Perjantain paari-ilta (kun hermokivut kävivät liian koviksi)

Hahaa…luitko otsikosta aivan jotain muuta. Ei ollut baari-iltaa, ei. Vaan ilta paareilla makoillessa päivystyksessä…

Alaraajojen heikkous ja fatiikki ovat pysyneet koko viikon suhteellisen siedettävällä tasolla. Torstaina kroppa yllätti “iloisella” tavalla ja koko vasen puoli vartalosta TUNTUI puutuneelta. Pistin mieheni nipistelemään itseäni molemmilta puolin kehoa samanaikasesti. Ihon tunto oli aikalailla samanlainen molemmilta puolin, taas se oli hermojen temppu aiheuttaa tunto jostakin, mitä ei oikeasti ole. Venyttelin ja nitkuttelin. Kropassa ei tuntunut suurempia jumeja, jotka olisi selittäneet koko vasemman puolen puutumisen.

Perjantaiaamuna vein kuopuksen kerhoon ja käytin koiran pissatuslenkillä. Matkaa tuli yhteensä noin kilometri (kuulostaa vähältä, mutta itselle se taudin romuttamana on suuri saavutus). Jalat kantoivat, vauhti oli hidas ja jalat pökkelöt. Lenkin jälkeen levähdin hetken. Heinäkuun kortisonihoidon jälkeen kaverikseni tulleet varpaiden ja sormien hermokivut levolle käydessä tuntuivät ärhentelevän normaalia kovemmin.

Pienen levähdyshetken jälkeen seisoin kymmenisen minuuttia laskutellessani pyykit. Reidet alkoivat tuntua pian väsyneiltä ja yllätykseksi hermokivut alkoivat salamoina leikkiä koko jalkojen pituudelta, niin että minun piti parkaista. Ei kun lepäämään hermokipulääkkeen oton jälkeen. Sama ralli jatkui vaakatasossa. Sain kuitenkin nukuttua pari tuntia. Herättyäni makasin vuoteessa. Sähköiskut löivät koko kropan läpi päästä varpaisiin. Minuutin tauko ja taas sama sähköily alkoi.

Ylhäällä ollessa hermokivut ei helpottaneet. Otin lisää hermokipulääkettä. Yritin istua alas, pakarassa oleva hermokipu jämähti paikoilleen ja pakotti minut ylös. Kyyneleet alkoivat kihota silmiin. Olin ajatellut seurata tilannetta vielä yhden yön kotona. Ei onnistu, ei sitten millään. Hermokipulääkkeellä ei tuntunut olevan vaikutusta ja kivut yltyivät. Kaksi synnytystä kokeneena ja migreenistä kärsivänä itsellä hermokivut kyllä vetävät kyllä ykkösijan raakuudessaan. 

Laukun pakkaaminen osastolle jäämisen varalta on jo tuttua hommaa, että siihen ei mene kauan aikaa. Tällä kertaa päivystyksessä odottaminen on lyhyt. Jälleen kerran minua hoito asiansa upeasti osaavat ja ihanan empaattiset hoitaja ja lääkäri. Pääsin pian paareille levähtämään ja lääkärin puheille. Tippa kämmenselkään. Suoneen opiaattia, josta silmät pyörähtelivät mukavasti päässä ja kipu helpottui täysin hetkeksi. Seuraavana sain epilepsiaan käytettävää lääkettä, joka kumma kyllä saattaa helpottaa hermokipuja. Ei auttanut liiemmin, kävi vain kipeästi kun se laitettiin suoneen.  Koska fatiikki ja alaraajojen väsähtäminen eivät olleet aikaisempiin relapseihin verrattuna niin pahat, ei kortisoonikuurille ollut nyt tarvetta. Pääsin kotiin muutaman opiaatin ja oman hermokipulääkkeen nosto-ohjeen kanssa tilannetta seuraamaan. 

Tänä aamuna on krapulainen olo. Hermokivut kiusasivat kun makasin aamulla hereillä vuoteessa. Jotenkin pelottaa, että tilanne äityy tänään samanlaiseksi. Enemmin kyllä hirvittää se, että tämä ei olekaan relapsi. Ärhäkät hermokivut on vain nyt tulleet osana tautia ja niiden kanssa täytyy oppia elämään. Oli miten oli, niin minä hengitän. Tässä hetkessä. Huomaan, että juuri nyt olen melko kivuton. Tämä hetki on hyvä ja se riittää.