Tapaus vaaleanpunaiset kuppikakut

…eli miten äidin taudin käsittely on nyt siirtynyt reaktiovaiheeseen

Kuopus oli maininnut useampana päivänä, että hän haluaa tehdä “pink cupcakes” (en tiedä, mistä englanninkielisestä ohjelmasta hän oli idea löytänyt). Ajattelin juhannuspäivänä olla tehokas äiti ja kutsuin lapset keittiöön leipomaan. Lapset olivat tietenkin todella innoissaan (enimmäkseen taikinakupin nuolemisesta).

Olin itse tässä vaiheessa etsimässä netistä suklaakuppikakkujen reseptiä, koska kaapissa ollut resepti vaati sulatettua suklaata ja moista ei meiltä löytynyt. Kaikissa resepteissä rasvana oli ruokaöljy ja olin ehtinyt pilkkoa voita valmiiksi. Reseptit olivat myös pitkien alustustarinoiden jälkeen ja niissäkös alkoi mennä hermot. Miten voi olla mahdoton yhtälö löytää resepti, johon tulee voita ja kaakaojauhetta. Hermot kiristyy. Lapset alkavat jo kinastella, kuka voi seistä tuolilla. Kohta räjähtää. Ärräpäät alkavat päästä jo suusta. Nakkaan puhelimen pöydälle, niin että se irtoaa kotelostaan – hiton netti on hidas. Ärräpäitä lentää entisestään. Lapsilla on itku lähellä. Koira järsii jälleen kerran eteisen maton kulmaa. Suustani pääsee jotain alkukantaista karjuntaa muistuttava ääni.

Tässä vaiheessa puoliso tulee keittiöön ja kysyy, mitä ihmettä täällä tapahtuu!?!

” I’m fuc***g baking fuc***g cupcakes, for f**ks sake!” karjun. (kumma kyllä, tilanteen tragikoomisuus meni aivan ohi). Mies katsoo minua hiljaa ja ohjaa lapset pois keittiöstä ja kuulen, kuinka mies ehdotta yhteisen elokuvan katselua.

Nolottaa, itkettää, on paha mieli. Hengitän muutaman kerran (tämä olisi pitänyt tehdä huomattavasti aikaisemmin). Kutsun lapsen uudestaa keittiöön.

” Anteeksi. Äiti ei olisi saanut huutaa. Äidillä on vaan tosi paha mieli”, kerron samalla kun halaan lapsia tiukasti.

Pään sisällä soimaa kovasanainen ääni. Mitä, jos ottaisin itseäni kohtaan lempeämmän lähestymistavan? Hyvin mahdollista, että en ole henkisesti vaurioittanut lapsiani vaan näyttänyt, että aikuinen on myös väärässä, on ihminen ja osaa kiukutella yhtä hyvin kuin lapsi. Minulla on paha olla ja en pysty sitä piilottamaan. Siitä kaikesta huolimatta lapseni saivat kuulla, kuinka mukavaa äidillä oli loppujen lopuksi heidän kanssa leipoa ja kuinka valtavan rakkaita he ovat minulle.

Leivomme kuppikakut sulassa sovussa. Kuopus on kyynärpäitä myöten taikinassa kulhon nuolemisen jälkeen. Vaaleanpunainen väri ei sovi suklaakuppikakkuihin sitruunatuorejuustokuorutteella, mutta mitä väliä sillä oikeasti on? Ei yhtikäs mitään. Pääasia, että teimme vaaleanpunaisia kuppikakkuja.