HUVITTAVIA KOULUMUISTOJA ALA-ASTEELTA LUKIOON
Koska koulujen alku alkaa hiljalleen olemaan erittäin ajankohtainen juttu, ja isolla osalla koulutie tämän lukuvuoden osalta starttaa jo tällä viikolla, niin päätinpä kaivella omia huvittavia koulumuistoja koko arkun syvyydeltä ala-asteelta lukioon!
HUVITTAVIA KOULUMUISTOJA
Ala-asteella meidän luokka oli toisinaan aika riehakas, ja monesti opettajan poistuttua luokasta alkoi välitön kumisota poikien kesken. Vaikka me tytöt suojauduttiin hihitellen aina nurkkiin, niin kerran onnistuin saamaan silmääni kunnon osuman. Luokkakaverini “sukkulaksi” nimeämä kuminen krokotiiliavaimenperä, jolta oli leikattu jalat pois, jysähti täysiä silmääni. Terveydenhoitajalla sain komean merimieslapun silmään, ja tämä poika oli kyllä niin nolona ja huolissaan, sillä ensireaktiona tämä pelkäsi, että sokeuduin tai vammauduin pysyvästi, hah! 😀 No hard feelings!
Koulussa sodittiin myös omenilla aina kesän lopussa koulujen alettua. Itsehän en sotimaan lähtenyt, mutta toimin toisinaan varustajana keräten omenia ammuksiksi. Tästähän toki jäätiin kiinni, ihan kuten koulun naapurin tontilla käydystä omenavarkaudesta, ja kiipeliinhän siitä(kin) jouduttiin. Olin muutoin aika tunnollinen ja kiltti oppilas, mutta välillä vähän innokas pieniin pikku kepposiin. 😉
Ala-asteella jokainen vuorollaan kehitteli aina omia hahmojaan, joka taisi alkaa kuviksen tunneilla tehdyistä sarjakuvista. Kirkkaimmin on jäänyt mieleeni luokkakaverini keksimät Murva-Kana (vink vink: sananmuunnos) sekä Raimo Röökimies. Röökimies sai kyllä opettajalta bannia aika nopeaan, kun se alkoi esiintyä liian monessa kuviksen työssä sekä kouluvihkojen kansissa. Murva-Kana oli nimestään huolimatta ulkomuodoltaan sen verran säädyllinen, että sen tarina kesti huomattavasti pidempään.
Lukiossa lämpimiä muistoja herätti Mannin matikkapaja. Siellä tuli aina istuttua maanantaisin frendien kanssa jopa iltakuuteen eväänä Fazerin Lontoon Rae -suklaalevy, ja ratkottiin niin antaumuksella MAOLin sivut viuhuen ja laskin sauhuten pitkän matikan tehtäviä. Parasta IKINÄ! 😀 Erityiset propsit yleisesti Jyväskylän Norssin aivan huikealle matematiikan opetukselle, joka sai mut rakastumaan matikkaan ihan korviani myöten. <3
RUOKAMUISTOJA KOULUSTA
Ala-asteemme keittäjätäti muisteli vielä vuosien jälkeen kyseisestä opinahjosta poistuttuani, miten pieneen ihmiseen voi mahtua niin paljon ruokaa. Olin erään hammaslääkärireissun vuoksi myöhästynyt ruokailusta, ja pääsin keittiön puolelle (normaalisti meillä syötiin ala-asteella luokissa, kun ruokalaa ei ollut) popsimaan tarjolla ollutta lohilaatikkoa. Santsasin vaikka kuinka monta kukkurallista lautasellista, koska oli kuulemma niin hyvää, ja siinä tädit rivissä silmät auki ihmettelivät, että mihin se ruoka oikein minussa mahtuu.
Ala-asteen ruokamuistoista puheenollen muistan aina ihmetelleeni, miksei muille maistunut jälkkärinä ollut vesimeloni koskaan niin lujaa kuin itselle. Vedin vesimelonisantsit muidenkin puolesta, kerran jäljellä oli, ja ruokavälkällä muistan kärsineeni kunnon ruokaähkystä ja pahasta olosta. Ja seuraavalla kerralla uusiksi. Hah!
Yläasteella ja lukiossa ruokalassa oli sanaton sääntö, että jos joku vahingossa tiputti ja rikkoi lasin tai lautasen, niin koko ruokala yltyi hillittömiin aplodeihin ja suosionosoituksiin. Samperin noloa, jos osui omalle kohdalle, mutta silti niin huvittavaa. 😀
Yläasteella ja lukiossa oli myös aina pakko uhmata niitä ruokalan rajoituksia, ja piilottaa ylimääräisiä kalapuikkoja, lihapullia ja nugetteja perunamuussikasan alle. Osa varmaan muistaa mediassakin velloneen kalapuikkotapauksen keittäjän ja oppilaan välillä (en ollut minä), joten pikkasen aina jännärillä mentiin, hah!
