KUOLEMA EI PELOTA MINUA. SE ON OSUNUT JO ETEEN.
Kaupallinen yhteistyö: Pohjola Vakuutus
Kuolema on asia, josta harvoin puhutaan. Se koetaan helposti pelottavana. Ehkä vähän kummallisena ja vieraanakin.
Minua kuolema ei pelota. En koe, että täältä pois lähteminen olisi vaikeaa tai kamalaa. Vaikeinta se on niille, ketkä tänne jää. Tiedän sen itse.
Elämän lopullisuus osui eteeni reilu kaksi vuotta sitten menettäessämme pienen poikamme raskausaikana. Se oli kovin pysäytykseni tähän astisessa elämässäni. Tuntui, kuin olisin katsellut elokuvaa jonkun toisen elämästä, kun romahdin keskelle olohuoneemme lattiaa sisäistäessäni, mitä oli oikeasti tapahtunut.
Ymmärsin, että mitä vaan voi tapahtua kenelle vaan. Eihän minulle pitänyt näin käydä. Mutta vaan kävi. Lopullisuus iski luihin ja ytimiini. Se oli ensimmäinen ja syvin mahdollinen lopullisuuden kokemukseni.
Kuolema on tuonut minut tähän
Kuolema ei tunnu minulle vieraalta. Olen puhunut ja kirjoittanut siitä avoimesti täällä bloginkin puolella paljon. Kuolema on ollut osana siinä, missä olen nyt. Se on osa sitä, millaiseksi olen muovautunut viime vuosien aikana. Se on myös osa tyttäremme tarinaa. Ilman kuolemaa ei olisi häntä. Tuota upeaa, elämän iloista ja rämäpäistä vauhtipäätä, joka opettelee vinhaan tahtiin uusia sanoja ja hassuttelee sen minkä kerkeää.
Menetyksiin ei voi varautua. Ajatusta menetyksestä ei pysty visualisoimaan tai kuvittelemaan ennen kuin itse on siinä tilanteessa. Ei vaikka kuinka yrittäisi. Tiedän tämänkin liian hyvin itse.
Muistan vieläkin, kuinka keskustelimme Johanneksen raskauden ensimmäisellä kolmanneksella, että mitä tapahtuisi ja miten toimittaisiin, jos raskaus ei menisikään toivotun mukaan. Se keskustelu oli jollain tapaa huoleton ja järkiperusteinen, koska ei sitä osannut ajatella, kuinka lujaa se voisikaan osua. Että siinä vaiheessa järjellä ja konkretialla ei ole mitään tekemistä sen tunnetaakan kanssa, mikä eteen osuisi. Miten se vetäisi sirpaleiksi aivan kaiken. Miten joutuisi keräämään itsensä aivan palasista, ja kuinka lopullisesti se vaikuttaisi syvimpään sisimpään. Tuosta keskustelusta ei mennyt lopulta kauaa, kun sen saimme kokea.
Pienen poikamme menetyksen kohdalla muistan olleeni helpottunut yhdestä asiasta. Onneksi meidän ei tarvinnut miettiä raha-asioita siinä hetkessä, sillä talous, talouden turvat ja puskurit olivat kunnossa. Sain rauhassa keräillä voimia ja selvitä traumasta ja surusta ilman taloudellisia huolia. Onneksi. Raha on viimeinen, jota tuossa tilanteessa olisi halunnut huolekseni.
Luottamus elämään
Pienen poikamme menetyksen jälkeen olen alkanut varautumaan elämässä eri tavoin. Ymmärsin omakohtaisen kokemuksen kautta, että ne naistenlehdistä tai nettiartikkeleista luetut hurjan kuuloiset tarinat voivat osua eteen kenelle tahansa. Etteivät ne ole vain tarinoita. Vaan niitä voi oikeasti tapahtua kenelle meistä tahansa. Aivan yllättäen.
