tässä raskaudessa. Ei äitynyt onneksi pahemmaksi, ja hyvin liukeni nuokin viikon vaihteeseen mennessä. Eli nyt vaihtui lenkkitossuilla sudittelu pihalla reippaaseen kävelyyn ja peruskestävyyspuolella spinningillä mennään. Ainakin toistaiseksi, ja varmasti muutoksia on taas vikan kolmanneksen startin lähestyessä enemmän tuloillaan.

Hips don’t lie

Muutoin kyllä pakko sanoa, että liike on ollut mulla parasta droppia niin henkisesti kuin fyysisesti. Varsinkin kun tekemisen hienosäädöt katsottiin äitiysfyssarin kanssa alkukuusta kuntoon, niin treenaaminen on tuntunut ihan uskomattoman hyvältä. Oman selkäni (voimakas lordoosi + urheilu”vamma”) historian tuntiessani tiedän, että ilman panostusta hyvään asennonhallintaan, kehonhuoltoon ja treenaamiseen (tai ylipäätään liikkumiseen) olisi kivut ja kolotuksen mulla jo tässä vaiheessa kovat.

Nyt kun ei vihlo vielä mistään, vaikka onhan tuo lantion alue ja kehon painopiste ottanut jo ihan selkeää transformaatiota alleen (siis tsiisus, miten alaselän kaari kasvanut entisestään ja lantio on ihan oikeasti leventynyt rakenteiltaan. Hips don’t lie). Tai alkaahan mulla heti selässä tuntumaan, jos kaksi päivää istun läppärillä päivät ja illat sohvalla ilman liikettä. Ensi viikolla olisi taas uusi äitiysfyssarikäynti edessä, joten katsotaan siellä, miten hommissa edetään. Kotiläksyt viime kerralta ainakin olen tehnyt. Ja kyllä on kannattanut!

Sivuverhot: *TÄÄLTÄ
Torkkupeitto: *TÄÄLTÄ
Ryijymatto: *TÄÄLTÄ

Vaikka jo kolme kuukautta kestäneen uniongelmat ovat edelleen läsnä, niin silti alkaa riittää enemmän virtaa. Sekin on jo jeesinyt, että aloin loppuviikosta saamaan unesta kiinni helposti jo ennen puolta yötä, eikä nyt ole viikkoon tarvinnut pyöritellä Frendejä Netflixistä puoli kahteen asti ja toivoa, että josko kohta tulisi uni. Lisäksi tuo pitenevä päivä ja aurinko on ihan järjettömän kovaa valuuttaa tässä kypärässä. Uh.

Ja katopas vaan. Onnistuin tekemään varmaan ensimmäisen melko keveähkön raskausaiheisen fiilistelypostauksen. Tuoosta!

Kermaista laskiaistiistaita!

LUE MYÖS:
Surun ja trauman jäänteet & ekat potkut – rv 18

EDELLINEN JUTTUNI:
6 x Miten parantaa palautumista treenistä?

VALMENNUKSET:
Prove-valmennusten startit maaliskuussa!