Arnold International – part 1

Kilpailin viime viikolla Arnold Sports Festivaleilla Fitness International – kutsukilpailuissa, jonne oli kutsuttu yhteensä 11 kovinta IFBB ammattilaiskilpailijaa ympäri maailman. Tässä ensimmäinen osa kilpailuraportista, olkaapa hyvät!
Lähdettiin Jumpan kanssa kaksin reissun päälle hyvissä ajoin sunnuntaina, jotta ehtisin perjantain kilpailupäivään mennessä tottua aikaeroon ja pääsisin rauhoittumaan paikan päällä kilpailua varten. Matka Jenkkilään sujui oikein rattoisasti ja ilman oikeastaan minkäänlaisia kommervenkkejä. Määränpäähän päästiin suitsaitsukkelaan noin 24 tunnissa parin automatkan lisäksi kolmella eri lennolla, ja ehdinkin jo huikkasta Jumpalle, että nyt kun matkatavarat tulisivat vielä perille, niin olisi kova juttu.
Laukkuhihna oli kuitenkin nopeasti pyörähtänyt ympäri ja pysähtynyt ilman meidän kamineita, ja reaktio tähän oli meiltä lähinnä naurut. Pakolliset kisakamat olivat turvallisesti käsimatkatavaroissa ja kisoihin oli vielä viisi päivää, joten mitään syytä ylenpalttiseen paniikkiin ja itkupotkuraivareihin ei siis ollut. Vaparikin olisi sujunut hätätilanteessa ilman erikoismatkatavarana kulkenutta käsilläseisontatelinettäni, ja olinhan varmuuden vuoksi jo henkisesti valmistautunut, että Pariisissa henkilökunta ryssii ja riipaisisin shown tarvittaessa vaikka ilman telinettä.

Pian jenkkiläisellä palvelualttiudella varustellun lentokenttätädin kanssa asiaa selviteltyä kävi ilmi, että kamathan olisi pitänyt tullata saavuttuamme ensimmäisen kerran maahan Philadelphian lentokentällä. Eipä tämä käynyt pienessä mielessäkään kyseisellä vaihdolla, mutta saatiin onneksi kaikki kamat perille ehjänä jo samana iltana meidän kämpille. Eipähän tarvinnut kantaa painavia laukkuja ja rekvisiittana toimivia kässäripuita, vaan saatiin ne näppärästi ovelle asti. Bingo! Lisäksi saimme ensimmäiselle illalle hyvän tekosyyn käydä shoppaamassa mm. uudet yökuteet ja parit muut puhtaat vaatekappaleet. Tykästyin meinaan kovasti uuteen hampurilaisyöpaitaani, joka olisi muuten jäänyt reissulta bongaamatta. Pienet on tämän tytön ilot!
Lentokentältä vuokrattiin lähtiessämme suoraan alkuviikoksi auto, ja huipennuksena vuokraamon pojat onnistuivat hankkimaan meille lisäviihdettä. Marssittiin meille osoitetulle autolle ja heitettiin käsimatkatavarat peräkonttiin. Äimäiltiin siinä hetki, että mikä mättää, kun auton ovet eivät kuitenkaan avaimella aukea. Todettiin siinä, että avaimet oli osoitettu viereisen parkkiruudun menopeliin, vaikka olimme heittäneet kamppeet meille paperille kirjatun auton peräkonttiin, joka jollain sattuman kaupalla oli jäänyt valmiiksi auki. Takaisin tiskillä jantterit ilmoittivat pitkän käsien heiluttelun ja sähellyksen jälkeen, etteipä noita avaimia tahdo heiltä löytyä tuohon autoon, jossa nämä ainoat mukana olevat kapsäkkimme nyt lojuvat. Noh, siinä aikansa puhelimen päässä notkuttuaan meille kerrottiin, että avaimia lähdetään tuomaan kentälle toiselta puolelta kaupunkia. Kevyt säätö vuorokauden matkustuksen ja kadonneiden matkatavaroiden huipennukseksi, mutta hermot pysyivät juuri ja juuri vielä kurissa.
Majoituttiin Jumpan kanssa Minnan ja Suvin suosittelemaan huoneistohotelliin, joka osoittautui erittäin passeliksi residenssiksi näin kisaprepin viimeisille päiville. 30 tunnin hereillä pyörimisen jälkeen unet jäivät jetlagin vuoksi ensimmäisenä yönä heikoille, mutta mikäs siellä Jenkkilässä ollessa ja shoppailemaan päästessä. Käytiin tsekkaamassa ensimmäisenä iltana myös virallisena kisasalina toimiva Powerhouse Gym, joka ilmapiiriltään oli oikein passeli “old school”-sali Columbuksen keskustassa



