EIKÖ KINOSTELE? OTTIKO MOTIVAATIO RITOLAT?
Olen jo aiemmin raapustellut etenkin treenimotivaatioon liittyvää (näin jälkikäteen tsekattuna yllättävän) pätevää settiä omana postauksenaan, joten pistäpä se ihmeessä myös lukuun TÄÄLTÄ. Tänään kuitenkin fokusoin hommaa vähän eri näkövinkkelistä ihan sillä ajatuksella, että motivaatiokysymyksiä voisi heijastaa myös sekä sinne treeniin mutta myös elämän muille osa-alueille. Aina kun ne opiskelut eivät liikaa napostele tai mieluummin nyppisi säärikarvojaan pinseteillä, kun iskisi kätensä työlään ikuisuusprojektin kimppuun saati painuisi salille prässin väliin kinttuja rakentamaan.
Motivaatio-ongelmaiset ihmissielut voidaan jakaa karkeasti kahteen porukkaan. Ensimmäinen poppoo on se, joka pääsee hyvään vauhtiin ja laittaa hösseliksi, mutta jossain vaiheessa homma aina lässähtää kuin pannukakku, ja hienon startin jälkeen ei jää paljoa jälkipolville kerrottavaa. Jälkimmäiseen porukkaan kuuluvat puolestaan ne jantterit, jotka eivät alunperinkään saa hommaa liikkeelle, ja aloitus siirtyy aina vain siihen kuuluisaan ensi viikkoon.
PORUKKA A – KUN MOTIVAATIO TAKKUAA
Jos ei motivoi, niin mieti mikä on syynä. Yksittäisistä motivaation laskusuhdanteista ei kannata liikaa antaa vinttinsä mennä nurin, mutta jos toistuvasti yhä tihenevissä ja pidemmissä jaksoissa huomaat kärsivääsi motivaation katoamistempusta, niin voi olla oikeasti syytä pohtia, että teetkö elämälläsi oikeita asioita. Sinua ei tarvitse kiinnostaa samat asiat kuin naapurin Maijua ja hänen ystäviään tai sinun motivaation lähteesi on ihan luvallista olla jotain, mitä koko lähipiirilläsi ei ole.
Uskokaa tai älkää, mutta myös minulla on ihan yhtälailla niitä päiviä tai ihan kausiakian, kun ei tekisi mieli tehdä yhtään mitään tiettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi. Ei kiinnostaisi pistää tikkuakaan ristiin lihaskasvun eteen, volttien heittäminen ei sytytä laisinkaan, opiskelu ei napostele tai blogin puolella ei tahdo näppis sauhuta. Ihan sama kuinka hyvä tai kokenut jossain olisit, niin aina motivaatiossa tulee kuoppaa ja pomppua. Tuskin tältä planeetalta löytyy yhtäkään täydellisyyttä hipovaa motivaatiomasiina, joka iloisin pompuin pistäisi joka ikisenä vuoden päivänä hamaan loppuunsa asti satanen lasissa hösseliksi. Ei muuten varmana, joten juuri sinun ei tarvitse olla se ensimmäinen. 😀
Helpottaa myös kummasti omaa suhtautumista takkuavaan menoon, kun antaa itselleen luvan olla välillä epämotivoitunut. Siitä ei siis tarvitse potea väkisin huonoa omatuntoa, koska tämä fiilis tulee väistämättä jokaiselle eteen aina säännöllisesti. Miksi siis väkisin rankaista itseään oman vinttinsä sisällä siitä, että on vain ihan tavallinen kuolevainen ihminen ja kokee aivan luonnollisia tunteita?
PORUKKA B – KUN MOTIVAATIOTA EI TAHDO KOSKAAN LÖYTYÄ
Tähän kohtaan heittäisin ilmoille yhden jännän ajatuksen. Motivaatio tulee tekemellä ja toteuttamalla eli se on usein toiminnan tulosta. Välillä on yksinkertaisesti vain otettava itseään niskasta napakasti kiinni, ja pakotettava toimimaan vastoin omaa kiinnostustaan, jos jotain haluaa saada aikaiseksi. Motivaatio voi yllättäen löytyä, kun vauhtiin pääsee takkuisesta alusta huolimatta ja huomaa, että tavoitemittarin täyttymistä lähdetään edes pikku hiljaa valumaan.
