ASIAT, JOTKA ÄRSYTTÄVÄT LIIANKIN LUJAA

ärsyttävät liiankin lujaa

Fffuuuu! Välillä ne pienet asiat tuppaavat nousemaan henkisesti ylitsepääsemättömiksi tilanteiksi, ja joutuu hetken hengittelemään syvään, ettei kuppi mene ihan kokonaan kumoon. Ja hetki eteenpäin, niin itsekin repeilet tilanteelle, että kuinka pystyi ottamaan niinkin paljon pattiin, hah! Tässä taas hyvä lista keissejä, jotka täyttävät edellä mainitut kriteerit.

ASIAT, JOTKA ÄRSYTTÄVÄT LIIANKIN LUJAA

Kun nykäiset “lihatikun” tai retkottavan nahan palan sormesta, ja koko käsi repeää. Why?!?!

Kun suodatin pussi repeää ja levähtää juuri ennen roskikseen dumppaamista.

Kun unohdat pitsan uuniin vähän liian pitkäksi aikaa. Juu ei ole vielä kypsä, mutta pidänpä vielä pari minuuttia. Vartti myöhemmin mietit mustuneen pitsan kanssa, että miksi et ikinä opi.

Kun nostat marjapussin pakastimesta väärästä reunasta, ja koko komeus levähtää pakastimeen. KIVA.

Kun jengi tööttäilee sulle vihaisesti, vaikka itse juuri rikkoivat liikennesääntöjä olettaen heillä olleen etuajo-oikeuden. Not.

Kun hikinen urkkatoppi jää kainaloiden kohdalle riisuessa jumiin. Siinä sitten sätkit puolialasti ja totaalisen solmussa toivoen, että joku tulisi pelastamaan sinut.

Kun jauhelihapakettia avatessa joka kerta käteen jää se pieni läpräke, josta vetämällä koko paketin piti aueta. Mistäs sitten revitään vai turvaudutaanko teräaseisiin?

Kun autocorrect muuttaa sanan noin miljoona kertaa muotoon, johon et halua sen muuttuvan.

Kun laitat takin henkariin, ja se tippuu heti alas. Ja naamalla tonnin seteli.

Kun pyykkiä koneesta nostaessasi likomärät mutta peseytymättömät alkkarit ovat TAAS jääneet jumiin tiivisteiden väliin.

Kun kaikenmaailman spämmimailit täyttää koko sähköpostin ja kaikki olennaiset mailit hukkuvat näiden sekaan. 15 uutta sähköpostia, jossa yhdessä ehkä on jotain olennaista. Arrgghh.

Kun kaadat maustetta pannuun, ja koko sirotin osa irtoaa. Nyt on sitten herkullista ruokaa kasalla grillimaustetta ja muovikannella.

Kun Mufasa kuolee joka ikinen kerta. Vaikka tiedät tämän jo etukäteen.

Musta toppi: TÄÄLTÄ*
Punaiset housut: TÄÄLTÄ*

Miten on? Oliko tuttuja ketutuksen kohteita? Vai heräsikö sattumalta mieleen muita vastaavia asioita, jotka nyppivät aivoissa vähän kohtuuttoman lujaa?

Itseironista viikonloppua!

TSEKKAA MYÖS:
Hyviä äänikirjoja? Tässä parhaat tärpit!

EDELLINEN JUTTUNI:
5 x Toimivat ja tyylikkäät treenivaatteet

♥  MUUALLA:  ♥
PROVE-valmennukset // YouTube // Bloglovin // Instagram

hyvinvointi onnellisuus
Kommentit (24)
  1. “Kun Mufasa kuolee joka ikinen kerta. Vaikka tiedät tämän jo etukäteen.”

    ^ siis tämä!!! Minkä ihmeen takia sitä luulee, että seuraavalla katselukerralla homma menis toisin??

    1. piiapajunen
      27.6.2019, 10:24

      Kyllä! Joka kertaa tuntuu yhtä karmealta!

  2. Mä en voi olla tuskastumatta silloin, kun lentokone laskeutuu ja KOKO KONE repii turvavyönsä irti paria sekuntia ennen turvavyövalon sammumista ja ponnahtaa ylös penkeiltään ikään kuin ne olisivat yhtäkkiä muuttuneet muurahaispesiksi! En käsitä! Kun sitten jengi seisoskelee siellä käytävillä ja penkkien väleissä tikkana eikä koskaan opi, että sieltä koneesta ei siltikään pääse ulos ennen kuin ovet avataan. Mihin ihmeeseen on kiire…?

    1. piiapajunen
      27.6.2019, 10:23

      Mun tuska iskee tossa samassa yhteydessä tappiinsa vasta sillon, kun päästään laukkuhihnalle 😀 Pakko mennä seisomaan sääret kiinni siihen hihnaan, ettei kukaan takana oleva näe saati saa laukkuaan hihnalta aiheuttamatta ihmisvahinkoa. Parasta on kun koko perhe ja laukkukärryt on pakattu siihen kiinni vallaten noin 4 metriä alaa, eikä omaa laukkua saa millään sieltä takaa (siinä ahtaudessa kun vahingossa huitaiset 20kg laukulla saman kokoista lasta?!?), kun tätä jatkuu koko linjasto läpi. Fffuuuuuu! Ei ole niin hätä saada sitä laukkua, kun se hidastaa ja hankaloittaa vaan kaikkien toimintaa.

    2. Siis tämä!! Mikä hiton kiire kaikilla on? Eikö sitä voi odottaa hetken sen sijaan että paniikissa revitään niitä vöitä auki. Kauhea meteli joka kerta. Onko ihmisillä joku ahdistus ja sen takia täytyy saada se vyö päältä pois koneen laskeuduttua.

Kommentointi suljettu.