Liikunnan inho
Urho KK oli kova mies liikkumaan. Minä en ole. En ole mies, enkä ole kova liikkumaan. Liikunta on aina ollut joko pakkopullaa tai hyvin lyhytkestoisen innostuksen kohde. Lajeja on kokeiltu roller derbysta kantritanssiin. Vaikka kivaa on ollut, niin innostus on lopahtanut syystä tai toisesta pian. Silti liikuntaa pitäisi jokaisen harrastaa terveyden ylläpitämiseksi ja sairausten ehkäisemiseksi. Omalla kohdallani MS-tauti matkakumppanina liikunnan harrastaminen on nyt enemmän kuin must. Tässä kaverissa riittää jo sen verran haastetta, että en mielelläni ota lisää ikäviä kamuja elämän matkalle mukaan. Mitä tehdä kun liikunnan ilon sijasta löytyy liikunnan inho?
Saattaisit pitää postauksesta: Nainen, joka ei pidä liikunnasta
Voiko tästäkin tulla tapa?
Tutkimusten mukaan uusi asia muodostuu tavaksi kun sitä tekee 66 päivää. Välillä näkee 21 päivän ja 28 päivän muutosihmeistä oppaita. Psykologien tutkimusten mukaan siinä 21 päivän kohdalla se vanha kuva asiasta alkaa sulaa ja uusi pikkuhiljaa juurtua. Tarvitaan kuitenkin vielä lisää päiviä, että jostakin tulee tapa.
Aloin käydä alkuvuodesta kuntosalilla ja jaksoin sitä varsin säännöllisesti kesän pahimpiin helteisiin saakka. Kuntosali + huono ilmanvaihto + kuuma sää + ms-tauti eivät omalla kohdallani olleet toimiva yhdistelmä. Monella MS-taudin seurauksena kuumuudeen sietokyky heikkenee ja se saattaa korostaa MS-taudin oireita. Pärjäsin kohtalaisen hyvin helteet, mutta rasituksessa jalat alkoivat välillä tökkimään. Nyt syksyn tullen käyttämäni kuntosalin yleisövuorot ja oma aikatauluni eivät enää kohtaa. Täytyy alkaa tutkia edullisia kuntosaleja lähistöllä, jonne tällä eläkeläisellä on varaa. Mutta hei UKK – nämä eivät kuitenkaan ole tekosyitä, jotka estäisivät liikkumiseni.
Toisaalta se 2-3 kertaa viikossakaan jotain urheilua ei riitä tavan muodostumiseksi sen 66 peräkkäisen päivän aikana, koska kuntosalilla käynti ei ole jokapäiväistä (ainakaan minulle). Kesän aikana aloin käydä jokainen päivä vähint
ään kerran päivässä ½ tunnin lenkillä, usein jopa kahdesti. Tämän kohdalla huomasin sen 66 päivän säännön. Lenkkeilystä on tullut tapa. Vaikka väliin saattaa jäädä päivä, jolloin en käy juurikaan jaloillani sängynpohjalta. Palaan kuitenkin päivittäiseen lenkkeilyyn heti voinnin kohennuttua. Lenkkeilyyn on vielä se loistava pakko, eli englanninkääpiöterrierimme Bruce-Lee.
Saattaisit pitää postauksesta: Kun koiran ottaminen tuntui virheeltä
Kuinka paljon on riittävästi?
Kuinka paljon meidän kaikkien pitäisi sitten liikkua? Itselle se ei ole ollut aivan selvä juttu. Tässä nykyisessä fitness huumassa, jossa usein se ihmisarvo mitataan lihaksistossa, vyötärönympärysmitalla ja rasvaprosentin vähyydellä, terveyttä edistävän liikunnan määrä on hämärtynyt. Kiitos sopeutumisvalmennuskurssin, UKK-instituutin liikuntapiirakka tuli jälleen tutuksi.
Yllä oleva kuva on, kuten otsikossa kerrotaan, soveltava liikuntapiirakka eli se on tarkoitettu niille “aikuisille, joilla sairaus tai toimintakyvyn aleneminenvaikeuttaa liikkumista jonkin verran”. Itse kuulun tähän joukkoon, koska MS-taudin aiheuttama uupumus ja aika-ajoin yllättävä alaraajojen heikkous vaikuttavat liikkumiseen.
Tuo piirakan liikuntamäärä näyttii ensisilmäykseltä valtavalta! Kenellä tuohon on aikaa tai voimia? Kun aloin ynnäämään omaa viikottaista liikuntaani, niin liikun jo yli 2t 30 min reippaasti läpi viikon ja rasittavaa liikuntaakin tulee melkein tuo suositeltu tunti viisitoista minuuttia. Sen lisäksi ainakin kahdesti viikossa tulee kohennettua lihaskuntoa ja kehitettyä liikehallintaa. Hyvällä mallilla ollaan.
Löytyykö into inhon sijaan?
Ei ole vielä löytynyt. En odota innostuneena, että milloin pääsen uimaan ja se päivittäinen lenkille lähdön sijaan usein tekisi mieli vain kääntää kylkeä. Toki liikkuminen on mahtavaa kun vertaa viime vuoteen, jolloin jaksoin kävellä maksimissaan puoli kilometriä ja senkin vaikeuksien kanssa. Mutta…ehkä tässäkin voi alkaa kulkemaan kohti sitä 66 päivän teosta tavaksi-matkaa. Ehkä täytyy alkaa asettamaan positiivisiä ajatuksia ja fiiliksiä aina kun liikkuu. Ehkä seuraavan 66 päivän jälkeen voin sanoa, että olen löytänyt vihdoin sen innon liikuntaan.
Miten on, olenko ainoa Suomessa, jolle liikkuminen on pakkopullaa? Onko liikkumisen into löytynyt etsimisen jälkeen?
**********
Hei, ihanaa että en ole yksin! Tällä hetkellä liikun muita miellyttääkseni. En odota liikuntahetkeä ja siitä ei tule kaikkien hypettämää hyvää oloa. Salaan tämän, sillä parille henkilölle plen tästä sanonut ja he eivät ymmärrä minua.
Kiitos kommentista 😊 Näyttää, että ei todellakaan olla asian kanssa yksin! Muitakin on löytynyt. Ehkä se hypetys liikunnan ilosta on sekin vähän trendi. Liikunta tekee hyvää, mutta en tiedä tarvitseeko siihen liittää sitä hurjaa innostusta.
Täällä kolmas, joka ei ole koskaan oikein innostunnut liikunnasta. Noh, ratsastuksesta pidän, mutta normiratsastus ei enää ole minulle mahdollista. Vammaisratsastus kylläkin. Onneksi käyn vähintää 2 tuntia viikossa fysioterapiassa, jossa liikun kiltisti sen, mitä fyssarini käskee. Minulla on lisäksi kotiohjelma, mutta sen toteutus on vähän niin ja näin.
Tuo vammaisratsastus itseäkin kiinnostaa, mutta epäilen, että en moista vielä saisi