Lisäksi yläasteella kasvisruokana oli välillä hävyttömän hyvää fetapapupataa, jota nappasin äkkiä lautasen kulmaan, jos keittiöhenkilökunnan silmä vain vältti. Se vasta kuumottelikin, kun piti olla sairaan nopea ja karata äkkiä paikalta! 😀
Kouluajoista on kyllä paljon hauskoja muistoja ja aikaakin hieman vierähtänyt. Sitä suuremmalla syyllä onkin hauska kaivella näitä koulumuistoja näin vanhemmallakin iällä. Vaikka itse tuossa viime syksynä TTY:ltä paperit pihalle saaneena vannoin, etten nyt ihan heti lähde koulunpenkille, niin pieni kehittymisen polte ja tiedonjano lähti silti aika pian yltymään.
Tuleva viikonloppu meneekin itselläni Trainer4You:n Psyykkisen valmentajan koulutuksen ensimmäisellä lähijaksolla, jonka lisäksi sain juuri tunnukseni Itä-Suomen yliopiston intraan, jossa tarkoituksena imaista opin muodossa kiduksiin myös urheilijan ravitsemuksen perusopinnot. Ai että! En malta odottaa!
Tiedonjanoista loppuviikkoa joka pataan!
KURKKAA MYÖS AIHEESEEN LIITTYEN:
Opiskelu Q&A – Mistä rahaa? Miten pänttäsin? TTY?
& Opiskelu, opiskelijaelämä ja tavoitteellinen treeni?
EDELLINEN JUTTUNI:
10 x Mitä teen, kun kukaan ei näe?
♥ SEURAA MINUA ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Moikka Piia! Ja siis aivan ihania koulumuistoja sulla! Mulla lukion vika vuosi edessä, joten vielä on hetki aikaa tehdä lisää muistoja, joita voi vanhempana huvittuneena muistella 😀
Yksi ehkä hauskimmista koulumuistoista on ala-asteelta, kun ruokalassa uunimakkaraa pihdeillä halkaistessani onnistuin jotenkin lennättämään toisen puolen makkarasta takana istuvan opettajan selkään 😀 Koko luokka nauroi tuolle tapahtuneelle vielä monen vuoden päästäkin sekä aina, kun oli makkaraa ruokana 😀
Siis musta tuntuu, että oon tässä parin vuoden sisällä laittanut sulle ihan hirveesti kommentteja, joissa kysyn sulta neuvoja ja mielipidettä sekä totta kai ylistän sun blogia maasta taivaaseen.. Mutta siis oikeesti, oon ihan varma, että sä olet suurin syy siihen, että olen tänä vuonna viimein pystynyt syömään herkkuja (aika useinkin :D) ja vaikka mitä muuta sellaista, mitä en olisi pari vuotta sitten uskaltanut kuvitellakaan pistäväni suuhuni. Joten KIITOS sinä ihana ihminen! <3 Sinun ansiostasi lievä ortoreksia on siis siinä mielessä jäänyt pois pelistä, että ruuan terveellisyys ei oikeastaan stressaa enää.. mutta..
Oon nyt muutaman kuukauden noudattanut IIFYM-ruokavaliota (mikä on kyllä varmaan yksi syy siihen, että niitä herkkujakin olen uskaltanut syödä kun on sisällyttänyt ne päivän makroihin, treenitkin on kulkenut kun hiilaria on tullut riittävästi koneeseen yms). Eli siis tällä olen saanut sitä rentoutta lisää sekä muutenkin positiivisia vaikutuksia, mutta tällä on yksi huono puoli. Mulle on tainnut tulla ruokien punnitsemisesta ja makroista uusi pakkomielle mahdollisimman terveellisesti syömisen sijaan.
Kouluruoka on alkanut nyt loman jälkeen taas hieman stressaamaan, ei sen "epäterveellisyyden" tai "terveellisyyden" vuoksi, vaan koska en voi tietää aterian makroja. Eikä niitä aina pysty tosiaankaan silmämääräisesti arvioimaan. Ja nyt oon herännyt ajatukseen, että tää ei taida olla enää ihan normaalia.. Olis kiva esim. joskus kavereiden kanssa pystyä menemään ihan extempore pitsalle, vaikka se ei sopisi päivän makroihin. Tai jos voisi mennä vaikka mummolaan ilman, että pitää kantaa omat eväät purkeissa mukana. Siis se on niin ristiriitaista, että punnitseminen ja makrojen seuraaminen tuo niin paljon positiivisia asioita fyysisen kunnon kannalta, mutta henkinen puoli ehkä vähän kärsii..
Tämä kommentti on siis varmasti jotain 5 metriä pitkä 😀 Mutta siis osaisitko neuvoa mitä mun kannattaisi sun mielestäsi tehdä? Onko siinä järkeä jos alkaisi esim. jättämään ensin vaikka yhden päivän viikosta jolloin ei laskisi makroja vaan söisi mikä hyvältä tuntuu? Ja myöhemmin lisätä näiden päivien määrää. Tosin en tiedä tulenko tälläiseen pystymään..
