Miksi minulla ei ole ilmastoahdistusta

Jos olet välttynyt termiltä ilmastoahdistus – onnittelen sinua. Jos olet välttynyt kyseiseltä tunteelta, niin onnittelen vielä enemmän. Elokuussa uutisoitiin, että koululaiset ovat joutuneet hakeutumaan koulukuraattorin juttusille ilmastoahdistuksen vuoksi. Greta ja tiedotusvälineet ovat tehneet tehokasta työtä saadakseen tulevan ympäristökatastrofin myytyä jokaisen mieleen. Nyt Australiassa reihuvista paloista (jotka ovat kamala asia) ja Suomenkin eriskummallisesti käyttäytyvästä talvisäästä pystytään johtamaan suora syy-seuraussuhde. Tätä se nyt on… Meilläkin on lasten kanssa keskusteltu heidän kysymysten jälkeen aiheesta: ” Loppuuko maailma joskus”. En kiellä, ettenkö olisi tuntenut kovaa omantunnon kolkutusta ympäristökatastofeista lukiessani tai kuullessani. Kyllä, minullakin on ollut ilmastoahdistusta…enää ei ole.

Pelastaako vegaaninen ruokavalio maailman?

Yhtenä suurimpana ratkaisuna ilmastonmuutoksen hidastamiseksi on ehdotettu vegaaninen ruokavalio. Se vähentää suurtutkimuksen mukaan kaikista eniten ympäristöjalanjälkeä. Jos nyt ei aivan vegaaniksi ryhdy, niin kananmunia syövillekin tuli tänä vuonna WWF:ltä rajoitus. Ilmaston muutoksen torjumiseksi kanamunia saa syödä korkeintaan 6 kappaletta kuukaudessa. Ruokavalion muutoksella voi vähentää ilmastonmuutosta enemmän kuin lentomatkailun vähentämisellä, joka onkin erinomainen uutinen monelle. Ruokavalion muutoksella voi melkein pyyhkiä omantunnon puhtaaksi, päästä eroon ilmastoahdistuksesta samalla kun varaa seuraavan lomamatkaa etelänlämpöön tai kaukomaille.

Maailma loppuu joskus

Mitä ympäristökatastrofeihin ja maailman loppumiseen tulee, niin faktahan on, että maailma loppuu jossakin vaiheessa. Tulipa länsimaihin nälänhätä, joka vaatisi ihmishenkiä (muualla maailmassahan sitä on ollut jo pitkään) tai katastrofaalinen luonnonilmiö nyt minun elinaikanani tai myöhemmin, maailma loppuu aivan varmasti joskus. Tähän päättelyyn oma elämänkatsomukseni ei vaikuta. Ehkä se toisaalta vaikuttaa siihen, että minulla ei ole ilmastoahdistusta. Minulla on myös ymmärrys siihen, että emme koskaan saa muutettua elintapojamme niin, että pystyisimme pelastamaan ympäristön. Olemme epäonnistuneet luonnon ja ympäristöme suojelussa ahneutemme vuoksi. Olemme halunneet saavuttaa kaiken ja ympäristö on kärsinyt sen vuoksi.

Suomalainen pelastaa maailman

Tuoreen tutkimuksen mukaan naisista 63% ja miehistä 41% uskoo omaehtoiseen elintapojen muuttamiseen. Tutkimuksen valossa Suomen on ryhdyttävä edelläkävijäksi ilmastopolittikassa. Tyypilliseen tapaan suomalaiset ovat kunnianhimoisia tässäkin asiassa. Meidän pieni kansa pelastaa koko maailman ympäristön, eikö vaan?

Minulla ei ole mitään vegaanista ruokavaliota vastaan. Itse tuskin vegaaniksi ryhtyisin. Syön vähän lihaa, punaista lihaa erittäin harvoin ja ruokavalioni on muuttunut yhä enemmän kasvispainoitteiseksi, enkä ihmettele jos lopettaisin lihan syönnin. En ilmaston vuoksi kylläkään. Tunnen kuitenkin salaattia popsiessani hetken aikaa hyvän omantunnon kiehnäyksen: ” Tässä sitä pelastetaan maailmaan ilmastokriisiltä”. Tiedän, että en ole tunteen kanssa yksin. Petteri Puskan väitöskirjan tulokset avaavat luomuilijoiden ja hybridiautoilijoiden maailmankuvaa hyvin – valintoja tehdään, että näytetään hienostuneelta ja varakkaalta – ja siltä, että ollaan epäitsekkäitä. Entä se luonto ja sen pelastaminen…

