ETEISEN MAKE OVER – Ennen & jälkeen!

*Tuote saatu PR-yhteistyönä

Eteinen on ollut meillä vähän sellainen “perusvirkaa toimittava pakollinen paha”. Eli sen ulkoasuun ei olla aiemmin erityisemmin panostettu, vaan menty sieltä mistä aita on matalin. Perustoimiva se on toki ollut, muttei säilytysratkaisuja ja tilankäyttöä ole millään tavalla mietitty. Koska “ei eteisessä oleskella tai vietetä aikaa”, eikä se ole näkynytkään juuri oleskelutiloihin.

Eteiselle päätettiin pyöräyttää nyt vihdoin ja viimein simppeli pikamuutos. Mitään pintoja ei alettu maalaamaan tai yhtäkään naulaa hakattu seinään, vaan parilla taktisella siirrolla ja kevyehköllä säilytysratkaisulla tehtiin näpäkkä make over. Yhtä radikaalia muutosta ei siis ole luvassa kuin meidän kylpyhuoneremontissa eikä Kotoisa-Seijan veroista suoritusta ole tarjolla, vaan enemmänkin pätevä kasvojenkohotus ja Botox-ruiske ahteriin. 😉

ETEINEN ENNEN

Noh, ei tuo nyt kovin paha ollut. Mutta aika mälsä. Ja näin jälkikäteen todettuna aivan jäätävän epäkäytännöllinen ja toimimaton, eli tiivistettynä: tuhnu.

ETEINEN JÄLKEEN

 yamazaki tower kenkäteline

Kenkäteline: Yamazaki Tower*
Taulut: Desenio

Koko eteisen pyöräyttäminen lähti liikkee tuon kenkätelineen bongattuani. Tähän mennessä vanha Ikean metallinen kenkäkaappi ei todellakaan ollut ajanut asiaansa. Kun kengät olivat liian piilossa, niin eipä niitä tullut sieltä käyttöön “valkkailtua”.  Lisäksi tuo metallirötiskö ei todellakaan imenyt tilatehokkaasti kenkiä sisäänsä, ja tuon tämän talouden isomman osapuolen jättikengäthän lokeroihin eivät edes mahtuneet. Oltiin vain saatu se “second handina” ensi hätään, ja tuohon se oli jäänyt (wonder why, siitä haluttiin eroon).

Fun fact: Meillä on 11 koon ero kengissä. Ja miehen ensiaskelkengät olivat samaa kokoa, millä itse astelin kouluun ekalle luokalle.

Arvioin ja mittailin etukäteen tuon uuden kenkätelineen:

a) vetävän riittävästi kenkiä sisäänsä (myös miehen pidemmät monot)
b) tarjoavan käytännöllisen laskutilan avaimille ja lompakoille
c) sivussa oleviin pikkukoukkuihin saisi kätevästi roikkumaan esim. kenkälusikkan, sateenvarjon tai esimerkiksi juuri Pöpön ulkoiluneuleen ja hihnan
d) olevan kaunis.

Siitä se ajatus sitten lähti. Ja täytyy sanoa, että tuo oli kuin olikin nappiosuma, eikä vie meidänkään pienessä eteisessä tilaa (tai oikeastaan se säästää sitä). Varrelliset talvikengät hyllyille ei toki mahdu, mutta ajattelin niiden sujahtavan talvikaudella tuohon lattian rajaan.

eteisen sisustuseteisen sisustus

Naulakko: Yamazaki Plain*
Peili: Ikea

Eteisen väliovi irrotettiin myös kokonaan akanoiltaan ja vietiin varastoon jemmaan, koska emme kertaakaan olleet edes pitänyt sitä kiinni viimeisen kolmen vuoden aikana. Sen verran hiljainen rappukäytävä sekä naapurit meiltä löytyy. Tämän poistaminen toi ihan valtavasti tilaa ja tilantuntua eteiseen, ja iskettiin tähän tilalle toisessa huoneessa aiemmin virkaansa toimittanut Ikean kokovartalopeili. Nykyään meilläkin siis pystyy tsekkailemaan minkä näköisenä sitä lähtee liikenteeseen (eikä todeta vasta hississä, että tsiisus, hah).