Sillä ei ole väliä mistä aloittaa tai kuinka pienestä, kunhan aloittaa. Siinä monilla meneekin mönkään, että aloittamisen muuri kasvaa niin suureksi, sillä oletetaan, että heti on saatava ihmeitä aikaiseksi ja homma lepattamaan heti ensikosketuksella. Näin ei kuitenkaan ole, vaan pienillä pelimuuveilla voi jo päästä hyvään alkuun ja pahimmasta yli. Kun huomaa, että tekemällä saa jotain aikaiseksi ja homma etenee edes pikkuriikkisen, niin se kivien ja kantojen alta pitkään kaiveltu motivaatio lähtee sieltä hiljalleen löytymään. Motivaatio harvemmin tulee itsestään, vaan sen eteen tulee tehdä töitä.
Ja mitä esimerkiksi allekirjoittaneen treenimenoon tulee, niin ei minullakaan joka kerta treenille lähtiessä ole tunnelma katossa ja terminaattorivaihde silmässä. Totta puhuen suurimmalla osalla treenikerroista lähtö on minullakin jokseenkin uneliaan oloinen, ja sohva houkuttelisi peräsintä huomattavasti enemmän kuin jalkaprässin näyttäminen. Treeniahjolle kuitenkin raahautuessani lämmittelyn aikana lähtee hiljalleen kroppa ja vintti lähes poikkeuksetta heräämään, ja äkkiä sitä painetaankin musat korvilla sekä virne suun pielessä eteenpäin. Se kuuluisa “just do it” ei ole meinaan lainkaan huono vinkki Nikeltä. 😉
Motivoivaa viikonvaihdetta!
Vilkaise myös: Saako ja kannattaako treenistä ottaa lomaa?
Edellinen juttuni: Lempiherkkuni? Unelmakotini? Faktoja musta!
♥ SEURAA MINUA ♥
Bloglovin // Facebook // Instagram // YouTube
Snapchat: piiapajunen
Olen välillä miettinyt onko minussa jotain “vikaa” kun mulla ei koskaan ole motivaatiopulaa? Ei koskaan fiilistä jään sohvalle kattoo telkkaria, en jaksa nousta ylös aamulenkille, en jaksa syödä kasviksia, en jaksa tehdä loppuun sarjaa. Aina jaksan ja haluan treenata ja motivaatio pysyy vaikka aina ei onnistu ja tulee takapakkeja. Ajattelen niitä kuitenkin oppina enkä lannistu, sitten vaan uutta yritystä ja hyväksyä ettei aina kulje. Normaalia?
Eihän siinä mitään vikaa ole, ja piru vie olet kyllä “onnekas” yksilö, jos et tästä koskaan kärsi. 😀 Kannattaa siis ottaa tästä ominaisuudesta kaikki ilo irti, mutta vastapainona myös muistaa välillä tarvittaessa toppuutella itseään, jos meinaa lähteä huomaamatta vähän liikaakin laukalle. 🙂
Miten nää postaukset voikaan aina sattua aiheiltaan niin osuvasti! Täällä toinen aina motivoitunut ja fiilis katossa touhottaja, ainakin treenin ja kivojen juttujen tekemisen suhteen. Mutta tänään, tänään oli täyskäännös. Mieheni muutti tänään ulkomaille töihin kahdeksi vuodeksi ja aamuyöstä koitti aikani siirtyä yksinasujaksi. Olin jo etukäteen suunnitellut, että kaikesta huolimatta jatkan elämääni normaalisti ja menen treenailemaan sunnuntaipäivän treenit ihan normaalisti, mutta ei minusta ole ollut tänään minkään tekijäksi. Kuinka onkaan pieni ihmismieli lopulta tosi heikko. Suunnaton tyhjyys vaan vallitsee suuressa asunnossamme. Ehkä tähän tottuu…ainakin toivon että seuraavat reilu 700 päivää ei ole samanlaisia :'(
Heiips! Tuosta “heikkoudesta” ei kannata liikaa itseään soimata, ja nimenomaan antaa luvan kanssa itselle aikaa ja tilaa sopeutua muutokseen ja uuteen tilanteeseen. Kyllä se treenimotivaatiokin siitä taas palautuu, kun elämään taas pääsee kärryille, joten sitä ei kannata ainakaan tässä vaiheessa murehtia.
Voin kyllä vain kuvitella kuinka rankalta tuo muutos tuntuu, mutta ainakin voit yrittää ajatella, että olet aika onnekas, kun sinulla on noinkin tärkeä ihminen elämässäsi. Ja vaikka kaksi vuotta onkin pitkä aika, niin ainahan sitä kerkeää vierailla toisen luona puolin ja toisin, ja tällöin tuo yhteinen aika tuntuu varmasti vielä ainutlaatuisemmalta. Tsemiä sinne, ja aivan varmasti se lähtee pian helpottamaan, kun uudenlainen arki lähtee rullaamaan. <3