Pari sanaa parisuhteesta

Me vietämme mieheni kanssa 10-vuotis hääpäivää tässä kuussa. Kymmenen vuotta on mennyt nopeasti. Välillä ollaan noustu yhdessä ylämäkiä ja on laskettu kovaa vauhtia kauhusta karjuen alamäkiä. Välillä ollaan istuttu pohtimaan, lähdemmekö omille teille vai jatkammeko yhdessä. Ne keskustelut ovat usein olleet elämän ja parisuhteen kriisien kulminoitumisia. Vaikka molemmat ovat tienneet pohdinnan tuloksen eli yhdessä jatketaan, ovat ne olleet hyviä tarkistushetkiä suhteen suunnan kanssa. Rakkauden ilmapiirissä ne keskustelut ollaan voitu käydä myös turvallisin mielin. 

Itse olen vain pieni murto-osa siitä ihmisestä, kuka olin mieheni kanssa ensimmäisen kerran tavatessa ja suhteen alkuvuosina. Minussa on tapahtunut paljon muutosta viimeisen 4 vuoden aikana. Mieheni on taas monella tapaa tismalleen samalainen kuin tavatessamme. Hän ei edelleenkään välitä muiden mielipiteistä itsensä suhteen – piirre, jota todella ihailen hänessä. Vaikka hän on myös käynyt läpi monta kieputusta elämän tuulissa avioliittomme aikana, on hänen perusolemuksensa pysynyt samana. Se on minulle monella tapaa onni, että usein kokemani ketutus. 

Se on ketutus siinä suhteessa, että joudun säännöllisin väliajoin ja usein kantapään kautta oppimaan, että toista ei voi muuttaa. Ei sitten millään. Sama tietenkin pätee minuunkin. Veikkaan, että jos kirjoittaisimme ylös mieheni kanssa, mikä toisessa ärsyttää, olisi mieheni lista minusta varmasti omaani pidempi.

Avioliittto ei ole aina helppoa, mutta juuri siinä tuleekin se tahto esiin. Toista ei luvata automaattisesti rakastaa vaan toiselle luvataan jatkuva tahto-tila rakastamiseen. Joskus tahto vaatii kovaa työtä. Välillä todella kovaa työtä. Tämän vuoksi kaikki rakkautta käsittelevät Hollywood elokuvat saisinkin lailla kieltää vääränlaisen kuvan levittämisestä avioliitosta ja rakkaudesta!

Lehtien kannet ylistävät usein, kuinka rohkeita ihmiset ovat erotessaan ja aloittaessaan uuden elämän. Niissä saisi olla enemmän niitä rohkeita ihmisiä, jotka jäävät kumppanin rinnalle seisomaan, vaikka itsestä se ei olisi pitkäänkään aikaan tuntunut mukavalta ja helpolta. Kuten kaikki elämässä ” this too shall pass”. Vaikeat ajat muuttuvat lyhyemmän tai pidemmän ajan saatossa taas maailman katselemiseksi vaaleanpunaisten lasien läpi. Mielestäni juuri mikään ei voita sitä, että on se toinen joka tuntee minut läpikotaisin ja silti kertoo rakastavansa minua. Avioliittossa ei pärjää miettimällä, mitä liitto antaa minulle. Olen pikkuhiljaa näin 10 vuoden jälkeen oppinut, että siinä pärjää miettimällä, mitä liitto antaa puolisolleni. 

Jokainen parisuhde on omannäköisensä. Muiden liittoihin niitä ei auta verrata ja naistenlehtien parisuhde hapatukset siitä, millaista romantiikan ja parisuhteen PITÄISI olla, voi jättää lehtihyllyyn. Jos omaa parisuhdetta ei edusta kauniisti kaiverretut, siltoihin kiinnitetyt lukot, niin onneksi halvemmaksi ja käytännöllisemmäksi vaihtoehdoksi löytyy myös pyörän vaijerilukko.