Sinä et ole ainutlaatuinen

Olen olosuhteiden pakosta joutunut pysähtymään ja miettimään elämää kipeistäkin kulmista. Niin kuin olen aikaisemmissa postauksissa pohtinut, on tämä sairaus ehkä onni onnettomuudessa. Toisaalta onni on kyllä viimeisen viikon aikana ollut viimeinen tunne, jota olen kokenut. On suututtanut, itkettänyt ja kiukuttanut. 

MS taudin kanssa on pakko ottaa hiljoksiin. Täytyy priorisoida, mikä oikeastaan on tärkeää: minkä takia kannattaa halkoa hiuksiaan, ehkä stressatakin vähän ja minkä asioiden eteen kannattaa tehdä työtä. Vaikka pää on vielä sekaisin toukokuisesta diagnoosista ja siitä, mitä tämä tauti on nyt alkukuukausina ollut, olen toisaalta saanut (kiitos perheen) hypätä tietynlaisesta oravanpyörästä ja elämän illuusiosta pois. Tämä saattaa olla juuri se terve pohja, jolle voin alkaa rakentaa uudelleen elämääni. 

Mitä tarkoitan oravanpyörällä? Miten ihan tavallinen työssäkäyvä perheenäiti voi olla oravanpyörässä, mikä enemmänkin yhdistetään menestyviin ja kovasti töitätekeviin bisnesihmisiin? Huomaan elääneeni oravanpyörässä jahdaten sitä, MILLAISTA elämän pitäisi olla. Meitä kehotetaan hyvin hienovaraisin, mutta erittäin tehokkain median kehoitusten kautta pyrkimään koko ajan kohti jotain. Lähikaupan jonossakaan ei voi välttyä iltapäivälehtien hohkamiseen, kuinka Marjatta on hyvä ihminen, kun laihtui 20 kiloa. Pitäisi olla koko ajan rikkaampi, laihempi, suositumpi ja niin edelleen. Lista on lopputon. Me ei vaan olla tarpeeksi juuri sellaisenaan. Tavallisuus ei myy. Ja loppuunsa – valtaosa meistä on aivan tavallisia! Tavallinen on normaalia.

Samalla se oravanpyörässä juokseminen ja kaiken tavoittelu on hir-vit-tä-vän raskasta. Kuinka moni pysähtyy miettimään, mitä MINÄ oikeasti halua. MINÄ. Tai en edes halua vaan TARVITSEN. Ilman mainoksien, sosiaalisen median tai naapurin Kaijan vaikutusta. 

Illuusio kulkee oravanpyörän kanssa käsikkäin. Me eletään melkoisessa illuusiossa, että me oltaisiin jotenkin erikoisia tai ainutlaatuisia. Tosiasiahan on, että me ei olla. Nekin, jotka on saanut tungettua itsensä (joskus aivan naurettavilla “taidoilla”) koko kansan tietoisuuteen, on aivan samanlaisia talliaisia, kuin me muutkin. He ovat pystyneet rakentamaan illuusion siitä, että heidän elämänsä olisi jollain tapaa parempaa – ja siihenhän melkein koko some sekä julikkikset perustuukin. Illuusioon. Veikkaan, että reikäisissä collegehousuissa pienessä keittiössä eineslihapullia lämmittävä äiti on yhtä onnellinen (ellein onnellisempi) kuin Arabian paratiisiastiasta fiinisti sushia pistelevä, viimeisen päälle laitettu mamma (joka muistaa ikuistaa hetken Instaan). 

Kirjailija Mark Masonin mukaan se, että on tavallinen tallukka ,on nykyään standardi epäonnistumiselle (being average has become the new standard of failure). Pysähdy. Mieti hetki. Tämähän on…totta!?! Ja jos se on totta, niin sehän on aivan KARMEA maailma elää. Varsinkin meidän tuleville sukupolville!!!

Kiitos MS, että olen joutunut pysähtymään. Kiitos, että asetat rajoitteita elämälleni. Kiitos, että hidastat minua ja en pysty tekemään kaikkea enää automaatiolla. Kiitos, että ehkä uskallan alkaa olla tavallinen.