12 ASIAA ELÄMÄSTÄ – Jos saisin tehdä mitä vaan…

Hiiohoi ja häikivää viikonloppua! Tämän postausidean bongasin alunperin Nooran blogista, joten mitäpäs sitä hyvää ideaa panttaamaan. Lisäksi kun ruudun taakse on tainnut taas tarttua täysin uusia naamoja (jos Google Analytics ei pahasti valehtele), niin samalla tulee ehkä vähän käsitystä enemmän tästä ihmisestä, joka hakkaa näppäimistöä täällä päässä sormet sauhuten.

12 ASIAA ELÄMÄSTÄ…

Asun. Tampereen keskustassa meille rakkaassa neliössämme, jonka ostimme kolme vuotta sitten. Tai noh, pankin rahoilla ostettiin.

Innostun pienistä ja typeristä asioista ja todella herkästi. Eritoten sytyttää kaikki pieni skabailu, ja ai että, jos mukana on vähän fyysistä vääntöä. Köyden kiipeämisskabaa tai vaikka rehellistä painia, niin I’m all in! 😀 Myös kaikki tuleen ja pyromaniaan liittyvä saa mut pähkinöiksi (btw mikä mua vaivaa). Toki isossa mittakaavassa innostun harvasta asiasta oikeasti, mutta niistä harvoista asioista saatankin innostua ja todella lujaa. Ja vaikka päätyä tekemään niistä lopulta itselleni ammatin. Puolivahingossa, koska innostuin. 😀

Ihailen ihmisiä, jotka tekevät omaa juttuaan ja elävät juuri sellaista elämää, joka heitä innostaa, vaikka se olisi hyvin erilaista kuin omani tai omat haaveeni. Mulla ei ole juurikaan ollut idoleita, enkä ole oikein fanittajatyyppiä. Paitsi ala-asteella fanitin Madonnaa, koska isosiskokin fanitti. Ja tietty vuorasin huoneeni seinät Spaissareiden julisteilla, ja annoin Mel B:lle kunniapaikat.

Rentoudun omalla sohvalla sarjamaratonin parissa miehen ja Pöpön kanssa iltaisin köllötellen. Myös vesi elementtinä tekee gutaa. Ja urheiluhieronta, ja vaikka olisi tiukempaakin leipomista, niin saatan nukahtaa siihen pöydälle, kun takareisiä möyhitään rajummin auki.

Ilostun viime päivinä paistaneesta auringosta, kupista hyvää vahvaa kahvia, salmiakista, huulipunista, mustasta huumorista, valmennettavien onnistumisista ja oivalluksista, lakatuista varpaankynsistä, kyykkyenkoista, lautapeli-illoista frendien kanssa ja miehen tekemästä ruuasta, kun tulen treeniltä himaan. Ja Pöpöstä. Se on huvittava eläin.

Luonteeltani olen kai aika rempseä höpöttelijä, liikkeissäni sähäkkä ja määrätietoinen tekijä. Vastapainoksi tykkään olla paljon omissa oloissani pyöritellen päässäni syntejä syviä ja laiskotellen oikein olan takaa. En tiedä menikö nämä nyt ”luonteenpiirteet”-kategoriaan, mutta siinä ne nyt on.

Haluaisin syödä salmiakkia. 😀 No okei. Haluaisin enemmän unta, mutta damn you hormones. Tämän lisäksi haluaisin, että joku tulisi remppaamaan meidän asunnon vaatekaapit ja komerot. Sillein bibedi-babedi-buu, että ne olisi viikossa tai kahdessa uudessa uskossa ilman jäätävää stressiä ja älytöntä suunnittelurumbaa.

Rahallahan (kuulemma) saa, mutta kun vaihtoehtoja ja tekijöitä on monenlaisia, ja tätä remppa- ja rakennusalaa on tullut seurattua viimeiset puoli vuotta vähän turhankin läheltä, niin käpy ei kestä enää tippaakaan järjettömiä aikataulun venymisiä sekä viikkoja, jolloin joku ehkä tulee tekemään yhden tunnin hommia, ja hommat jää taas 10 päivää levälleen seisomaan ilman että kukaan kertoo miksi.

Ja että joutuu itse asiakkaana selventämään projekti-insinööreille, että miten turvallisuusstandardeja oikeasti luetaan, ja että ”näin ne muidenkin kylpyhuoneunelmat ovat menneet pirstaleiksi” on muuten ollut aika turhaa. Niin, ja vaikka alkuperäisen ”muka kelpaamattoman” suunnitelman on kuitenkin firma itse piirtänyt ja hyväksynyt. Ei ole patoutuneita tunteita! 😀

Jos voisin tehdä mitä vaan, olisin tässä ja nyt. Ihan totta. Mietin tätä aivan hirvittävän pitkään, mutta lopputuloksena totesin, että jos oikeasti haluaisin tehdä ”jotain”, niin sitten toteuttaisin sen tai ainakin lähtisin tekemään töitä sitä kohti. Toisaalta jos mentäisiin yksityiskohtiin, niin olisi ihana päästä heittämään taas vähän voltteja ja flikflak-sarjaa. Mutta sitä saa vielä hetken odottaa. Kuten salmiakkiakin.

Haluan ympärilleni juuri sellaisia ihmisiä, joita mulla nyt on. Ihmisiä, jotka ovat omia itsejään omine outouksineen. Ja ovat siinä tuli eteen sitten mitä tahansa tai oli välimatka kuinka suuri tahansa.

Haaveilen ensi kesästä, jolloin pääsemme tapaamaan tämän pienessä yksiössään kasvavan ihmisen alun. Haaveilen ihan tavallisesta elämästä, missä ei tarvitsi olla mitään ihmeempiä, kuin että perusasiat olisivat hyvin, eikä tarvitsisi pelätä tai selviytyä vaan nauttia olemisen helppoudesta. Ehkä sellainen on tässä tosiaan hiljalleen jo käsillä. <3

En luopuisi yrittäjyyden tuomasta vapaudesta, treenaamisen ilosta, valmentamisesta, Suomesta asuinpaikkana, loputtomasta tiedonjanosta ja omista periaatteistani. Enkä miehestäni.

Ajankohtaista juuri nyt. Luonnollisesti tämä raskaus ja 11 päivän päästä häämöttävä seuraava ylimääräinen ultra (ei sillä että päiviä laskisin). Ja se, että asiat tuntuvat olevan aika hyvin juuri nyt, ja on ihana huomata toteavansa tämän itselleen useita kertoja päivässä.

Pitkä neule: TÄÄLTÄ*

Tällaisia jorinoita ja hajatelmia lauantaiaamuun tällä kertaa. Klikaa tuosta sydänpainikkeesta, jos tykkäsit tällaisestakin höpinäpostauksesta. Pieni teko, mutta iso merkitys täällä päässä. <3

Itseasiassa ihan mielenkiinnosta vielä kysyisin, että kuinka kauan sä olet lukenut blogiani tai seurannut mua somessa? Koska jengiä ruudun taakse on tarttunut pitkin matkaa, niin olisi hauska tietää, mistä asti sä oot ollut mukana?

Hemaisevaa viikonloppua!

LUE MYÖS:
Millaista on tehdä töitä oman miehen kanssa?

EDELLINEN JUTTUNI:
Ensimmäinen raskauskolmannes

VALMENNUKSET:
Prove by Piia-valmennukset