Siis kiitos niin älyttömän paljon jos sä pystyt auttamaan mua! Oon saanut sulta jo niin paljon kaikkiin asioihin järkeä ja rentoutta, että ei myöskään painon nouseminen enää pelota, saati sitten ne herkut tai pakkolepojaksot. Kukaan muu ei mua ymmärrä näissä asioisssa kuten sinä ja oon vaan niin kiitollinen ja onnellinen että sä kirjoitat tätä blogia ja parannat ihmisten (ainakin minun) elämänlaatua! Ja ihanaa loppukesää sulle, ihanuus <3
Ensinnäkin ahhahahah! Tuo makkarakeissi! 😀 Nää on niitä juttuja, josta ihan varmasti on saanut kuulla vielä monen vuoden päästäkin. 😀 Ja toisekseen. Kiitos sulle aivan ihanasta kommentista! Ihan mahtava kuulla, että tästä meiningistä on ollut apua, ja olet päässyt laajentamaan ruokarepertuaariasi!
Sitten siihen varsinaiseen aiheeseen. Mä ehkä sinuna suosittelisin kokeilemaan sitä, että alkuun kerran päivässä syöt jonkun aterioista täysin silmämääräisesti ja sillä asenteella, että syöt sitä, mitä tarjolla on tai mielesi tekee. Sillä ei ole kokonaiskuvan kannalta juurikaan merkitystä, jos nyt ei lähdetä sillä yhdellä aterialla vetämään ihan mielivaltaisesti ähkyyn asti ja ahmien. Hyvä nyrkkisääntö on, että kokoaa annoksen sieltä koulun ruokalasta lautasmallin mukaan ja syö sen verran, että nälkä lähtee. Kouluruoka on vielä usein tosi fiksua, ja ei sillä ole kokonaiskuvan kannalta mitään väliä, vaikka siellä jonain päivän olisikin hieman höttöisempää tai rasvaisempaa ruokaa. Eihän ne muutkaan sitä syövät ole automaattisesti lihavia tai löysiä löllyköitä. Toinen toimiva tapa voisi myös olla tuo, että kokeilee mennä yhden päivän viikossa ihan vain niin, että syö silmämääräisesti sen mitä huvittaa pohtimatta liikaa ruokien makroja. Ihan kummin tahansa etenetkin, niin
Ja näin omasta kokemuksesta täytyy sanoa, että lopetin kuuden vuoden (kilpaurheilun takia) punnitsemisen ruokien osalta täysin seinään vajaa vuosi sitten (en toki silloinkaan aina punninnut kaikkea), ja lopputulos on ollut suorastaan hämmentävän hyvä, vaikken sen seuraksia sen suuremmin stressaillutkaan. Kroppa itseasiassa entistä “tiiviimpi”, mitä se ennen oli kisakausien ulkopuolella, treeni luistaa, kehitystä tulee ja syön ihan joustavasti kaikkea mitä ympärillä on tarjolla. Eli tällä hetkellä en edes koe, että tarkkaan punnitsemisella olisin loppupeleistä saanut enemmän hyötyä fyysisestä näkövinkkelistä, ja hyödyt fyysisellä puolella jäivät tähän suhteutettuna todella vaisuiksi. Eniten siitä hyödyin sillä kannalla, että opin ravinnosta ja aterioiden koostamisesta näin arjessa, ja tiesin kilpaurheilun kannalta, mistä lähteä säätämään ravintoa kisakauden alkaessa.
En siis punnitse mitään ja syön sitä, mitä tekee mieli. Kaikkea shaibaa tietty kokonaiskuvassa vähemmän, mutta herkkuja ja höttöä kyllä menee sopivassa suhteessa. Mieluiten valitsen arjessa niitä “parempia valintoja”, mutta niihin mihin en voi vaikuttaa, niin syön ilman pohdintaa. Eli se mitä on tarjolla kylässä, lounailla, ravintolassa, tapahtumissa, tapaamisissa tms. niin popsin menemään. Jos tekee mieli pitsaa, niin syön sen, ja jos ei, niin valitsen jotain “tavallisempaa”.
IIFYM:llä on juuri se etu, että opit ymmärtämään ruokien koostamisesta todella paljon, joten uskon, että olet jo oppinut rakentamaan annoksesi joustavasti ja fiksusti, joten ota ihmeessä se nyt hyötykäyttöön! Elämä kyllä tasaa päivien väliset (isotkin) heittelyt, ja kyllä tulet huomaamaan, että syötkö keskimääräiseseti liikaa vai liian vähän. Myös se toimii äärimmäisen hyvin, että syö sen verran, että nälkä lähtee ja pysyy hallinnassa päivän aikana.
Tsemppiä sulle tähän prokkikseen, ja muista pitää tässäkin pilke silmäkulmassa! Ota tämä veikeänä haasteena ja ihmiskokeena, ja en rehelllisesti sanottuna usko, että sulle tapahtuu yhtään mitään (ainakaan negatiivista), jos vain uskaltaudut syömään koulussa tarjolla olevaa ruokaa päivästä riippumatta. 🙂