Onni epäonnistua
Hukkaan itseni. Usein. Ympärillä on liikaa. Tapahtuu paljon. Ennen pystyin tekemään useaa asiaa yhtä aikaa. Nyt onnistuu vain yksi – pinnistämällä kaksi. Mieli väsyy nopeaa ja siitä seuraa pään sisäinen kaaos, jonka seurauksena hermostun. Itsensä kontrolloiminen tuntuu sekin silloin liian haastavalta. Hukkaan itseni ja kaiken, mitä olen ehtinyt harjoittelemaan seesteisyydestä. Hetkessä hengittely muuttuu äkäisiksi puuskahduksiksi. Se siitä seesteisyydestä! Tästä ei tule mitään. Olen toivoton tapaus…
Mutta tätähän elämä on. Me kompastutaan, lennetään usein ilmalennolla rähmällämme.Kaikki ovat ainakin luvanneet tehdä elämäntaparemontin. Tai hankkia uudenlaisen mielenrauhan. Uudenvuoden lupaus – laihdutuskuuri alkaa aina maanantaina. Aion omaksua positiivisen elämänasenteen. Jotkut onnistuu siinä kertaheitolla. Toiset kompuroivat – kamala morkkis suklaapatukka myöhemmin. Miksi ärähdin puolisolle, vaikka olin päättänyt olla rauhallinen. Osa jättää alkumetreillä jo pelin kesken – arvasin, että en kuitenkaan onnistuisi tässä. Toiset kompuroi kauemmin.
Maailmassa, jossa niin monet asiat on helposti saatavilla tai korjattavissa, epäonnistuminen ja mutkat matkassa ovat kirosana. Voin nostaa ensimmäinen kädet ilmaa ja myöntää, mielestäni vaivan näkeminen on…no vaivalloista – varsinkin kun tuloksia ei näy hetkessä – puhumattakaan siitä kun matkalla tuntuu, että otan askeleita enemmän taakse- kuin eteenpäin.
Kun tarkkaan miettii, niin mistä me opitaan kaikista eniten? Positiivisia onnistumisia tarvitaan – ja positiivista palautetta. Eikö kuitenkin ne epäonnistumiset, omat tai muiden, ole niitä, joista me opimme onnistumisia enemmän? Epäonnistumiset ovat ne, joilla ihmiskunta on selvinnyt näinkin pitkään. Todettu, että jokin ei toimi tai on vaarallista. Ehkä epäonnistuminen terminä pitäisi unohtaa ja korvata se opettavaisella kokemuksella -sitähän se on. Hetki, jolloin opimme itsestämme ja elämästämme taas hieman enemmän.
