MOI PIIA. MITÄ SULLE KUULUU?

Arkipyhät best, kun on jo “toinen perjantai” tällä viikolla kehissä! Viikkohan on mennyt kaavalla:

maanantai – tiistai – perjantai – sunnuntai – perjantai – lauantai – sunnuntai

Tästä oikeasta perjantaista olen ihan superfiilareissa, sillä saadaan tänne meidän äiskä kylään. En ole nähnyt äiskää ihan laittoman pitkään aikaan, ja kuulemma tuoreiden kotikutoisten korvapuustien kanssa sieltä hurruutellaan iltapäivästä kohti Mansea.

Onpa jotenkin ihanaa, että elämä ihan aikuisten oikeasti alkaa normalisoitumaan. Tai no toki tietyin erityisjärjestelyin ja maalaisjärjellä, mutta jo se, että kalenteriin alkaa pamahtamaan IHAN TAVALLISIA JUTTUJA sinne tänne, tuntuu ihan tajuttoman huojentavalta ja valaisee mieltä ihan järjettömällä voimakkuudella. Ja se, että voi päräyttää frendille kylään puoli-extempore. Tai että voi nähdä perhettään. Tai että huulipunaa voi iskeä huulille muuallekin kuin kotiofficeen.

Noh, ennen äiskä-Pajusen saapumista mulle on tälle päivälle taputeltavana äityisliikunnan peruskoulutuksen “etä-zoom-koulutuspäivä”. Tämä kyllä sytyttää tällaista ikuista opinjanoista valmentajasielua ja lujaa. Alkuun olin harmitellut sitä, että lähikoulutus siirrettiin verkkoon sattuneista syistä, mutta eilen tuossa tukka sekaisin sohvalla luentotallenteita tsekkaillen totesin, että aika jees se on näinkin. Viime viikolla plakkariin pamahti erkaumapuolen koulutus, ja nyt tuntuu, että tämä mutsitreenipaletti alkaa selkiytymään aika passelisti, ja yhdistyy mielenkiintoisesti muun valmennusosaamisen joukkoon. Jatkuva oppiminen ja kehittyminen on parasta!

Vauhtia kuopan kautta!

Viime viikko oli itselläni ihan pohjanoteeraus. Viikolle oli jostain syystä päässyt kertymään ihan hirvittävästi dediksiä ja kasautuvan työn lisäksi vielä opiskelulle oli varattava rutkasti aikaa, ja sellaisia kivoja ylläreitä “hei muistathan vielä tämän”, “siirretään tämä tähän” ja “tähän sitten kuuluu vielä tämäkin juttu”. Vaikkei valtavia nakkeja ollutkaan, mutta sopassa oli jo järjettömäksi kertynyt hormonaalinen univaje, monialainen psyykkinen kuormitus keväältä (ja oikeastaan kuluneelta vuodelta) ja pari muutakin triggeriä, niin väsynsekainen atomipommi oli valmis. Tufff.

Tässä juuri kävin mielenkiintoisen keskustelun siitä, kuinka salakavalasti tämän kevään erikoisolosuhteet ovat hiipien kuormittaneet hyvin monia psyykkisesti. Samanaikaiset muutokset monella eri elämän osa-alueella ovat saattaneet kasata pikkuhiljaa isoakin lastia, ja tietynlainen epävarmuus kaupan päälle, niin avot. Nostan käden pystyyn! Ja oikein korkealle. Viime viikonloppuna päätinkin, että nyt on alettava purkamaan tätä kevään tälliä. Tai oikeastaan tässä kohtaa keventtämisen mahdollisti ihan sekin, että työkuviot antavat vihdoin liekaa tähän. Ai että, mikä huojennus. Ah!

Koronakevät tosiaan yllätti yrittäjän (piti luoda täysin uusi toimintamalli), ja aina ei oikein yrittäjälle se “lepää nyt vähän”-toimi. Kun eihän palkkatöissäkään voi päättää, että lähdenpä tänään neljä tuntia aiemmin töistä ja ylihuomenna ehkä jätän työpäivän väliin. Ainakin omissa hommissa olen huomannut, että yrittäjän vapaus joskus ymmärretään vähän väärin. Vaikka saankin itse päättää pääosin työaikani ja projektini, niin ei tässä voi silti ihan huidellen elää. Velvollisuudet on velvollisuuksia, ja työtä ei jatkossa ole, ellei sitä itse pidä aktiviisesti yllä ja hoida hommiaan. Girls gotta do what girls gotta do. Mutta onneksi tällaisia erikoisjaksoja tulee eteen sen verran harvoin, että jatkan edelleen aarioita ja ylistysvirttäni yrittäjyydelle. 😉

Loppuvuoden kovin juttu: “Kiitos ei”

