Kipeää aikaa

Lauantai- iltapäivä

Perjantain ja lauantain välinen yö oli kamala. Pääsin nukkumaan kolmen maissa. Vasen jalka alkoi kipuilemaan ja kramppaamaan. Hermosärkylääke ei auttanut, eikä magnesuim. Helpotus löytyi viimein relaksantista ja sain nukuttia 5 tuntua. Aamulla vasen jalka tuntui omituiselta. Siltä, kuin se olisi puutunut ja sen päälle ei voisi varata. Nyt jalkaoireet ärtyivät koviksi hermikivuiksi. Kortisoni on selvästi alkanut toimimaan. Samalla tavalla kävi ensimmäisen suonensisäisen kortisonikuurin jälkeen.

Viimeinen kortisonitippa. Kasvot ovat jälleen turvonneet. Näytän sairaalta. Janottaa koko ajan ja vessassa saa käydä tuon tuosta. Ymmärrän, miksi monella ms-potilaalla on korkea kynnyt kortisonipulsseihin. Lääkkeellä on paljon sivu- ja haittavaikutuksia. Silti, jos lääke nopeuttaa paranemista siihen kuntoon, että pystyn osallistumaan vaivoitta perheeni elämään, en sano sille ei. 

Kotiin lähdin sairaalasta kolmen aikaan iltapäivällä. Apteekin kauttaa kotiin ja suoraan vuoteeseen sen jälkeen kun lapset olivat halanneet äidin melkein puhki. Koira ei tiennyt miten päin olisi. Innoissaan, mutta kummissaan. Jalkakivut olivat kovat. Piti aikatauluttaan tarkalleen, miten ottaisin kipulääkkeet yötä vasten. Aamuyön tunteina aloin jo herätä tuon tuosta kipuileviin sääriin.

Sunnuntai

Unta, lisää unta. Kipulääkkeitä. Lounaaksi miehen laittama English roast dinner. Takaisin vuoteeseen. Saunan lauteilla kivun aiheuttamaa huokailua muuan minuutti. Suihkuun, takaisin vuoteeseen. Hermokivut ovat ehkä pahimpia tähän astisia kipuja. Sekin huolettaa – tulee edelleen mieleen, että tauti on edennyt jo paljon. Kuukauden päästä lääkkeenvaihto. Jotenkin olen turtunut ajatukseen. Sisällä on kova epäily, että tämä oli tässä. Tuskin mikään lääke tätä pirulaista jarruttaa. Jos näin on, sen kanssakin selvitään. Jos sopiva lääke löytyy, se on mahtavaa. 

Sain myötätuntoisena kommenttina, että elämä on epäreilua kohdallani. Ymmärrän kyllä ajatuksen kommentin takana. Niin minäkin olen ajatellut, että elämä ei kohtele minua reilusti. Mikä sitten on reilua? Näyttääkö siltä, että jokainen saa eläessään ansionsa ja tekojensa mukaisesti? Ei suinkaan. Moni liitelee läpi elämän ilman vastoinkäymistä näkökentässä, usein polkien muita matkallaan. Elämä ei ole reilua, eikä epäreilua. En ole sinänsä tehnyt mitään tai ollut tekemättä ansaitakseni taudin. Se on, mikä on. Elämä on, mitä se on. Se on yksinkertaisuudessaan elämää. Se on otettava sellaisena kuin se tulee. Siinä ajatuksessa minäkin yritän kasvaa joka päivä.