MYYTTEJÄ SOMETYÖSTÄ – HELPPO RAHA & HUOLETTOMUUS?
*Sisältää mainoslinkkejä
Saat ilmaiseksi kaikkea, ja rahaa tulee kun postailet kivoja kuvia. Paljaalla pinnalla ja hyvällä kropalla tulee paljon seuraajia, ja naisena niitä seuraajia on helppo haalia. Näihin kaikkiin olen omakohtaisesti törmännyt, ja jos totta turistaan, niin aika moneen otteeseen. Eivätkä nämä siis ole (läheskään) aina pahalla tarkoitettu, vaan harhaluuloja sekä ennakkokäsityksiä löytyy ihmisiltä luonnollisesti asiasta kuin asiasta. Otan nämä siis lähinnä neutraalina pohdintana ilman palkokasvin nenään vetämistä.
Itseäni kiinnostaa aivan julmetusti kaikenlaiset työnkuvat sekä työelämä, ja mut löytääkin usein keskuteluiden keskeltä kyselemästä tutuilta ja tuntemattomilta tämän työhön liittyvistä asioista. Työnkuvat, päätyminen työpaikkaan, työtyytyväisyys, työhyvinvointi, esimiestoiminta, työn joustavuus, koulutus, unelmat ja kaikki työhön liittyvät asiat ovat vain minusta niin hävyttömän mielenkiintoisia. Työhyvinvoinnista väsäsinkin oman kandidaatintyöni ja DI-vaiheen pääaineeseen liittyvän erikoistyöni. Koska kiinnostaa.
Ehkä siksi tämä tuikkii omia kiinnostusnappuloitani, koska olen sekä itse käytännössä että vierestä seuraamalla päässyt näkemään niin erilaisia työkokonaisuuksia ja urapolkuja sekä yrittäjyyttä että palkansaajan roolia. Erilaisuus kiehtoo ja innostaa, ja erilaisuus tuo perspektiiviä sekä ymmärrystä monimuotoisista mahdollisuuksista. Tälläkin hetkellä teen kahta melko erilaista työtä, ja tänään availen tähän toiseen liittyviä ihan luonnollisiakin harhaluuloja.
MYYTTEJÄ SOMETYÖSTÄ
Saat hirveesti ilmaista kaikkea.
Ei ole ilmaita lounaita. Jos jotain saan, niin siitä odotetaan (tai vähintään toivotaan) vastiketta näkyvyyden ja sisällöntuoton puolelta. Ja se on itselleni työsuorite, ja pois muusta työ- ja vapaa-ajastani.
Tavarat, vaatteet tai palvelut eivät myöskään tuo leipää pöytään, joten eipä se materia hirveästi lämmitä varsinkaan, jos sitä ei edes oikeasti tarvitse. Mieluummin myös ostan hyödykkeen kaupasta, koska silloin siitä ei odoteta mitään (muuta kuin rahat kassalla), ja voin käyttää aikani oikeasti tuottavaan ja tähdelliseen työhön tai vapaa-aikaan. Eikä mulle ainakaan lähetellä kasoittain sitä satunnaista kamaa.
Timmi kroppa tuo helposti lisää seuraajia ja rahaa alkaa virrata.
Kesällä 2017 viimeisen kisakauteni yhteydessä olin “elämäni kunnossa”. Lähes koko kesän ajaksi seuraajamäärän kasvu Instagramissa jysähti nolliin. Muutenkin yritykset kuulemma eivät halunneet tehdä kanssani yhteistyötä, koska habitukseni oli liian poistyöntävä ja liian “fitness”, vaikka aihepiirit kanavissani olivat ajoittain jotain aivan muuta kuin fitnesstä ja seuraajakunnan laajuus sekä sitoutuvuus suurta myös muissa aihepiireissä. Se siitä sitten. Ei ainakaan mulla toiminut, mutta en mä Instaseuraajien tai rahan takia kilpaurheillutkaan. Mutta mielenkiintoinen ilmiö!
Kyllä naisilla on helppoa saada näkyvyyttä ja seuraajia. Vähän pyllyä ja paljasta ihoa.
Itseasiassa vetäisin tähän melkein kortin toisin päin. Todella kiinnostavaa ja laadukasta somesisältöä tuottavia naisia on täällä Suomessakin pilvin pimein, mutta vaikuttajaskenessä toimivien yritysten edustajienkin kanssa keskustellessa on tullut ilmi, että niitä miesvaikuttajia ei vain tahdo samassa suhteessa löytyä. Itsellä useampi Instan lempparivaikuttajistani ovat itseasiassa miehiä. Ei se ole sukupuolesta kiinni.