Nyt mulla alkoi reteät “kiitos ei”-talkoot muutenkin, sillä laskettelen tästä kohti beben saapumista ja karsin kaiken ylimääräisen suosiolla nyt veks (joka piti olla jo tämän kevään agenda, mutta tulikin pandemia ja Suomeen erikoistila). Priorisoin nyt ykkösenä omaan itseeni (ja tähän meidän iskuyksikköön aka perheeseen) ja tartun vain oikeasti olennaisiin ja kokonaisvaltaisesti kannattaviin prokkiksiin. Sillä kaavalla taitaakin mennä tämä loppuvuosi. Ja vaikka kuinka himottaisi, niin en osallistu tänä vuonna enää yhteenkään koulutukseen. 😀

Ai niin! Ja meillä aloittaa nyt ensi viikolla media-alan palkallinen harjoittelija. Kuinka siistiä! Tämäkin helpottaa palettia ihan megana, kun saadaan Emmin työnjäljen kautta valmiiksi syksylle puskuroitua asioita valmiiksi, eikä itse tarvitse tusata ja vääntää aivan kaikkea. + Onhan se nyt ihan eri, kun asiaan erikoistunut ykköstykki puskee priimaa pihalle, niin voi itse keskittyä siihen, minkä itse osaa parhaiten. Oon ihan fiilareissani tästä!

Tiivis preggo-life update

Beben laskettuun aikaan on alle kaksi kuukautta, ja rv 32 rullaa. Kumpu ottaa hyvin kokoaan, ja tällä viikolla neuvolakäynnillä pikkuleivos pötkötteli tunnustellessa edelleen komeasti poikittain, jota itsekin näppituntuman perusteella olin veikkaillut. Lieveilmiönä kärsinkin touretten syndroomasta, sillä mojova ärräpää saattaa lentää ihan puskista pikkuleivoksen iskiessä aivan täysiä läpi kyljen kautta ihosta ilman tuon taivaallista varoitusta. Säikäyttää ja sattuu meinaan, kun niin voimalla tulee, hah. Toisaalta onni, ettei ole vielä kääntynyt alassuin ja monota toistaiseksi kylkiluihin. Sitä odotellessa!

Vointi on fyysisesti oikein passeli, ja itseasiassa ehkä parhain aikoihin. Mitä nyt kömpelyyttä on arjessa alkanut enemmän tulemaan, kun tuo etureppu alkaa tulemaan tielle. Ei myöskään parane tiputella enää ruokaa tai antaa suun falskata lasin reunasta, sillä lattian sijaan kaikki rippeet koppaa maha. Ehkä lastiksi pamahtanut pyöreä kymppi alkaa jo tuntumaan painona jalkapohjien päällä, ja yritänkin välttää liiallista seisoskelua ja turhaa tepastelua, koska nyt useampana iltana on meno ollut viimeisillä tunnilla kuin hiilillä kävelyä.

Mutta muuten oikein hyvin ja liitoskipujen suhteen on ehkä iisein vaihe kymmeneen viikkoon. Ja pystyn taas nukkumaan päikkäreitä, koska vielä hetki sitten ei uni tullut millään (väsymyksestä huolimatta silloinkaan). Koputan puuta, ja samalla tuuletan ja isosti!

PS. Vinkkejä hyvistä raskausajan “biker shortseista”? Vähän otti kupolista, kun 40€ tilaamistani Boobin mama-pyöräilytrikoista näkyi aivan koko komeus läpi, ja oli ehkä surkeinta laatua ikinä. Kun en uskalla enää hintaan tai “hyvään brändiin” tässä luottaa. Oon sen verran fyysisesti kuumeneva likka, että yhdet shortsit on pakko hankkia kesälle, ja bikerit olis kovat, sillä liian monissa muissa shortseissa näytän ihan perunalta. :))) Eikä se ulkonäkö, vaan myös se tunne, oma tyyli ja käytännöllisyys.

Fila-collegepaita: *TÄÄLTÄ

Tuntuu myös ihan superkivalta, että saa kotona laitettua asiat vihdoin oikeille paikoilleen. Kun on vetänyt live-treenivalmennuksia omasta työhuoneesta käsin sen 10 viikkoa, niin tavaroita on jatkuvasti järkkäilty tieltä suuntaan jos toiseenkin. Nyt kaikki väliaikaisjärjestelyt pääsee purkamaan, niin alkaa taas tuntua astetta enemmän kodilta ja ympäristökin on rauhoittavampi. Ahh.

Sytyttää perskuleesti myös se, että koti on ottanut tässä ison ehostusharppauksen eteenpäin, ja jatkoa piisaa pienemmin ja isommin. Kesäkuulle odottellaan Inarian tuliteriä kaapistoja pukeutumishuoneeseen asentajan kera. Saa 70-luvun alkuperäiset kaapit kyytiä bränikän tieltä. Parasta bestiä, kun alkaa tapahtua!

Veikeää viikonloppua!

TSEKKAA MYÖS:
Miksi pyöritän samaa levyä treeni- ja ravintoasioissa?

EDELLINEN JUTTUNI:
14 x Random faktoja minusta

VALMENNUKSET:
Prove-valmennukset