Kenkähyllyn kanssa samasta sarjasta bongasin myös tuon Yamazakin naulakon*, joka tuntui olevan sopivan keveä (ja pienijaluistainen) meidän tarpeisiin. Yleensä takit meillä pidetään tuon peilin takaseinän takaa löytyvästä isommasta komerosta, joten käytännössä meillä ei esillä ole maksimissaan kuin 1-2 koiranulkoilutustakkia ja naulakko on lähinnä vieraiden käyttöön. Aiemmin meillä roikkui eteisen nämä samat takit avoimen välioven yläreunaan kiinitetyssä koukkunaulakossa. Ratkaisu oli tällöin, noh, ruma.

Tauluissa tehtiin myös päikseen vaihtis toisten huoneiden kanssa, kun todettiin, että jokaiselle löytyi lopulta vielä tyyliinsä sopivampi huone ja loppusijoituskohde. Mitä opimme: Välillä huonekalujen ja sisustuselementtien vaihdolla huoneesta toiseen voi saada kivasti uutta ilmettä eri huoneisiin. Jeij!

Ehkä tuohon kenkähyllyn päälle olevalle seinälle voisi kiinnittää jossain vaiheessa pientä hyllyä tai taulurykelmää, mutta sattuu aina aivan saakelisti sieluun puhkoa hyväkuntoista seinää. Varsinkaan, jos ratkaisu ei ole kovinkaan pakollinen saati käytännöllinen vaan tehty lähinnä esteettisistä syistä.

Meinasin heittää loppuun kliseisen bloggaajalopetuksen, että “Mitäs tykkäätte?”. Sitten tajusin omalla tavallaan tuon nurinkurisuuden, koska eihän sillä ole väliä, tykkääkö joku toinen vai ei. Mehän täällä asutaan, ja meidän makuummehan tuo on toteutettu, heh! 😀

Siinä se nyt kuitenkin on. Sopivan pelkisetty, koska elämä kuitenkin on osoittanut sen, että treenikassia, roskapussia ja muita elämänmerkkejä tuohon on kuitenkin tuo lisää eloa arjen maustamana. Elämä on. <3

Kotoisaa sunnuntai-iltaa!

TSEKKAA MYÖS:
Miehen ja naisen erot meillä kotona

EDELLINEN JUTTUNI:
13 x Random ajatuksia kaikesta

VALMENNUKSET:
Prove by Piia-valmennukset myynnissä nyt!

kauneus perhe
Kommentit (9)
  1. emma - http://emmaforss.com
    15.3.2020, 18:16

    On kyllä kivan näköinen ja varmasti toimii paremmin se että näkee kaikki kengät 🙂

    1. piiapajunen
      15.3.2020, 18:41

      Kiitos! Itse kyllä huomasin, että jäi monet tennarit “unohduksiin”, kun ne oli koko ajan piilossa. Ja aina sai availla kaikki neljä luukkua läpi, että missä etsimänsä kengät on. 😀

  2. Ainakin Clasulta ja Motonetistä saa sellasia taulutarroja, joilla pysyy isommatkin taulut seinällä eikä jää jälkiä kun ottaa pois! Ne on ollu meidän pelastus, kun vuosi sitten valmistuneen asunnon seiniin ei oo raaskinut reikiä tehdä🙈

    1. Olin myös tulossa ehdottamaan taulutarroja! En jaksa itse niin tarkkaan miettiä ja haluan pystyä tekemään muutoksia kun siltä tuntuu, joten reikien tekeminen seiniin ei ollut vaihtoehto. Käytin edellisten vuokralaisten tekemät reiät isommille tauluille ja muuten lisäsin tarroilla pienempiä minne halusin. Todella näppärää! 🙂

    2. piiapajunen
      15.3.2020, 20:35

      Siis onks nää oikeesti niin hyviä? 😀 Ettei lähde maalit irti seinästä tai jätä mitään tarramähmiä seinään?! SHUT UP & TAKE MY MONEY, jos on!!!! 😀

Kommentointi suljettu.