Mitä muutenkaan sillä näkyvyydellä tekee, jos seuraajat ovat vain perseenkuolaajia tämän planeetan eri kolkista. Ja ei. Itseäni ei saa seuraamaan naisen tai miehen paljas pinta tai ulkonäkö, vaan mielenkiintoinen ja puhutteleva sisältö. Pintaa, ulkokuorta, sielutonta ja “vaikuttamatonta” sisältöä on muutenkin ihan tarpeeksi tarjolla. Ei pinnassa mitään väärää toki ole, muttei se minussa ainakaan yksinään herätä kiinnostusta. Haluan ainakin itse seuraajana tulla vaikutetuksi joko informaation, ajatusten, huumorin tai inspiraation kautta. Nykyään yhä enemmän etsin itseäni jollain tasolla kehittävää sisältöä.
Teet hommaa vain rahan takia.
No tietty mä teen työtä rahan takia. Kuka ei tekisi? Se ei kuitenkaan poista sitä, että koen työni (ainakin useinmiten) antoisaksi. Jos tämä olisi ihan kuraa ja ei antaisi minulle toimeentulon lisäksi mitään, niin olisi loppunut tämä jo aikapäiviä sitten. Haluan tehdä työtä, jolla on edes jonkinnäköinen merkitys ja vaikutus, ja ne kaikki viestit, joita olen matkan varrella saanut, ovat tuoneet hommaan syvyyttä.
Se, että oma viestintäni on (viestien ja palautteiden perusteella) auttanut lukuisat ihmiset pois pahoinvoinnin kourista jatkuvilta kitukaloreilta, ymmärtämään riittävän syömisen tärkeyden, joustamaan orjallisista ruokavaliosta ja saaden suorittamista sekä epätervettä överirasitusta treenirintamalla vähennettyä on minulle äärimmäisen palkitsevaa. Olen kuitenkin niin “suomalainen”, että tällainen itsensä kehuminen tuntuu silti itse julkikirjoitettuna hieman epämukavalta. En mä mitään ihmishenkiä pelasta.
Eikä sen aina tarvitse olla suurtakaan, vaan esimerkiksi vaan esimerkiksi terveen kriittisyyden ja skeptisyyden herättäminen, ajatusten käynnistämisen, inhimillisyyden lisääminen ja mustavalkoisuuden nujertaminen edes pieninä ripauksina ovat itselleni lähellä sydäntä olevia asioita. Rakastan ajattelukyvyn kehittämistä, analysointia ja pohdintaa.
Tämän homman vaikutusmekanismejä en todellakaan osannut ymmärtää, ennen kuin tälle polulle sattumien kautta suunnittelemattomasti eksyin. Eli ei bloggaaminen ja somevaikuttaminen tarkoita (läheskään) aina pelkkää hömpöttelyä. Toki on mullakin kevyttä hömppää tuotoksien seassa, koska ei aina jaksa mennä pelkällä asiapohjalla ja “päteä”. Pieni pilke silmäkulmassa ei ole koskaan pahitteeksi.
Postaan kivan kuvan, ja saan rahaa.
IG-kuvasta ei yksinään tule mitään rahaa. Blogipostauksista saan jonkin verran yleisiä mainostuloja, mutta oma ansaintamallini ei tuo tällä itsessään vielä leipää pöytään. Taustalla oleva “näkymätön työ” on läsnä ihan kaikessa työssä, josta ansaitaan rahaa, vaikka A-lehtien freelancer-bloggaajana mulla on osa pohjatyöstä ulkoistettu. En meinaan jaksaisi/ehtisi taistella esimerkiksi blogialustan teknisten ongelmien parissa, heh.
Useat eri somekanavat, suunnittelu, aikataulutus, kokonaisuuden hallinta, sähköpostinvaihto, sopimukset, myynti, aikataulutus, kuvaaminen, kuvien siirtäminen, editointi, teknologian kanssa taistelu (yhhh), tekstin luominen, hyväksyttäminen, raportointi, laskutus, kirjanpito, kouluttautuminen sekä kommentteihin ja viesteihin vastaaminen eri kanavissa. Tässä muutamia mainitakseni, eikä sillä, että “huh tämä on rankkaa”, vaan sillä, että kaikki hommat vaatii työtä ja panosta, jos haluaa leivän pöytään ansaita.