Kaiken tämän jälkeen olen päättänyt silti uskaltaa luottaa elämään. Toki se ei pelkällä päätöksellä ole tapahtunut, mutta tietyt päätökset ovat ilmentäneet luottoni löytymistä takaisin. Uskalsin haluta elämältä enemmän. Uskalsin antaa mahdollisuuden uuteen raskauteen, josta seurasi elävän tyttäremme syntymä. Syntymä ei paikannut kaikkea, ja siitä alkoikin raskas aika monessakin suhteessa. Tämä horjutti välillä vahvasti lisää perusturvallisuuden tunnetta, sillä se oli kokenut alle niin suuren särön, että oli välillä vaikea uskoa, että asiat järjestyvät. Mutta tänne asti on selvitty, ja nyt osaan nähdä taas enemmän valoa ja iloa kaikessa.
En voi vieläkään sanoa, että näkisin tapahtuneella olleen tarkoituksensa. Olen silti loputtoman kiitollinen, että elämäämme saatiin kaiken jälkeen tuo pieni ihme. Tyttäremme. Hän on ihana ilmestys, joka tuo valoa päiviimme huolettomalla touhotuksellaan. On ihana nähdä kuinka hän kasvaa, oppii ja kehittyy ja millainen valloittava persoona hänestä onkaan kuoriutumassa.
Seuraava askel elämässä
Seuraavaa askel elämään luottamiseen on nyt alkuvuodesta valmistuva uusi kotimme, joka vaati hurjaa uskallusta. Etenkin taloudellisesti, sillä lainat vedettiin, noh, aivan tappiin. Vaikka uskallankin luottaa, niin välillä minua hirvittää. Että entä jos lopullisuus iskee taas eteemme, ja niskassa olisikin entistä suuremmat lainat? Entä jos minulle tapahtuisi jotain? Tai entä jos minä menetän puolisoni ja tyttäremme isänsä? Miten me selviäisimme? Nyt tilanne taloudellisesti olisi huomattavasti riskialttiimpi kuin enkelipoikamme kohdalla.
Saan itseni rauhoittumaan mieleni sisäisellä järkipuheella. Listaan mielessäni itselleni (tai Johannekselle ääneen puhuen), miten olemme varautuneet. Meillä on hyvät taloudelliset puskurit, suojat ja vakuutukset. On helpompi kulkea luottavaisemmin kohti, kun tietää, että selusta on turvattu. Myös pahimmassa mahdollisessa skenaariossa. Että taustaturva takaisi mahdollisuudet ponnistaa elämässä eteenpäin, mikäli lopullisuus sattuisi iskemään eteen.
Koen, että henkivakuutus on tärkeä osa läheisten talouden suojaamista, jos pahin tapahtuu. Se, että taustatekijät on turvattu, voi olla kullanarvoinen tuki ja turva tänne jääville. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että talouden turvaaminen vaikeassa tilanteessa voi olla tärkeä pelastusrengas.
Sekä minulta että puolisoltani löytyy henkivakuutus. Toivon, ettei niille tule käyttöä, mutta koen tärkeäksi, että meillä sellaiset on. Turvaamaan tänne jäävän perheemme ja tyttäremme pärjäämistä, jos elämä ei menisikään suunnitellusti.
Henkivakuutusta voi itse säätää oman elämäntilanteen, lainojen määrän ja tulotason mukaan. Ja hieno juttu on, että osuuspankin omistaja-asiakkaat ja Pohjola Vakuutuksen etuasiakkaat saavat maksutta 45% korotuksen korvausmäärään. Esimerkiksi 100 000€ korvauksesta puhuttaessa tämä tarkoittaisi 145 000€ korvausta.
Alle 1-vuotiaiden vanhempien (tai tulevien sellaisten) ilmanen vakuutus
Lapsemme synnyttyä minä ja puolisoni otimme molemmat OP:n NewLife-vakuutuksen, joka on ensimmäisen vuoden ajan maksuton. NewLife on alle 1-vuotiaan lapsen vanhemmille myönnettävä 20 000€ henkivakuutus, joka tuo turvaa, jos toinen vanhemmista menehtyy. Tämä oli todella nopea ja helppo hankkia, eikä tähän tarvinnut edes terveysselvitystä.
Myös NewLife-vakuutukseen saa osuuspankin omistaja-asiakkaana tai Pohjola Vakuutuksen etuasiakkaana ilmaisen 45% korotuksen korvauksen määrään. Käytännössä siis korvaussumma olisi 29 000€.