Arnold Sports Festival oli ilmeisen suuri juttu tuonkin kokoisessa kaupungissa kuin Columbus, ja joka paikassa paikalliset kyselivät ilmeisestä roolistamme näissä karkeloissa. Sunnuntaina Columbukseen saavuttuamme olimme kuulemma monille paikallisille ensimmäiset kisaturistit, joita jo kuulemma valmiiksi odotettiin innolla. Ilmasto paikan päällä oli vastasi aikalailla Suomen ilmastoa, mitä nyt lunta ei maassa näkynyt. Koleaa oli ja sisätiloissakin oli melkoisen viileää, joten lämmin kahvikupponen oli vakiovaruste omissa kätösissäni. Vastaavasti Jumppa pääsi nauttimaan oikein olan takaa paikallisesta ruokakulttuurista, ja aika meheviä mättöjä upposi matkaseuralaiseni napaan.
Alkuviikko menikin sitten lähinnä Electronia vinguttaessa, ja kurvaillessa vuokra-autolla pitkin maita ja mantuja erilaisilla ostoskeskuksilla. Niken tehtaanmyymälä oli osaltani suoranainen menestys, ja Aeropostalen outlet-myymälä oli erittäin positiivinen yllätys. Jumpan kanssa harrasteltiin ahkerasti myös ruokakauppaturismia, sillä molemmat rakastetaan pyöriä aina ulkomailla marketeissa tutkaillen paikallisia tuotteita ja valikoimia. Harrastuksensa kullakin, heh! Iltaisin käytiin aina Powerhousella pumppaamassa viimeisiä treenejä kasaan, ja oli hauska bongailla päivä päivältä yhä useampia paikan päälle selvinneitä ammattilaiskilpailijoita eri sarjoista. Puolessa välissä viikkoa sali alkoi olla jo aika täyteen ammuttu veistosmaisia vartaloita sekä kuvaajia, ja siellä hädin tuskin mahtui enää seassa treenailemaan.

Keskiviikkona saimme huudeille kilpailijan virkaa viikonlopun karkeloissa toimittaneen valmentajani Minnan sekä apukäden virkaa toimittaneen Suvin. Aikataulut meillä menivät melkolailla ristiin, joten yhteinen aika oli aikalailla katkonaista, mutta sitäkin hauskempaa. Yksi yö ehdittiin majoittua samassa kohteessa, ja Suvi huikkasikin, että meillä on varmasti todella paskaa loppureissun ajan virallisessa kisahotellissa Hiltonissa. Haha!
Torstaina alkoi todellinen kisasäpinä, kun siirryimme Jumpan kanssa meille varattuun huoneistoon Hiltonissa. Ilmassa oli selkeästi suuren maailman meininkiä, ja Hiltoniin saavuttuamme oli ovella vastassa kunnon vastaanottokomitea. Heti sisään tultuamme kunnon vanhanliiton laukkupoika oli kärryjen kanssa ottamassa matkatavaramme suoraan vastaan. Aulassa jokaisella henkilökunnan jäsenellä oli suuret Arnold-pinssit rinnassa, ja meitä kilpailijoita varten oli pystytetty erillinen palvelutiski. Tiskiltä sai pyytää kyytiä mihin tahansa sekä apua tai palveluksia aina tarvittaessa.
Kaikki hoitui kuin rasvattu, ja lentokentälle vuokra-autoa palautettaessamme meitä oli kentällä vastassa yksi kilpailuhenkilökunnan jäsenistä, joka oli varta vasten nimetty huolehtimaan, että pääsemme kyydillä takaisin hotellille. Jumpastakin huolehdittiin vähintään yhtä hyvin kuin minusta, ja siippallenikin iskettiin käteen oma VIP-paketti koko viikonlopun kisa- ja messuhulinoihin.

Checkattuamme itsemme sisään laukkupoika saattoi meidät ylimmän kerroksen viimeisen päälle kilpailijoille viimeisteltyyn huoneeseen, jossa minua ja Jumppaa molempia odottivat suuret lahjakorit, jotka sisälsivät kaiken kattavasti erilaisia lisäravinteita, hedelmiä, välipaloja ja muita lahjoja. Huoneisiin oli roudattu myös kilpailijoita ajatellen vesipulloja sekä mirkoaaltouunit, sekä minibaarit olivat tyhjennetty valmiiksi kilpailijoiden ruokia varten. Ei siis lainkaan hassummat puitteet majoittua.
Illalla oli luvassa kilpailijakokous, jossa pääsinkin tapaamaan loput kilpakumppanini kasvotusten. Osa heistä olikin jo tuttuja naamoja syksyn Nordic Prosta, mutta paljon myös uusia naamoja, joista jokaista on toki tullut seurattua jo useiden vuosien ajan somen puolella. Lisäksi oli hauska nähdä samassa tilaisuudessa myös Figure Pro-kisaajia suoraan kovimmasta maailman kärjestä, ja oli aika hassua istua kilpailijakokouksessa Candice Lewisin ja Oksana Grishinan vieressä höpötellen niitä näitä.

Heti kilpailijakokouksen jälkeen meidät ohjattiin suureen kokoontumistilaan “Meet and Greet the Pros”-tapahtumaa varten, jossa VIP-paketin ostaneet fanit saivat tulla tapaamaan urheilijoitaan. Meidän oli isketty Suomen bikinitykin Sara Backin kanssa vierekkäin, ja kolme tuntinen pyörähtikin oikein rattoisasti. Omaksi yllätyksekseni sainkin jakaa nimmareita ja poseerata kuvissa melko mukavaan tahtiin, joten ilta oli vauhdilla ohi. Tämän jälkeen tuli vetäistyä viimeiset värikerrokset hipiälle, ja uni maistuikin erittäin makoisasti kisaa edeltävänä yönä.

Huomenissa tulossa seuraavaa osaa raportista, jossa päästäänkin itse asiaan eli kisapäivään. Luvassa kunnon kasa kuvia ja videomateriaaliakin kulissien takaa sekä lavalta käsin. Pistetään sitä matskua jakoon kerran reissusta sitä löytyy! Kisapaikalla kuhisi sen verran kuvaajia, että oli mahtava saada hurja määrä muistoja taltioituna pikseleinä, joita voi sitten vaikka kiikkustuolissa katsella ja muistella kaiholla.
Rentouttavaa sunnuntai-iltaa sinne ruudun toiselle puolelle!
xoxo,
Piia