2.10.2018

Mitä kipu kertoo?

En usko elämän sattumanvaraisuuteen. Siitä olen tainnut aiemminkin blogissa mainita, mutta mainittakoon uudemman kerran. Olipa elämäskatsomus tai uskomus universumista mika tahansa, tätä elämän ihmeellisyyttä ei voine kukaan kieltää. Meidän ympäröivässä elämässä on edelleen valtavasti mysteerejä, joita parhaimmatkaan tiedemiehet ja tutkijat eivät osaa selittää – tai kyse on teoriasta, eikä se välttämättä ole totta. Otetaan esimerkkinä MS-tauti. Sen puhkeaminen on edelleen mysteeri. Siitä, mitä se tekee keskushermostolle, on jo aika hyvä kuva. Lääkkeidenkin toiminnasta on aika pieni ymmärrys. Jotkut toimivat, mutta miten – siitäkin tuntuu olevan vain ounastelua. Me ollemme edelleen varsin rajallisia olentoja, mitä on vaikea hyväksyä. Jossakin kohtaa tulee stoppi. MS-taudin kanssa oma stoppi tulee paljon aiemmin. Sitä minulle on edelleen vaikea hyväksyä.

https://www.instagram.com/p/BntWP86Bx2V/?utm_source=ig_web_button_share_sheet

Elämään mahtuu paljon, mikä sattuu

Rajallisuuden lisäksi kipua meillä ihmisillä on vaikea hyväksyä. Kun puhe tulee Jumalasta, ensimmäisenä kiistakohtava yleensä tulee, miksi kaikkivoipa sallisi kivut ja kärsimyksen- niin yksilöllisellä kuin maailmanlaajuisella tasolla. Teologisiin väittelyihin lähtemättä, kaikki varmasti ovat samaa mieltä, että kipu jossain muodossa vain kuuluu osana meidän elämään. Kaikki ihmeellinen ei ole aina miellyttävää. Elämään mahtuu paljon asioita, jotka tuntuvat pahalta. Kaivaa kipeästi sielun sopukoissa tai sattuu fyysisesti. Silti, se on ihmeellistä – ja sillä kivullakin on aina viesti.

https://www.instagram.com/p/Bmie3kugL0D/?utm_source=ig_web_button_share_sheet

Tämä syksy on ollut syystä tai toisesta itselle aika hankalaa aikaa

Voimavarani ovat olleet tiukilla ja olen melkein jokainen päivä joutunut kohtamaan sen raastavan tosiasia, että sairaus on tuonut elämääni rajoitusta. Voimia ei riitä läheskään kaikkeen, mihin haluaisin osallistua. Ei aina edes niihin asioihin, jotka pitää tehdä. Sisällä on ollut nakuttava tunne monena päivänä. Kuin vahva puheenvuoro, joka haluaa ulos. Tiedän, mitä se haluaa sanoa. Sen sanoma ei vastaa kuvaa tämänhetkisestä elämästäni ja monella tavalla muutos hirvittää.

Tuo sisäinen “nakutus” ja minä itse käymme jokapäiväistä kädenvääntöä. Ei kai ole mikään ihme, että MS-tautikin oireileen taas aiempaa kovemmin. Viime viikonloppu oli kamala. Lauantaita vallitsi järkyttävät hermokivut ja fatiikki. Sunnuntaina jalat eivät jaksaneet kantaa. Englannin reissulla reväyttämäni olkapää (liukastuin portaissa kömpelöiden jalkojen vuoksi ja otin kädellä kiinni kaiteesta) on myös vihoitellut viime päivinä.

https://www.instagram.com/p/BoQZ7O2gvzy/?utm_source=ig_web_button_share_sheet

Raakoja ja epämiellyttäviä totuuksia

Se sattumanvaraisuus. Ehkä joku ajattelee sitä tietynlaiseksi naiviudeksi. Kaikkeen täytyy löytyä selitys. Myös niihin hankaliin asioihin. Täytän kuun lopussa 38 vuotta. Jo tai vasta. Kummin asiaa katsoo. Olen elänyt elämää kuitenkin jo 38 vuotta. Hieman yli vuoden matka MS-taudin kanssa on ollut kovaa koulua. Kasvattanut minua paljon ja näyttänyt liiankin raakoja ja epämiellyttäviä tosiasioita niin minusta itsestä, muista ihmisistä ja elämästä yleensäkin. Tuon melkein 38 vuoden valossa uskallan edelleen sanoa, mitä sanoin postauksen alussa. En usko elämän sattumanvaraisuuteen.

Uskon, että tämän syksyn monimuotoiset kivut haluavat kertoa jotain tärkeää. Onhan kivulla aina jokin viesti. Ota käsi pois kuumasta, ettei se pala. Siirry pois tilanteista, jotka aiheuttavat vain mielipahaa. Kipu koulii meistä jotain uutta. Siirtää meidät vanhasta johonkin uuteen. Paljastaa meistä potentiaaliamme, jota tarkkaan kuuntelemalla päädymme juuri sinne, minne meidän pitääkin mennä.

Nyt on aika pysähtyä, kuunnella, jättää vanhaa taakse ja kääntää kulkusuuntaa.

https://www.instagram.com/p/BoQ1Q21g5pf/?utm_source=ig_web_button_share_sheet