Melankoliset fiilikset – raskas olo rasittaa
Olo on jotenkin melankolinen. Ehkä siinä juuri syy, miksi blogissakin on ollut hiljaisempaa. En koe oloani masentuneeksi. Siitä olotilasta on runsaasti kokemusta. Surullinenkaan en ole, vaikka viime viikkojen aikana on pari kertaa tullut rumaa räkäitkuakin itkettyä. On vain sellainen raskas ja valju olo.
Kai se on nämä pimeät talvikuukaudet, jotka alkaa pikkuhiljaa painamaan päälle. Auringonvaloa on jo enemmän, mutta kuopusta lainastakseni kun hän väen vängällä yritti itkeä viime viikolla ja katseli haikeana ikkunasta ulos: minulla on ikävä kesää! No, kuopuksen toteamus kyllä huvitti.
No, loppujen lopuksi se melankolinen tunne liittyy tähän ms-tautiin. Ehkä vieläkin odotan sitä, että vointi muuttuu siihen, mitä se on terveenä ollessa. Välillä on niitäkin päiviä, mutta tauti muistuttaa itsestään joka ikinen päivä. Viimeisien päivien aikana olen joutunut turvautumaan hermokipulääkkeeseen useamman kerran. Kunnon hermokipuja ei olekaan ollut tässä määrin pidempään aikaan. Tänä aamuna tasapaino vetää vasemmalle ja vasen jalka tuntuu omituiselta. Ärsyttää, että tauti on alkanut taas ärhennellä samalla kun yritän pitää itsestä parempaa huolta. Käyn pari kertaa viikossa kuntouttamassa kroppaa kuntosalilla. Kotona teen lihasharjoituksia. Olen jättänyt gluteenin pois ruokavaliosta ja muutenkin menossa on ‘elämänmakuisen’ lisäksi inhokkisanani ‘ruokaremontti’. (sivuhuomautuksena noista ruokavalioista kuten gluteenittomasta. Niistä ei ole varsinaisesti mitään vedenpitävää tutkimusta, että ne auttaisi ms-taudin suhteen. Itse kuitenkin jälleen gluteenittomalla ruokavaliolla oltuani, olen kokeillut vehnää ja kroppa ilmoitti hyvin pian, että tästä me ei tykätä. Eli gluteenittomana jatkan, oli siitä sitten apua tautiin tai ei.)
Veikkaan, että ylianalysoin sitä, miten tautiin pitäisi suhtautua. En halua ottaa kärsivän uhrin osaa suhteessa sairauteen, mutta en jaksa myöskään olla, niin kuin kaikki olisi okei. Kai se niiden kahden välimaasto on vaan olla ollakseen. Tää on nyt vaan tätä. Sama toimintamalli täytyy ottaa tämän melankolian kanssa. Se on nyt vaan sitä. Hengittelen sen kanssa ja jonkin ajan kuluttua huomaan sen muuttuneen jo toiseen tunteeseen.
_________________________________________________________________________________
And in English:
I’ve feeling quite somber. Maybe that’s the reason why it’s been quite quiet here in the blog. I do not feel particularly depressed (I’ve got quite a lot experience). I am not really sad even if I had few episodes of really “ugly cry” in the last few weeks. I just feel having a black dog on my shoulder. Maybe it is these dark winter months that starting subside. The days are longer and sun is shining but still… Have to quote my youngest who was looking out of the window last week trying to cry few tears and she said so longingly: ” I miss summer”. ( that did make me chuckle)
In the end it is this illness of mine that is making me so melancholy. I think I am still waiting that my overall health will be what it was before MS. Sure, I still have those days every now and again but MS reminds me of it every day somehow. Nerve pains have been a problem in since the weekend. This morning my balance is off and my left leg feels unusual. This annoys me especially as I am looking after myself more than before. I do twice a week to gym to rehabilitation I do exercises at home. I have left gluten out of my diet and overall try to eat healthier. (side note: gluten free diet is not proven to help with MS but as I again left it out and after few weeks tried it again my body reacted to it bad. Clear sign: leave the gluten off).
I am sure I overanalyze also how I should take this illness. I do not want to be a victim but I am tired pretending that everything is ok. I suppose the place in between is that this is just what it is. The same logic goes with this somber feeling. It is just what it is. I will just breath through it and eventually I will notice it has passed.