On mielenkiintoista, kuinka miltei koko painopiste ilmastokriisin välttämiseen on ruokavaliossa. Tai ehkä muut uutiset ovat välttäneet korvani ja silmäni. Ruokavalion muutos aivan varmasti painaa vaa’assa, mutta entä kaikki muu elämän osa-alueet. Vaikka ne lomamatkat Balille nauttimaan sitä vegaaniruokaa? Espanjan aurinkolomat lentokoneella? Entä työmatkat pohjoisemmasta Suomesta pääkaupunkiseudulle jälleen lentokoneella? Huvimatkat konsertteihin? Kotimaan automatkat laskettelukohteisiin?Tallinan ja Tukholmat risteilyt? Kodin sisustuksen muuttaminen tuon tuosta? Shoppailu? Isot asunnot? Miksi niistä ei tarvitse luopua? Vaikka ne eivät vähennä ilmastonmuutosta ruokavalion lailla, niin toki ne sitä kuitenkin vähentävät. Niitä ei vain kehoiteta tekemään, koska ne vaikuttaisivat negatiivisesti markkinatalouteen. Mitä tapahtuisikaan, jos jokainen laskisi omaa elintasoaan kokonaisvaltaisesti niin alas kuin mahdollista? Raha ei virtaisi enää yhtä lailla kuin nyt…mutta…ympäristö varmasti kiittäisi.

Oma pieni hiilijalanjälkeni

En ahdistu ilmastomnuutoksesta. Tiedän, että oma hiilijalanjälkeni on jo nyt keskimääräistä pienempi muihin suomalaisiin verrattuna. Matkusta kerran parissa vuodessa lentämällä – sekin sukuloimaan. Vaikka monet maksavat vapaaehtoisia päästökompensaatioita, niin ne eivät kuitenkaan muuta sitä, että lentäminen kuitenkin saastuttaa. Emme perheenä matkustele juuri kotimaassakaan. Elämme aika hiljaista, suhteellisen vaatimatonta elämää. Ostamme monet asiat käytettyinä ja kierrätämme. Kaipaan vieläkin yksinkertaisempaa elämää ja sitä pyrin taas tänä vuonna tavoittelemaan lisää.

Hätä löytyy läheltä

Jos sinulla on yli omien tarpeittesi, rakenna pidempi pöytä, älä korkeampaa aitaa

Ilmastoahdistus pitäisi muuttaa ympäristöahdistukseksi. Jokaisen pitäisi katsoa ympärilleen ja ahdistua siitä, millaiseksi meidän yhteiskuntamme on mennyt. Jokaisen pitäisi miettiä, mitä lähipiirissä voi tehdä. Ei niinkään niitä pyrkimyksiä pelastaa maailma luonnonkatastrofilta, vaan miten voisi tehdä tämänhetkisestä elämästä mahdollisimman siedettävän monelle.

Suomessa on 150 000 köyhää lasta. Ihmisten hätä kasvaa entisestään. Hädän syynä ei ole ilmasto tai luonnonkatastrofit vaan niinkin yksinkertainen asia, kuin raha. Suomalaisten tuloerot kasvat koko ajan. Toisilla on rahaa runsaasti, toisilla ei juuri nimeksikään. Sairailla tammikuu saattaa kääntää pankkitilin koville miinuksille, kun omavastuut lääkkeistä, sairaalamaksuista ja matkoista nollaantuvat. Rikkaat säästävät lapsilisät mukavaksi potiksi lapsilleen. Köyhät joutuvat käyttämään lapsilisästä jokaisen pennin ja siltikään rahat eivät riitä.

Vanhukset ovat yksinäisiä. Vapaaehtoisten jäjestämään harrastustoimintaa ei ole riittävästi. Aikaa ei riitä, kun pitää harrastaa. Ajaan autolla kuntosalille rautaa painamaan. En muista, kuka sanoi osuvasti, että kun sinulla on yli tarpeittesi, rakenna pidempi pöytä, älä korkeampaa aitaa. Me kaikki tiedämme, että lähellä olisi autettavia. Ehkä autettavat ovat liiankin lähellä. Heitä joutuisi katsomaan kasvoista kasvoihin. Meillä ei ole aikaa tehdä todella merkityksekästä työtä, koska meillä on kiire pelastaa koko maailma. Surullista, eikö?