Minua on vaivannut aivan uskomaton fatiikki koko viikon. Tai no uskottava se on. Väsyttää, kaikki tuntuu jo ajatuksena liian uuvuttavalta. Perfektionismiä sairastavana olen sentään oppinut näiden liki 6 kuukauden aikana, että laiskuudesta ei ole kyse. Olo on myös vähän alakuloinen. Vointini ja kuntoni eivät ole palautuneet siihen, mitä ne ovat olleet ennen tätä relapsia. Ikävät ja pessimistiset ajatukset risteilevät tun tuostakin päässä. Yritän olla kuitenkin kuin useamman kerran kuulleeni mindfulness harjoituksen vuori. Vuori pysyy siinä paikoillaan vuorena, vaikka säät piiskaavat sen rinteitä. 

Vuori on kuitenkin huomannut, että tämä blogin kirjoittaminenkin on liian uuvuttavaa. Huomaan, että koen tästä stressiä. Sitähän sen ei pitänyt olla. Huomaan tuijottavani lukijamääriä ja etovin tuntein mietin markkinastrategioita samalla kulmat kurtussa ihmetellen, miten tämä muuttui tälläiseksi. 

Toisaalta sitä aikaa, jota en käytä päivästä nukkuen, on myös vähän. Läppäri, tabletti ja kännykkä piiloon. Kun elämään on vähäiset voimat, ei niitä voi hukata turhaan. Pidän nyt pidemmän tauon täältä ja koko ”intervepsin” usein kammottavasta maailmasta. Jospa sinä aikana luovuus alkaisi herätä taas henkiiin. Odotan oikeastaan mielenkiinnolla, mitä paasto sosiaalisesta mediasta saattaa saada aikaan…