KUN NAAMA ALKAA RUPSAHTAMAAN JO PARIKYMPPISENÄ


Vanhuus ei todellakaan tule yksin. Tämän tajusin ensimmäistä kertaa, kun 25-vuotiaana noudin tuliterän passini, ja jostain syystä päädyin vilkaisemaan rinta rinnan tätä uutta passikuvaa ja viiden vuoden takaista lärviäni vanhassa vastaavassa. Siis tsiisus. Ei herranisä. Ihan oikeasti. Miten viidessä vuodessa voi jo tapahtua niin suuri muutos kasvojen ikääntymisessä, ja eihän vielä parinkympin puolessa välissä to-del-la-kaan kuuluisi joutua kohtaamaan ikääntymisen merkkejä. Noh, aika väärässä siis olin ollut.
Olen aika ilmeikäs veijari. En tiedä onko kasvoni liikkumistaajuus virittynyt rakenteeltaan jo geeniperimän vuoksi sellaiseksi, että pienikin ilme saa sen venymään, paukkumaan ja painumaan kurttuun vähän joka suunnalta. Eihän se kenenkään naama mikään staattinen kapistus ole, mutta pienikin hymy saa otsani täydelle haitarille ja silmänaluset kurttuun. Tälle en nyt ihan liikaa halua painoarvoa omassa kupolissa laittaa, mutta on ihan hyvä muistuttaa itselleen, että siitä ihostakin kannattaa pitää huolta.
Itse olen siitä hyvin koulittu tapaus, että oma isosiskoni on pistänyt omat kasvojenhoitorutiinini kuntoon jo yläasteella. Jo 13-vuotiaasta asti olen painellut menemään silmänympärysvoiteen kanssa, huitonut kasvovedellä nassua aamuin illoin ja lutrannut päivä- ja yövoiteella. Kyllä on muuten tullut huutia, jos olen jäänyt verekseltään kiinni meikkien puhdistamisen skippaamisesta, mutta näin jälkikäteen ei voi kun kiittää isosysseä tästä kovasta koulusta. Kynsien huollon jalot salatkin on tullut opittua, ja sanomista tuli myös kahden viikon vanhoista epäsiisteistä kynsilakan jämistä, hah! 😀

Mulla on onneksi ollut myös aina suht hyvä iho kasvoissa, mutta ei se sitä tarkoita, etteikö sieltä finniä tuppaisi tunkemaan. Mulla myös on niin sanottu kirjava iho kasvoissa, eli posket ja nenänpielet tuppaavat punoittamaan sitten oikein olan takaa. Ihoni on myös kovilla, sillä treenaaminen, hikoilu ja tiheä pesuväli pistää omat haasteensa peliin.
Välillä kuitenkin silkka laiskuus ja saamattomuus meinaa iskeä peliin tuon kasvojen huoltamisen kanssa. Tiivistin tähän omat tärppini ja kikkakolmoseni siihen, miten olen saanut omien kasvojen huoltamisen pelittämään ja laiskuuteen taipuvaisen ihmissielun motivoitumaan siitä omasta nassusta huolta pitämisestä. Here we go:

  • Valitse itsellesi oikeasti sopivat tuotteet. Jos olet aivan kujalla kuin käki, niin marssi rohkeasti kauneudenhoitolaan tai kauneudenhoidon erikoisliikkeisiin. Siellä asiantunteva henkilökunta osaa neuvoa juuri sinun ihollesi sopivat tuotteet.
  • Älä heti säikähdä hintaa. Muutaman kympin puteli voi oikeasti kestää aivan järjettömän kauan (itsellä viimeisin seerumiputeli kesti yli 1,5 vuotta aktiivikäytössä). Yleensä pitoisuudet niissä premium-tuotteissa ovat myös markettiversioita korkeammat, joten saat tiiviimpää tavaraa saman kokoisessa putelissa.
  • Älä sullo purnukoita laatikon ja pussukoiden pohjille sekasorron valtaan. Asettele ne nätisti ja selkeästi esille paikkaan, josta saat ne vaivatta käyttöösi. Tämä toimii muuten oikeasti!
  • Asettele viereen myös vanulaput, jotta kaikki tarpeellinen on helposti käden ulottuvilla.
  • Noudata ”väkisin” kasvojenhoitorutiinia aamuin illoin kahden viikon ajan. Tässä ajassa siitä tulee usein jo automaattinen rutiini, etkä enää edes halua olla ilman sitä freesiä ja raikasta tunnetta tämän yhteydessä.

