Lupa olla rikki ja eksyksissä

Minulla on MS-taudin vuoksi oman elämäni suhteen epätiedon vaihe. Tämä kaikki liittyy työntekoon. Meidän ei tulisi olla yhtä kuin meidän työmme. Silti näin pitkään poissa työelämästä olleena huomaa työn merkityksen elämässä. Sen huomaa niin hyvässä kuin pahassakin. Työ antaa meille tien luoda, tehdä jotain. Sen merkitys varsinkin suomalaisessa yhteiskunnassa on usein liian merkittävä. Tuntuu, että se on joskus kaikki, mitä meissä on. Keskustellessa uusien tuttavien kanssa, kysymys ” Mitä teet työksesi” kysytään nopeasti. Jouduin ensimmäistä kertaa jokin aika sitten vastaamaan olevani eläkkeellä. Määräaikaisella sellaisella kylläkin. Siitä seuranneet kysymykset olivat vastapuolella kiusallisia, vastaustani seuranneen pitkän hiljaisuuden jälkeen.

Olen jo aika sinut sen kanssa, etten pysty palaamaan omaan ammattiini. Se, että laitan postilaatikkoon tulevat oman alani lehdet saattaa sanoa toista. Olo on aika katkeransuloinen.

Lue: Lopulliset hyvästit ammatti-identiteetille – kipeä kohta sairauteen sopeutumisessa

Työstä tai oikeastaan sen olemattomuudesta on ollut jo tovin tunne kuin olisin yksin tuuliajolla. Omat päivittäiset voimavarani tuntien, en usko, että pystyn palaamaan missään muodossa toimeeni, joka on odotellut minua jo kaksi ja puoli vuotta minua. En usko osa-aikaisenkaan viikon onnistuvan, koska en pysty pyörittämään kodin elämääkään ilman apua. Kognitiivinen uupumus yllättää pian ja sen vuoksi pyrin kotonakin tekemään vain vähän.

Päällä on kuitenkin koko ajan paine töihinpalaamisesta, koska kuten olen saanut muutamilta tahoilta kuulla ” Eläke on varsin pieni, jos työvuosia ei tule lisää”. Tämän olen kyllä tajunnut. Olen liian terve jäämään eläkkeelle ja liian sairas töihin. En tiedä, miten tämä yhtälö ratkaistaan. Muutama selvittely on alkuvuodesta edessä. Odottavan aika on pitkä. Tämä painaa päällä.

Ehkä juuri tämän vuoksi olen kaiken kaikkiaan todella herkillä koko ajan. Kognitiivisella uupumuksella on myös sormensa pelissä. Omat tuntosarveni tekevät jatkuvasti ylitöitä. Olen emotionaalisesti uupunut ja se näkyy siinä, että ahdistun ja hermostun nopeasti. Olen repaleinen ja rikki.

Olen antanut itselleni luvan olla kaikkea muuta kuin selviytyjä

Olen kuitenkin antanut itselleni luvan olla repaleinen ja rikki. Olen antanut itselleni luvan olla ahdistunut ja herkillä. Olen antanut itselleni luvan kaikesta pyrkimyksistäni ja eteenpäin otetuista askelistani huolimatta olla taas nollapisteessä. Olen antanut itselleni luvan olla kaikkea muuta kuin selviytyjä. Olen antanut luvan itselleni kadota ja olla eksyksissä. Se nimittäin saatta olla juuri sitä, mitä tarvitsen.

Toivon, että juuri sinulla on rauhallinen ja voimaannuttava joulu. Minä aion nauttia täysin rinnoin joulutunnelmasta ja palaan blogin pariin joskus tammikuun puolella.