Suosittelen tuotetta, koska saan siitä rahaa.
Välillä ehkä vähän tökkii, kun nykyään tuntuisi selvennyksen vuoksi olevan melkein pakko laittaa, että “ei ole kaupallinen yhteistyö”. Joskus vain tekee mieli jakaa huikeita löytöjä ihan just for fun. Joskus (itselläni todella harvoin) PR-puolelta saattaa tulla joitakin ilmaisia tuotteita, ja hyviä jaan siinä missä ostamianikin tuotteita ja huonoja en jaa. Ja vaikka rahaa tarjottaisiin, niin tuote ei päädy mihinkään julki, jos koen sen huonoksi. Eikä tämä ole mitään “hyvä Piia, kun olet niin esimerkillinen”, vaan tiedän oikeasti lukuisien vaikuttajien ja bloggaajien samoin toimivan. Aika moni meinaan haluaa lähtökohtaisesti tehdä työtään vastuullisesti ja ammattiylpeydellä toimialasta riippumatta.
On kivaa, kun voi tehdä noin helposti ja huolettomalla tavalla rahaa
Kun harrastus muuttuu työksi, niin siitä tulee aina työtä. Toki tykkään työstäni, mutta kun asioissa haluaa kehittyä ja saada siitä leipää pöytään, niin se alkaa vaatia yhä enemmän panostusta, perehtymistä, suunnittelua ja aikaa. Blogipostaukseen mulla ei ikinä riittäisi tunti. Monesti työstän yhtä tekstiä usean päivän ajan ja montaakin rinnakkain. Toisinaan syvälle aiheeseen sukeltaessani työstän yhtä tekstiä sisältöineen, tarvittavine faktantarkistuksineen, kuvamaailmoineen ja asetteluineen aamusta pitkälle loppuiltapäivään.
Omaa huolettomuutta tuo kuitenkin se, että olen todella harvoin sidottuna aikaan tai paikkaan. Oman elämäni pomona voin tehdä asiat pääsääntöisesti miten, missä ja milloin haluan. Tätä vähän tasaa se, että olen päivittäin naulittuna tietokoneeseen tai puhelimeen, mutta tähän vaikuttaa osittain myös se, että teen sosiaalisen median sekä blogin lisäksi valmennustyötä eri muodoissaan.
Tämän vuoksi perustin viime vuonna osakeyhtiön, ja toimimmekin nyt molemmat mieheni kanssa päätoimisina yrittäjinä Oy:n alla. Somen parissa työskentely onkin ollut minulle oppimatka yrittäjyyteen ja samalla myös minulle (ja puolisolleni) tie laajempaan yrittämiseen. En olisi luultavasti muuten koskaan päätynyt yrittäjäksi.
Toppi: TÄÄLTÄ*
Housut: TÄÄLTÄ*
Työnkuvien tai yrittäjyyden vertaaaminen ei ole toki sellaisenaan mielekästä, mutta oli kyse sitten mistä tahansa työnkuvasta, niin kokonaisuuteen, kuormittavuuteen, merkityksellisyyteen, palkitsevuuteen (henkiseen sekä taloudelliseen) ja motivaatioon vaikuttavat monet eri tekijät. Tässä näin neutraalisti avattuna omia kokemuksiani, jotka taas toisilla samaa hommaa tekevillä saattavat olla erilaisia.
Millaisia ennakkoluuloja tai harhaluuloja sinä usein kohtaat omassa työssäsi? Heitäpä kommenttiboksin puolelle näitä, koska mua ihan oikeasti kiinnostaisi saada syvempää ymmärrystä eri ammatteista ja työnkuvista!
Letkeää sunnuntaita!
