Onko sairastumiseni edelleen mielestäni hyvä asia?
On helppoa olla positiivisessa mielentilassa silloin kun ei ole vastoinkäymisiä. Joulukuussa pohdin, miksi sairastumiseni on hyvä asia. Silloin oma vointikin oli hyvä. Olin aloittanut vasta uuden (ja nykyisen) lääkityksen ja olin toipumassa lokakuun relapsista hyvää vauhtia. Silloin sairastumisen hyvät puolet oli helppo nähdä. Entä tällä hetkellä? Vointini on koko ajan mennyt jollain tavalla alaspäin sitten tammikuun. Uusia oireitakin on ilmaantunut. Tunnen joka päivä olevani sairas ja kuinka toimintakykyni ei ole entisensä. Koenko vielä, että sairastumiseni on hyvä asia?
Kliseisesti kasvun paikka
MS-tautiin sairastuminen pysäytti koko elämäni. Se pakotti hiljentämään tahtia. Se pakotti tarkastelemaan omia arvojani ja asettamaan monet asiat elämässäni uuteen järjestykseen. MS-tauti laittoi käyntiin kriisin, jonka keskellä olen monet kerrat murtunut. Olen tuntenut surua, vihaa ja epätoivoa. Olen joutunut kovan koulun kautta myöntämään jo olemassa olleita heikkouksiani ja uusia taudin mukana tulleita. Voisi kai kliseisesti sanoa, että tämä on ollut minulle kasvun paikka. Kasvun, jota en olisi joutunut käymään läpi ilman tautia. Kasvun, jonka kautta olen huomannut, kuinka paljon voimavaroja minussa on. Voimavaroja, joihin luotan koko ajan enemmän. Tulevaisuuden tuntemattomuus ei enää pelota (ainakaan kovin paljon).
Mitä jää jäljelle kun terveys ja talous romahtaa?
Olen oppinut armeliaisuutta itseäni kohtaan. Olen oppinut – ja opin koko ajan lisää – vaatimaan itseltäni vähemmän. Olen alkanut katsella elämää eri vinkkelistä kuin aiemmin: mitä jää jäljelle kun terveys ja talous romahtaa? Paljon – oikeastaan kaikki, millä oikeasti on väliä. Olen olosuhteista johtuen ollut kotona. jossa olen saanut viettää perheen kanssa paljon aikaa. Olen joutunut ottamaan luovuutta uudella tavalla käyttöön: miten tehdä haluamani asiat uupumuksen sallimissa rajoissa.