14 x MITÄ ODOTAN RASKAUDEN JÄLKEEN?

Kyllä. Laskettu aika lähenee lujaa ja väistämättä, joten onhan noita ajatuksia suunnattu jo aika vahvasti raskauden jälkeiseen elämään. Tässä koostettuna muutamia asioita, joita kaipaan erityisesti tämän raskauden jälkeiseltä ajalta näin etuvinkkelissä.
Osa tapahtukoon vähän nopeammin ja osa sitten ajan kanssa myöhemmin!

14 x MITÄ ODOTAN RASKAUDEN JÄLKEEN?

Makaamista mahallaan

Aaah. Hyljeasennossa lattialla tai sängyllä lojuen. Meitsi kun ei ole muutenkaan se tavanomaisin ja konservatiisivisin siveästi istuskelija, niin vatsamakuu lattialla tekisi oikein gutaa omaan lojumisrepertuaariin.

Makaamista ylipäätään mukavasti

Ja vielä niin, että se makuuasennon saisi otettua sillain suit-sait-näppärästi, eikä hartaudella hiissaten. Itsellä ei ole ollut onneksi ongelmia selkämakuun kanssa (esim. etureisiä on hyvin pystynyt hieromaan selälleen), mutta tulee sitä yleisestä suosituksesta johtuen vältettyä silti.

Sheivaamista muuten kuin sokkona

Tarvitseeko enempää sanoa?

Mun vaatekaappia

Ja sen sisältöä rajoittamattomalla käyttöoikeudella. Se, että saisin mun lempparitrikoot taas jalkaan, ja voisin nappailla edes kerran kuussa jotkut farkut jalkaan, niin kelpaisi. Tai että mun suosikkipaitojen helma ylttäisi edes napaan asti, ja etten näyttäisi jokaisessa vaatekappaleessa aivan manaatilta. :)))

PS. IG:ssä sain jokunen tovi sitten varmaan 100 ihanaa vinkkiä laittaa pyöräilyshortsit mekon alle (kun valitin vilauttelun riskiä), mutta mitenkäs laitat tän mahan kanssa. 😀

Työtä ilman rajoitteita

Etenkin valmentaessa olisi kiva, että voisin itse demonstroida jotain. Vähän vaikeaa, kun ei ole vatsalihaksia hirveästi käytössä tai pysty edes käymään vatsamakuullaan. 😀 Niin, tai avustaa valmennettavalle vaikkapa flikflaksarjaa tai voltteja.

Haleja vastakkain

Nyt miehen kanssa päivittäiset halit vaihdetaan niin, että meitsi parkkeeraa ison miehen syleilyyn kylki edellä. Vähän kuten kuvassa alla. Kas noin!

Reipasta kävelyä

En vieläkään ole tottunut siihen, että mut ohitetaan kadulla. Yleensähän se olen minä, joka ohitan kaikki muut hidastelijat. Ja toisaalta kaipaan kävelyä ylipäänsäkin, koska kävelylenkit jäivät pois jos huhtikuussa. Silloin liitoskivut olivat pahimmillaan. Nyt lähinnä tämä 15kg lisäkuormaa vetää jalkapohjat niin henkihieveriin, ettei pysty eikä kykene. Vaunulenkit kevyemmällä ruumiinpainolla (ja ilman liitoskipuja) kuumottelevat jo nurkan takana. Uh.

Salmiakkia

Oh my. Vaikka muutaman pussin Namituvan glykyrritsiinivapaata Rakkaussalmiakkia tuli imeskeltyä huiviin, niin eihän mikään voita kunnon Vanhoja autoja ja rajoittamatonta salmiakkivalikoimaa. Karkkihyllyille (ja jäätelöaltaisiin) on muutenkin pamahtanut niin kovan oloisia uutuuksia, että kohta lähtee. Salmiakki on elämä. Muita karkkeja en edes tarvitsisi.

Ketteryyttä

Olen niin jäätävän hidas ja kömpelö. Kun on tottunut ninjailemaan ja apinoimaan arkisissa liikkeissään 24/7, niin elämä tuntuu aika erilaiselta. 😀 Sängystä ylös pääseminen aamulla voi ottaa jokusen tovin (ja kirosanan), kun yritän kammeta itseni ylös. Ei pelkkä vatsan (ja kehon) paino, mutta liitoskipujen jykevin ilmeneminen sattuu olemaan kylkeä sängyssä kääntäessä ja toiselle lonkalle painoa varatessa. Tämä tosin vaihtelee todella paljon jopa päivien välillä.

Laajempaa ruokarepertuaaria ilman miettimistä

Tätä silti odotan yllättävän vähän, sillä olen sopeutunut raskausajan ruokarajoitteisiin tällaisena “haluan syödä kaikkea ja kaiken”-ihmisenä hämmentävän hyvin. Eniten tässä väsyttää se, että on joutunut olemaan valikoiva, eikä syödä niin huolettomasti kaikkea mitä tarjolla on. Mutta joo. Olishan se ihan jees taas syödä lihaa muuten kuin kengänpohjana, juustoja rajoittamattomalla valikoimalla, lohta muutenkin kuin kypsennettynä ja niin pois päin.