bd medical bd medical
No mitä tuotteita mä itse tällä hetkellä käytän? Sain tässä pari kuukautta taaksepäin testattavaksi suomalaisen BD Medical -sarjan* kasvojenhoitotuotteet Kauneushoitola Beautiful Youn kautta, ja oli kerrankin ihana, kun Johanna siellä oikeasti pysähtyi tsekkaamaan, millaiset tuotteet kasvoilleni sopivat. Vaikka ihoni on pääosin melko hyväkuntoinen, niin se tuli todettua, että se ”imee” itseensä ihan huomattavan määrän tavaraa juurikin sen takia, että myös kasvojeni iho joutuu koville urheilun ohessa.
Oma rutiinini kasvojen hoitoon menee näin sekä aamulla ja illalla seuraavasti:

  1. Ihon pyyhkiminen kasvovedellä vanulapun kera (iltaisin toki meikin puhdistamisen jälkeen)
  2. Kantasoluseerumi aamulla / tehotipat illalla (A-vitamiini uudistaa ihoa öisin)
  3. Silmänympärysvoide & 24h kasvovoide

Kerran viikossa kuorin myös kasvoni hiustenpesun yhteydessä, ja toisinaan tulee annettua myös tehoiskuna kasvonaamioita myös omaa mielenrauhaa hellimään. Mikään ei meinaan voita sitä komboa, kun sujauttaa tehonaamion lärvin pintaan ja imeytyy sohvaan kiinni tuijottelemaan nollat taulussa Netflixiä, hah! Ihan parasta! 😀

bd medical
1. Kasvovesi // 2. Seerumi aamuisin & tehotipat iltaisin // 3. Silmänympärysvoide & kasvovoide

bd medical stemsell serum
Etenkin BD Medical Stemsell – kantasoluseerumi on osoittautunut ihan tykiksi! Tätä en ihan hevillä vaihda.

No onneksi kasvojen kypsyminen on ihan luonnollista, eikä pienet rypyt siellä täällä menoa haittaa. Tiettyhän sitä näitä välttelisi siinä määrin, mitä itse on omalla ruokavaliolla ja ulkoisella huollolla mahdollista, joten pitäkäähän itsestänne hyvä huoli. Muistutuksen sanan myös kesän ja porottavien auringonsäteiden lähestyessä, että muistakaas naiset käyttää sitä aurinkorasvaa, niin iho pysyy kuosissa, terveenä ja nuorekkaana mahdollisimman pitkään! 😉

Ihanaa viikkoa joka kolkkaan!

*Tuotteet saatu testiin blogin kautta.

Kurkkaa myös:
7 x Parhaat meikit tällä hetkellä
& Tee itse – Helpot leopardikynnet

Edellinen juttuni:
10 x Outoja asioita, joita mietin

♥  SEURAA MINUA  ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen

Kommentit (9)
  1. Moikka! Nyt tulee ohi aiheesta mutta voisitko kertoa pähkinänkuoressaa sumo maven tekniikan. Itsellä on nimittäin ongelmana vedon ylävaiheessa jolloin jännitän pakarat, niin lonkissa tuntuu kivulias äkillinen paine ja joudun jättämään pakaroiden aktivoinnin kesken. Onko kyse jalkojen linjauksesta vai miksi lonkat ottavat osumaa ylhäällä??
    Kiitos jo etukäteen:)

    1. Piia Pajunen
      18.4.2018, 12:48

      Tuossa on ihan hyvä tiivistelmä tuosta sumomaastavedosta ja sen ydinkohdista:
      https://www.youtube.com/watch?v=3bLgRn8-bzs
      Näin tekstin välityksellä en osaa suoraan sanoa ongelman ydintä näkemättä itse suoritusta, mutta voisiko sulla ole kireyttä/yliliikkuvuutta lonkissa, jolloin lonkkaan tulee kivuliasta painetta joko kireyden tai löysyyden vuoksi. Jos liike tuottaa kipua, eikä tätä missään muissa liikkeissä tule, niin suosittelen vain vaihtamaan liikkeen johonkin sopivampaan. Fyssarille vaan mars, jos kipuilua ilmenee muissakin liikkeissä. 🙂

  2. Siis toi passikuvajuttu kuulosti niin tutult! Repesin täysin kun vertasin mun 18v otettua kuvaa järjestyksenvalvojakorttiin 23v otettuun uuteen korttiin. Näytän siltä että on ollut TODELLA RANKAT viimeiset viisi vuotta 😀 😀 😀

    1. Piia Pajunen
      18.4.2018, 14:29

      Siis ihan sama! 😀 😀 😀 Repesin kanssa silloin itse, että huhheijaa mitä mä oon tehnyt nämä viimeiset vuodet, kun otsaan on tänä aikana pamahtanut sellaiset juonteet ja rypyt silmien alla vain syventyneet! Ihana, etten oo ainut! 😀

Kommentointi suljettu.