TSEKKAA MYÖS:
Kun sun työ ei ole millään tavalla arvokasta
EDELLINEN JUTTUNI:
Kun aina voisi olla vähän kireämpi ja kiinteämpi
♥ MUUALLA: ♥
PROVE-valmennukset // YouTube // Bloglovin // Instagram
Olen varhaiskasvatuksen opettaja. Valitettavan usein kuulen ammattini olevan ”lasten kanssa leikkimistä ja pyllyjen pyyhintää” tms. Todellisuudessa työ vaatii laadukasta pedagogista asiantuntijuutta, ainakin jos haluaa oikeasti luoda lapsille kehittävän ja turvallisen oppimisympäristön. Opettajana olen myös vastuussa ryhmän lasten varhaiskasvatussuunnitelmista, oman tiimin pedagogisena johtajana toimimisesta, moniammatillisesta yhteistyöstä liittyen lasten tarpeisiin jne. Paperityötä ja hallinnoitavaa on yllättävän paljon kaiken toiminnan suunnittelun lisäksi. Olen iloinen, että suomen varhaiskasvatuksessa on tapahtunut suuria uudistuksia viime vuosina ja julkisen keskustelun myötä varhaiskasvatuksen opettajan työnkuvan kokonaisvaltaisuutta aletaan ehkä pikkuhiljaa ymmärtää paremmin 😀 rakastan tätä työtä ja osaan kyllä vastata vähätteleviin kommentteihin takaisin, oma ammatillinen identiteetti on onneksi melko vahva 🙂
Varhaiskasvatuksen moninaiset vaatimukset ja ammattitaidon laajuus on itsellekin auennut entistä syvemmin, sillä hyvä ystäväni on opiskellut ja toimii nykyään varhaiskasvatuksen parissa työelämässä. Sairaan mielenkiintoinen työnkuva, ja on ollut oikeasti kiinnostavaa ja valaisevaa kuulla, mitä kaikkea siihen oikeasti kuuluukaan. Iso hatunnosto sinne, sillä teet äärimmäisen tärkeää työtä!
Varhaiskasvatuksen opettajana sitä törmää aika usein kahteen kastiin: joko että työ on poskettoman rankkaa ja kaaoksen hallintaa (sis. loputtomat vaipanvaihdot, liukuhihnaräkäpyyhkimiset, kurahousushowt jne.) TAI että siellä me lauleskellaan, leikitään ja rakennellaan legoilla ja vingutaan että pitää saada lisää palkkaa. 😀
Useinkaan ihmiset eivät käsitä että “suunnitteluaika” ei tarkoita sitä, että päätämme että maanantaina askarrellaan lumiukot ja sitten ihmettelevät miten kummassa siihen saa kulumaan niin paljon aikaa. Tosiasiassahan vaikkapa se lumiukon askartelun suunnitteleminen tarkoittaa oman ryhmän taitotason kartoittamista ja sen mukaisten työskentelytapojen valitsemista, työvälineiden kartoittamista ja valmistelua, mahdollisen mallin tekemistä, tekniikoiden kokeilua jne. (niin siis ei, nykyään varhaiskasvatuksessa ei todellakaan leikata valkoista kartonkia ja liimata sitä siniselle 😀 vaan käytetään monipuolisia kuvataiteen menetelmiä), koko systeemin koordinointia (montako lasta kerrallaan työskentelee ja mitä muut sillä välin tekevät, kauanko varataan aikaa, kuka valmistelee työtilan, mitä ylipäätään valmistellaan, miten homma pohjustetaan lapsille, kuka siivoaa, mihin aikaan päivästä homma tehdään, ulkoillaanko porrastettuna esimerkiksi jnejnejne) ja sitä rataa. JA ennenkuin edes mitään lumiukon tekemistä on päätetty, ollaan jo mietitty toimintaa koko ryhmän vasun ja lasten omien vasujen tavoitteiden pohjalta, ja vasta sitten todettu että tässä meidän talviteemassa lumiukko kulkee mukana mm. satuhetkissä, lauluissa, peleissä, jumppahetkessä ja ulkoleikeissä, ja otetaan mukaan myös kuvataide.
Useat myös ihmettelevät sitä, että itse esim. korostan olevani OPETTAJA, en hoitaja, mutta kyllä esimerkiksi edellämainittu minusta viittaa ennemmin opettajuuteen ja pedagogiseen osaamiseen aika paljon enemmän kuin vaipanvaihtoon. Vaikka vaipanvaihtokin on pedagoginen hetki ja muuten äärimmäisen tärkeä sellainen, siitä on liukuhihna kaukana kun lorutellaan ja lauletaan yhdessä. 🙂
Niin mielenkiintoinen kuvaus työstäsi! Kuten juuri ylläolevalle saman työnkuvan edustajalle totesinkin, niin olen itsekin “valaistunut” tässä asiassa varhaiskasvatuksen pariin kouluttautuneen ystäväni kautta. Tuo pedagoginen osaaminen ja aspekti mikä kaikessa siinä tekemisessä on, on mielestäni äärimmäisen mielenkiintoista. Suuri arvostus sinne kaiken tuon ammattitaidon sekä inhimmillisen kohtaamisen yhdistämiseen tärkeässä työssä!