Taustojen vuoksi tässä toisessa raskaudessa pelkäsin vielä hyvin pitkään aivan silmittömän paljon ihan kaikkea, ja näin vain toksoplasmoosin ja listerian lymyilevän jokaisen nurkan takana. Mutta kun kerran on osunut se äärimmäisen epätodennäköinen käänteinen lottovoitto omalle kohdalle, niin tokson ja listeriankin todennäköisyysprosentit tuntuivat tähän verrattuna hyvin suurilta. Loppuraskaudessa onneksi pelot ovat karisseet aika paljonkin, mutta silti olen mieluummin ollut syömättä mahdollisia “riskiruokia”. Ihan just-in-case.

Treenaamista

Ja nimenomaan tällä tarkoitan kehoni käyttämistä minulle luontaisella tavalla. Käsilläseisomista, hyppimistä, siltoja, juoksemista, raskaiden romujen nostamista ja painojen kolistelua, voltteja, monipuolista taitoharjoittelua ja itseni haastamista kehittäen. Noh, näm kaikki sitten aikanaan ja järjestyksessä, mutta kuitenkin koko ajan sitä kohti. Aaaahhhhh. Can’t wait!

Miellyttävää pääsyä kaikille kaappien hyllyille

Ylimmille hyllyille en yltä muutenkaan (t.156cm), mutta kun joudut kurottelemaan vielä vatsan mitan verran kauempaa, niin et yltä ainakaan mihinkään. Alahyllyn perälle pitää kurotella sumokyykyssä, mutta sinnekään ei ole asiaa, jos kyseessä on nurkka tai edessä kaapin ovi. Vatsan puristuminen ei meinaan tunnu kivalta. On tämä kanssa!

Ihmeellisten oireiden katoamista

Vaikkei nyt pahemmin ole mitään isompaa ollutkaan, niin onhan tässä kaikenlaista, jos kummun sisässä kasvaa parin kilon parasiitti vieden tilaa vatsalaukulta ja suolilta. Mutta siitä olen onnellinen, ettei missään vaiheessa ole homma mennyt laisinkaan vessaralliksi (edes öisin ei ole tarvinnut nousta vessaan).

Yöunet sitten terrorisoituivat tässä ja edellisessä raskaudessa jo viikoilta 6-7 lähtien hormonaalisten uniongelmien siivittämänä, joten ne unet meni joka tapauksessa siinä. Odotan siten myös, että pystyn nukkumaan silloin kun se on mahdollista sen sijaan, että kukkuisin tuntikaupalla keskellä yötä tyhjän panttina. Ja joka yö yli puolen vuoden ajan.

Että saa vihdoin päättää raskausajan

Ja ettei tarvitse valmistaa kehoa taas uutta raskautta varten. Kun on ollut raskaana, palautumassa ja valmistautumassa uutta raskautta varten sekä taas uudelleen raskaana jo kohta 15 kuukautta putkeen, niin kiitos riittää. Jo ajatus siitä, että nyt voi antaa kehon ja mielen hiljalleen päästä rauhoittumaan kunnolla, on niin huojentava.

Olen ihan täysin valmis siirtymään jo eteenpäin “lopputuloksen” matkaa tällä puolella maailmaa seuraamaan. Ja ei. Sanon jo suoraan, etten usko kaipaavani tätä raskausaikaa (koska näin mulle on jo osattu kertoa, että ootappa vaan). Vaikka onkin ollut myös tosi ihanaa, niin sen verran raju henkinen vuoristorata tämä on ollut menetyksen tuoman surun ja pelkojen kanssa läpi matkan, että jätän mielelläni tämän nyt tähän. Enkä muutenkaan ole “menneisiin haikailija”. Kiva muistella vanhoja “huippuhetkiä” ja “ihania aikoja”, mutten juuri mihinkään entiseen ole koskaan kaipaillut takaisin. Elämä on nimittäin aina tässä ja nyt. ♥

Kuvat: Emmi Kokko

Ja nyt. Jännän äärellä ollaan ja katsellaan milloin pikkuleivos sieltä pihalle pamahtaa. Voi olla ensi yönä. Voi olla parin viikon päästä. Äiskä oli tuon poksahtamisen huomiseksi mulle tilannut, ettei vakiolottorivi menisi sekaisin, ja passaisihan se. Veikkaan, että odotellaan vielä hetki, mutta kaipa sen kohtapuolin on tultava. Ai että. Niin parasta!

Lämpöä ja sopivaa viilennystä loppuviikkoon!

TSEKKAA MYÖS:
Vuosi sitten tein positiivisen raskaustestin

EDELLINEN JUTTUNI:
Vaatekaapin make over – Ennen ja jälkeen

VALMENNUKSET:
Prove-valmennukset