Näin hetki sitten unta
Unessa tyttäremme oli yhtäkkiä reipas teini-ikäinen. Yhtä viaton, reipas ja ihana kuin nytkin yksivuotiaana suloisena tapauksena. Unessa sain kertoa hänelle kaiken maailmasta ja rakkaudesta. Niin että hän pystyi ymmärtämään sen. Samalla tuntui, kuin olisin päässyt puhumaan pojalleni. Sen mitä olisin hänelle halunnut sanoa ja välittää, mutten koskaan saanut siihen mahdollisuutta. Koska hän ei ikinä saanut kasvaa isoksi ja nähdä tätä maailmaa. Ja minua hänen äitinään tässä elämässä opastamassa ja pitämässä kädestä kaikkien hetkien läpi.
Onneksi uskallan luottaa siihen, että tulemme mitä suurimmalla todennäköisyydellä olemaan täällä tyttäremme kanssa vuosienkin päästä. Jotta saamme välittää hänelle kaiken tämän, ja kokea elämää häneen kanssaan.
Vakuutuksen myöntää OP-Henkivakuutus Oy, jonka asiamiehenä Pohjola Vakuutus toimii.
Valoa loppuviikkoon! ✨
❤❤❤
❤️🙏🏼
♥️Kaunis teksti ja niin totta.
Itselläni on tosin hieman erilainen suhtautuminen tällä hetkellä. Minulla on muutaman kuukauden ikäinen vauva,joka ei olekaan terve. Siinä pirstaloituu samalla tavalla ne kaikki kuvitelmat ja unelmat. Kun pahin toteutuu. Ja kuulostaa pahalta,mutta nimenomaan pahin. Olen aina miettinyt,että vauvan menehtyminen raskausaikana tai jopa synnytyksessä olisi helpompi kestää kuin lapsi joka ei ole terve. Sille löytäisin tarkoituksen,mutta en tälle. Se suru hänen elämästään on läsnä joka ikinen päivä ja hetki,kun katson häntä. Koko hänen elämän. Vaikea käsittää ettei hän pääse tekemään ja kokemaan kaikkea sitä joka terveillä ihmisillä on mahdollista.
❤️ Lämmin halaus.
Olen paljon miettinyt samoja asioita. Minulla ei ole samasta kokemusta, enkä voi millään ymmärtää tai käsittää, miltä sinusta tuntuu ja mitä käyt(te) läpi. Omassa käsittely- ja suruprosessissani olen käynyt läpi monenlaisia eri kokemuksia erilaista menetyksistä ja kokemuksista vaikeamman tien käyneiltä äitiyteen ja vanhemmuuteen. Tätäkin vaihtoehtoa olen käynyt jossitellen ja pyörittäen läpi mielessäni monen monta kertaa. Että entä jos pojallamme olisi ollut mahdollisuus elämään, mutta erilaiseen kuin useimmilla. Entä jos olisi ollut jotain, mutta vähemmän. Meidän kohdallamme tilanne oli niin vakava ja vaikea, että se olisi johtanut joka tapauksessa lopulta kuolemaan. Toivoa meilläkään ei ollut, mutta vaihtoehtoja, joista ratkaisu oli toivottomassa tilanteessa meille selkeä. Olen kiitollinen siitä, että saimme valita vähemmän ja lyhyemmän kärsimyksen. Koska meidän tapauksessa sitä olisi ollut tiedossa muutoin vielä suuremmissa määrin, ja lopputulos olisi ollut joka tapauksessa kuolema ja lopullisuus.
Menetys on aina menetys, ja oman lapsen terveyden menetys on aivan valtava sellainen. Siinä nimenomaan perusturvallisuuden tunne ja luotto elämään kokee aivan järjettömän kolauksen. Surua, traumaattisia kokemuksia ja tavattoman raskaita loputtomia tilanteita voi olla myös elämän ollessa läsnä. Lopullisuus voi iskeä monin eri tavoin. Myös ilman kuolemaa.
En edes voi kuvitella, kuinka paljon tuo sattuu ja vaatii psyykeeltä ja koko elämältä. Lopullisesti ja loputtomasti. Enkä myöskään itse näe, että kaikesta tulisi löytää tarkoitus. Se olisi mielestäni kohtuutonta. Halaus sinne ja voimia.